Jumalan lapsi kapellimestarin frakissa

25-vuotias kapellimestari Tarmo Peltokoski johtaa maailmankuuluja orkestereita ja elää kiireistä konsertti- ja lentokenttäelämää. Mutta hotellien hiljaisuudessa ja estradien valojen takana hän palaa aina siihen, mikä todella merkitsee: uskoon, ystävyyteen ja musiikkiin,

joka kantaa rukouksen voimaa. Tämä on tarina nuoresta musiikin lupauksesta, joka kulkee maailman huipulla ja löytää silti Jumalan läsnäolon jokaisessa nuotissa

 

Hotelli, lento, harjoitus, konsertti. Tarmo Peltokoski pysähtyy hetkeksi ja katsoo eteensä, kuin laskisi mielessään toistuvaa kaavaa. Sellaiseksi hänen elämänsä on viime vuosina muodostunut. Hän on 25-vuotias, mutta hänen uransa on vienyt hänet tilanteeseen, jossa viikot kuluvat maailmalla, orkestereiden ja konserttitalojen syklissä.

Ulospäin kaikki näyttää upealta, sellaiselta mistä moni muusikonalku voisi vain haaveilla. Mutta sisältä käsin todellisuus on toinen.

 

– Tämä elämä on kuin kupla, hän sanoo. – Kaikki on ennalta määrättyä, mutta samalla yksinäistä.

Hän kuvailee hetkiä, jolloin konsertti on päättynyt ja yleisön aplodit vielä humisevat mielessä, mutta sen jälkeen jää jäljelle vain hotellihuoneen hiljaisuus. Lentokentällä väkijoukko virtaa ympärillä ja kaduilla ihmiset pysäyttävät ja tunnistavat hänet, mutta kukaan ei oikeasti tunne häntä. Yksinäisyys hiipii esiin.

– Silloin huomaa, että pelkkä ura ei kanna. Minä tarvitsen myös jotakin muuta.

Hengellinen koti

Tuon “jotakin muuta” hän on löytänyt hengellisestä kodista, OPKOsta. Toimintaan Tarmo on päätynyt mukaan jo nuorena alppiriparin kautta mutta edelleen kaikkien vuosien jälkeen OPKO tuntuu kodilta.

– Täällä minä saan vain olla. Ei tarvitse selittää kuka olen eikä kukaan tunne minua vain urani takia. Ei tarvitse todistaa mitään.

Opkossa illat ovat yksinkertaisia mutta merkityksellisiä: luetaan Raamattua, rukoillaan, ollaan yhdessä. Se on aivan toista kuin kapellimestarin arki, jossa jokainen hetki liittyy vastuuseen, ohjelmiin ja aikatauluihin.

– Kapellimestarina olen aina vastuussa jostakin. Mutta täällä voin istua muiden kanssa ilman mitään roolia, minua ei mitata töiden kautta tai arvostella. Täällä minä saan olla Jumalan lapsi.

Ystävien merkitys

Tarmolle ystävyyden merkitys on valtava. Hän puhuu siitä kiitollisuudella ja muistuttaa, että ihmiset ympärillä voivat kantaa vaikeina hetkinä riippumatta siitä, miten ura menee.

Erityinen hetki jäi mieleen: puhelin soi keskellä yötä, ja ystävä halusi vain kysyä:

“Miten sinä voit?” – Silloin muistin, että Jumala toimii ihmisten kautta. Ystävyys on lahja, joka kantaa. Kapellimestarin elämässä ihmissuhteet ovat usein pinnallisia, sillä kymmenet ihmiset orkesterissa vaihtuvat joka viikko. Siksi pysyvät ystävyyssuhteet ovat hänelle korvaamattomia, ne tarjoavat turvaa, kuuntelun ja ymmärryksen paikan, jossa hän voi olla oma itsensä.

Israelin matka

Tarmo kertoo saaneensa kutsun Israelin filharmonikkojen eteen jo useita vuosia sitten. Konserttisarja piti järjestää 2024, ja siihen sisältyi kuusi konserttia – neljä Tel Avivissa, yksi Jerusalemissa ja yksi Haifassa. Vaikka moni suositteli matkan perumista alueen levottomuuksien vuoksi, hän päätti lähteä.

– En halunnut peruuttaa mitään, hän kertoo. – En ollut koskaan käynyt Israelissa, ja tiesin, että haluan mennä.

Konserttien merkitys jäi syvälle mieleen myös ammatillisesti.K

– Israelin filharmonikot tulivat minulle valtavan tärkeäksi orkesteriksi, yksi lempiorkestereistani, hän sanoo.

Tarmo kertoo johtaneensa orkesteria ja esittäneensä Hatikvaa, Israelin kansallislaulua, kolme kertaa – joka kerta syvästi tunteellisena hetkenä. Moni muusikko tuli kiittämään häntä esityksen jälkeen ja toivotti hänet tervetulleeksi takaisin.

– Toivottavasti sinulla on monta Hatikvaa vielä edessä meidän kanssamme, he sanoivat.

