Sydämeltä sydämelle

petteri2
Jeesus sanoi: ”Tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni”. Tämä on suuri tehtävä, joka on meille annettu. Myönnän, että olen kokenut tämän melko taakaksi elämässäni.

Lähetyskäskyn täyttäminen on tuntunut kuin suuren rotkon ylittämiseltä: koskaan ei tunnu saavan tarpeeksi vauhtia, jotta saisi hypättyä rotkon yli. En ole osannut todistaa rohkeasti uskostani. Ajattelin: ”Ehkä minusta ei ole tähän” ja ”jos vain joku toinen voisi”.

Mitä oikeastaan on lähimmäisen tavoittaminen? Ajattelin jotakuinkin, että minun tulisi yrittää ujuttaa keskusteluun Raamatun sanaa tai vähintään jotain hengellistä. Lisäksi pitäisi keskittyä kutsumaan ihmistä johonkin seurakunnan tilaisuuteen, jossa olisi hyvää ruokaa ja hyviä puhujia. Hyvin harvoin kutsumani ihminen kuitenkaan tuli, jos nyt uskalsin ylipäätään kutsua. Raamatun ujuttaminen tuntui usein väkinäiseltä ja tilaisuus oli helppo jättää käyttämättä.

Todellisuudessa fokukseni oli väärässä paikassa. Ihmisistä oli tullut pinnallisia evankeliointiprojektejani, joista hain nopeita voittoja velvollisuuteni täyttämiseen. Olin unohtanut, mitä evankeliumin levittäminen pohjimmiltaan on: Jumalan rakkauden välittämistä. Rakkautta voi välittää olemalla avoimessa yhteydessä ihmisiin. Kun elän avoimesti kristittynä ystäväni kanssa, hän ei voi välttyä Jumalan todellisuudelta. Minä voin näyttää ystävälleni, millaista on elää Jumalan lapsena. Millaista on, kun saa rukoilla kaikessa Isää ja luottaa Hänen johdatukseensa. Siinä missä ystäväni jakaa minulle kokemuksia elämästään, minä voin jakaa kokemuksia omasta elämästäni, elämästä Jeesuksen kanssa. Voin myös tarjota rukousta ystäväni asioihin ja tarjota hänellekin mahdollisuutta saada kokemus Jeesuksen kanssa. Kun ihminen saa kokemuksen Jumalasta, häntä yleensä myös alkaa kiinnostamaan, kuka Hän on. Näin evankeliumi leviää ihmiseltä ihmiselle, sydämeltä sydämelle. Arkista jakamista ja ystävyyttä: tällainen tavoittaminen ei tunnu niin suurelta rotkolta ylittää.

Kaikkea tätä saamme harjoitella yhdessä. Meidän Jumalamme on kuin hyvä isä, joka kannustaa vierellä, kun lapsi opettelee pyöräilemään. Kun lapsi kaatuu, Isä lohduttaa lempeästi ja nostaa yrittämään uudestaan. Jumalan lapsina saamme epäonnistua, harjoitella ja kasvaa kristittyinä. Meidän tehtävämme on vain astua pyörän selkään, vaikka kaatumisen riski on olemassa. Mutta kun uskallamme rukoillen lähteä yrittämään, kasvu todellakin on mahdollista, rohkeammaksi voi tulla ja lähetyskäskystä voi tulla voimavara.

Petteri Mali
Joensuun OPKOn vastuunkantaja

Kirjoitus on julkaistu Arkki-lehden numerossa 4/2019. Tilaa Arkki ilmaiseksi
 

tervetuloa mukaan opkon toimintaan

Järjestämme opiskelijailtoja ja nuorteniltoja eri puolilla Suomea. Tervetuloa mukaan!

15.−19.4. Unlocking Life, Helsinki Mission Week

17.8. OPKOn 60-vuotisjuhlavuoden pääjuhla Enä-Sepässä klo 12−18

Lisää
luettavaa

Suomen Ev.lut. Opiskelija- ja Koululaislähetyksen tiedotus- ja raamatunopetuslehti

Pääsihteeri Jussi Miettisen kuva.
Pääkirjoitukset

Suuria unelmia pienille ihmisille

Vuoden alussa kuntosalille ilmestyi uusia kasvoja. Monet heistä olivat luvanneet itselleen laittaa kroppansa kuntoon. Vähitellen joukko harveni. Tavoitteiden asettaminen on tärkeää, mutta on eri juttu jaksaa mennä sitkeästi niitä kohti.

Lue lisää »
Aiempia:
Teema

Opetukset

Hengen ja tulen kaste

Olin leikkimässä kotitalomme pihalla Turussa, kun A-rapun kuudennessa kerroksessa asuvan Tepon isä tuli ulos. Hän katsoi meidän poikien auki repsottavia kengännauhoja, kumartui vuorotellen jokaisen kohdalle ja opetti solmimaan nyöreistä rusetin. Kun Johannes Kastajalta kysyttiin, oliko hän se odotettu Messias, hän vastasi, ettei olisi kelvollinen edes avaamaan Messiaan kengännauhoja.

Apologianurkka
Aleksi Markkanen

Vain yksi jumala vähemmän

Uusateistit huomauttavat mielellään, että kristityt ovat pitkälti samaa mieltä heidän kanssaan. He luettelevat pitkän rimpsun muinaisia ja nykyisiä jumalhahmoja, joihin mekään emme usko. Sitten he toteavat myhäilevään sävyyn, että kiistäessään

Kolumnit

Petra Uusimaan kuva.

Perheyhteys toi minut lähemmäksi Jumalaa

Olen aina kokenut kroonista yksinäisyyttä ja ulkopuolisuuden tunnetta, ja muistan itkeneeni yksinäisyyttäni vielä uskoontulonikin jälkeen monina iltoina rukoillessa. En koskaan uskonut, että Jumala voisi ratkaista yksinäisyyttäni.