Musiikki ja kaipaus

Tarmon suhde musiikkiin on syvästi henkilökohtainen, eikä se rajoitu pelkkään ammattitaitoon. Hän kertoo pitkään Richard Wagnerista ja C.S. Lewisista, ja puheessaan musiikki, filosofia ja usko kietoutuvat yhteen. Wagnerin teokset koskettavat häntä syvästi ja herättävät kysymyksiä ja kaipuuta, johon vain usko Jeesukseen on antanut vastauksen.

– Wagnerin teokset kertovat kaipauksesta, joka ei lopulta tyydy mihinkään tässä maailmassa, hän sanoo.

Wagner käyttää saksankielistä sanaa Sehnsucht, puhuessaan syvästä, melkein tuskallisesta kaipuusta. C.S. Lewis viittaa tähän samaan käsitteeseen termillä “ilo” (Joy). Lewisille Joy ei ole ohimenevä tunne, vaan syvä, pysyvä kaipauksen täyttymys Kristuksessa – hetki, jossa ihminen aavistaa jotakin taivaallista.

Tarmo kertoo samaistuvansa tähän.

 

– Lewis puhuu ilosta, joka ei ole tunne, vaan jotain syvempää, Tarmo sanoo.

Tarmo liittää Lewisin ajatuksen omaan kokemukseensa: musiikki voi herättää tämän kaipauksen, tehdä siitä totta hetkeksi, mutta todellinen täyttymys löytyy Kristuksesta. Hän kertoo, että erityisesti kristillisiä tai hengellisiä teoksia johtaessaan maailma ympärillä tuntuu merkityksellisemmältä ja jokainen nuotti saa syvyyttä.

 

– Musiikki on ikkuna siihen todellisuuteen, johon ihminen kaipaa, hän sanoo.

– Ja minä uskon, että se jokin, johon ihminen kaipaa, on Jumala.

Musiikki ei siis ole Tarmolle vain ammatti, vaan kokonainen elämänpiiri, jossa usko ja taide kulkevat rinnakkain.

Wagnerin Sehnsuchtin ja Lewisin Joyn kautta hän löytää sanoja sille, miksi musiikki merkitsee hänelle niin paljon – se on tapa koskettaa jotakin pysyvää.

Risti, rukous ja läsnäolo

Vaikka työ vie Tarmoa ympäri maailman, hänen uskonsa näkyy arjessa. Hän kantaa aina ristiriipusta kaulassaan takin

alla, myös konserteissa ja orkesterin edessä. Se ei ole vain symboli, vaan konkreettinen muistutus rukouksesta ja siitä, että hänenkin työnsä maailmassa on osasuurempaa suunnitelmaa.

– Minun rukoukseni on aina, että voisin olla Kristuksen sanan välikappale maailmassa, hän sanoo. – Haluan, että työni orkesterin johtajana voi olla samalla myös rukousta ja palvelusta.

Rukous on läsnä myös arjessa: hän kertoo yrittävänsä aina löytää hetkiä hiljaisuudelle ja yhteydelle Jumalan kanssa, vaikkapa hotellihuoneessa vieraalla maalla. Tämä yhteys antaa voimaa kestää yksinäisyyden ja intensiivisen työn kuormitusta.

Herätyksen toive

Tarmo kertoo, että kristittyjä on kaikkialla, myös hänen omalla alallaan vaikka ei niin näkyvästi. Hän näkee tämän rohkaisevana valonpilkahduksena.

– Minä haluaisin nähdä, että herätys voisi koskettaa myös alaa, jossa työskentelen, hän sanoo. – Että musiikki voisi olla osa suurempaa merkitystä, ja että me, jotka uskomme, voimme kantaa sitä eteenpäin.

Hänen toiveensa ei rajoitu vain musiikkimaailmaan, vaan hän haluaa, että kristittyjen yhteys ja kutsumus näkyisivät laajemmin kaikkialla. Herätys on Tarmon mukaan suuri toive, joka kantaa sekä työssä että elämässä ylipäätänsä.

Yksinäisyys ja kutsumus

Vaikka Tarmo liikkuu konsertti- ja lentokenttäkuplassa, hän kokee myös yksinäisyyttä, vaikka ympärillä on ihmisiä.

Nämä hetket ovat hänelle mahdollisuus pysähtyä ja huomata, mikä elämässä todella merkitsee. Yksinäisyys liittyy niin ammatillisiin vaatimuksiin kuin arvojen säilyttämiseen konserttipiireissä, mutta se tuo samalla selkeyttä ja ymmärrystä siitä, mitä hän tarvitsee voidakseen olla eheä ihmisenä ja kristittynä.

 

– Tunnen usein olevani yksin, vaikka ympärilläni olisi ihmisiä, hän sanoo.

Siksi ystävyyden ja hengellisen kodin merkitys on valtava. Se tarjoaa paikan, jossa voi olla oma itsensä ja kantaa uskoaan rauhassa.

Tarmo on myös tullut tietoiseksi siitä, että elämä vaatii tasapainoa ja priorisointia.

– Olen saanut paljon, mutta olen myös huomannut, että kaikkea ei voi tehdä yhtä aikaa. On tärkeää löytää hetkiä rauhoittumiselle ja keskittyä siihen, mikä on merkityksellisintä: ystävyyteen, Jumalaan ja siihen, että voin olla ehjä ihmisenä, hän lisää.

Tarmon sanat heijastavat arjen realiteetteja nuoren kapellimestarin elämässä. Hän ei puhu väsyneenä tai halusta luopua, vaan tietoisena siitä, että arjessa on tarpeen tehdä tilaa muillekin tärkeille asioille.

Esikuvana nuorille

Tarmo pohtii myös omaa rooliaan nuorille kristityille taiteilijoille. Hän ei korosta menestystä tai uraansa, vaan painottaa uskoa ja yhteisön merkitystä.

– Luottakaa Jeesukseen, hän sanoo. –

Löytäkää hyvä hengellinen koti ja turvallisia uskovia ystäviä. Paikka, jossa voitte olla oma itsenne, on arvokas. Se luo perustan elämälle ja uralle.

Hän kertoo myös toivovansa, että voisi olla esimerkkinä siitä, että kristitty voi olla mukana taiteen ja musiikin maailmassa ilman, että joutuu tinkimään uskosta tai arvoistaan.

Ilo ja kiitollisuus

Vaikka haastattelu paljastaa melko syvääkin yksinäisyyttä ja työn haasteita, Tarmon tarinassa nousee vahvana myös kiitollisuus ja ilo. Hän puhuu OPKOsta kodin kaltaisena paikkana, jossa hän voi olla oma itsensä, ja ystävistä, jotka kantavat häntä vaikeina hetkinä, rukoushetket ja musiikin kohtaaminen kristillisten teemojen kautta antavat merkityksen hänen työlleen.

– Olen saanut viime vuosina niin paljon, hän sanoo. – Ja siitä kiitollisena haluan jakaa sitä myös muille.  Se, että voinaina palata OPKOon, nähdä ystäviä ja rukoilla yhdessä, on ehkä suurin lahja koko elämässäni.

Tarmon tarina on erityinen. Se ei ole vain kertomus nuoresta maailmankuulusta kapellimestarista, vaan tarina ihmisestä, joka etsii merkitystä ja yhteyttä ihan kuten kuka tahansa – ja jonka elämässä usko, ystävät ja musiikki koskettavat sydäntä syvemmin kuin mikään menestys maailmassa.

 

Tarmo Peltokoski

 

Suomalainen kapellimestari ja pianisti

Latvian kansallisorkesterin (Latvian National Symphony Orchestra) Music and

Artistic Director (musiikillinen ja taiteellinen johtaja) vuosina 2022-25

Die Deutsche Kammerphilharmonie Bremenin päävierailija 2022-

Rotterdamin filharmonikoiden päävierailija 2023-

Hongkongin filharmonikkojen musiikillinen johtaja syksystä 2026

Orchestre National du Capitole de Toulousen Directeur Musical 2025-

Levyttää eksklusiivisesti Deutsche Grammophonille

 

Teksti: Venla Keski-Lusa

Kuvat: Peter Rigaud

Kirjoitus on julkaistu Arkin numerossa 3/2025. Tilaa Arkki tästä.

tervetuloa mukaan opkon toimintaan

Järjestämme opiskelijailtoja ja nuorteniltoja eri puolilla Suomea. Tervetuloa mukaan!

Lisää
luettavaa

Suomen Ev.lut. Opiskelija- ja Koululaislähetyksen tiedotus- ja raamatunopetuslehti

Arkki

Valtakunnassa kaikki hyvin

Kun kaikki perustukset revitään, mitä vanhurskas voi enää tehdä?” kysyi aikanaan Israelin kuningas Daavid (Ps. 11:3). Hän näki ajan, jolloin oikeuden- mukaisuus ja turva horjuivat. Kuulostaako tutulta? Moni suomalainen kristitty

Lue lisää »
Aiempia:
Teema
Aslanin matkassa uskon ja järjen poluilla

Teologian tohtori Lilian Lindén sai konfirmaatiolahjaksi C.S. Lewisin kirjoittaman kirjan Paholaisen kirjeopisto. Teos tarjosi niin hyviä aineksia kristillistä maailmankuvaarakentavalle nuorelle, että Lindén janosi lukea lisää. Hänen viime vuonna valmistunutväitöskirjansakin käsitteli

Opetukset

Voiko Raamattuun luottaa?

Kysymys Raamattuun luottamisesta voisi sisältää monia erilaisia kysymyksiä. Ovatko Raamatussa kuvatut kertomukset oikeasti tapahtuneet? Onko Raamattu tuhansia vuosia vanhana ylipäätään tolkullinen tämän päivän ohjenuoraksi? Ovatko Raamatun tekstit keskenäänliian ristiriitaisia? Ovatko

Apologianurkka

Kolumnit

Tutut hiekkalinnat vai todellinen turva?

  “Rakentaessani omia hiekkalinnojani en myöskään koskaan löydä sitä elämää, jonka Jeesus tarjoaa.” Jumala puhui minulle useampi vuosi sitten seuraavan tarinan: Jeesus kutsuu minua seikkailuun merelle, ja olenkin aluksi innoissani