Brittiläinen kirjailija ja akateemikko Clive Staples Lewis tuli ensi kertaa tunnetuksi merkittävänä kristittynä ajattelijana julkaistuaan kirjansa Kärsimyksen ongelma (The Problem of Pain). Lewisin henkilökohtaisesta kirjeenvaihdostaan selviää, että hän kaavaili myös toista kirjaa, Nautinnon ongelmaa (The Problem of Pleasure). Lewisille nautinto ei ollut kuitenkaan oikeastaan ongelma, vaan lähes päinvastoin. Hänen saatettiin uskovan nautintoihin liiaksi.
Eräälle neiti Tunnicliffille kirjatussa kirjeessään Lewis mainitsee useasti harkinneensa kirjan kirjoittamista nautinnon ongelmasta. Hän jatkaa, etteivät hänen kirjansa Kärsimyksen ongelma nimi tai teema tulleet hänen omasta aloitteestaan. Muut antoivat ne hänelle työstettäväksi. Tällä Lewis vaikuttaa ilmaisevan, että oma-aloitteisesti hän oli jopa enemmän kiinnostunut nautinnon haasteesta.
Nautinnot olivat tunnetusti näytelleet suurta osaa Lewisin uskossa sen alkuajoilta asti. Elämäkertateoksessaan Ilon yllättämä Lewis kuvaa omaa taivaltaan ilon pilkahdusten etsimisenä. Jo nuoruuden lukukokemukset saivat hänet tuntemaan sellaista syvää kaipausta, mille saksalaiset runoilijat ovat antaneet nimityksen Sehnsucht. Tuo kaipaus ei kuitenkaan koskaan löytänyt täyttä tyydytystään nuoren Lewisin elämässä. Oli kuin kirjalliset, ruumiilliset ja muunlaiset nautinnot olisivat luvanneet jotain, mitä ne eivät koskaan lunastaneet. Lopulta Lewis tuli johtopäätökseen: Jokaisella kaipauksella on oltava tyydytyksensä.
Jos mikään maallinen ei täytä ihmisen kaipausta, kaipauksen täytyy olla tuonpuoleista, ja sille on oltava olemassa täyttymys.
Ihminen ei koe janoa, jollei ole olemassa vettä. Jos mikään maallinen ei täytä ihmisen kaipausta, kaipauksen täytyy olla tuonpuoleista, ja sille on oltava olemassa täyttymys. Pienet nautinnot ovat välähdyksiä nautintojen lähteestä, hyvästä Jumalasta, jonka nauttiminen on luodun perimmäinen päämäärä.
Lewisilla oli vankka usko kristillisen maailmankuvan valossa siihen, että jokainen tosi nautinto oli Jumalasta lähtöisin. Uskomus ei sinänsä ollut poikkeuksellinen, mutta poikkeuksellisen mielikuvituksensa myötä Lewis vei sen astetta pidemmälle. Kaunokirjallisessa teoksessaan Perelandra (suom. Matka Venukseen), Lewis leikitteli ajatuksella, miltä nautinnot saattoivat näyttää turmeltumattomassa luomakunnassa. Päähenkilö Ransom maistaa paratiisillisen Venuksen hedelmiä, joiden ihanuuden kuvaamiseen ei löydy sanoja ihmiskielestä. Kuitenkaan hän ei kykene syömään niitä määräänsä enempää; se olisi miltei pyhäinhäväistys. Tähän kiteytyy Lewisin positiivinen teologia nautinnoista: Jumala tahtoo ihmisten nauttivan luomisestaan mutta kullekin nautinnolle on oma erityinen paikkansa.
Kenties vielä rohkeampi on Lewisin negatiivinen teologia nautinnoista – sillä se lähestulkoon uupuu kokonaan. Synnin tekemisessäkin Lewis ajatteli nautinnon olevan usein nimenomaan se osa, joka oli edelleen jumalinen ja josta vihollinen, ei Jumala, haluaisi luopua. Lewisin sanoin: ’Omenan varastaminen on synti, ei sen makeus.’ Nautinto ei siis itsessään ollut väärin, mutta nauttimiseen ei saanut liittyä moraalista rikettä. Paha sen sijaan pyrkii turmelemaan nautinnot repimällä ne irti luonnollisesta, oikeutetusta maaperästään – ja lopulta tuhoamaan myös itse nautinnon.
Entä se ongelma? Sana ongelma oli Lewisille nautinnon yhteydessä lähes ironinen, sillä hän ennemmin pelkäsi väärinymmärrettynä tulevansa leimatuksi hedonistiksi. Lähimpänä aitoa ongelmaa Lewisin ajattelussa tuntuu olleen hieman paradoksaalinen ajattelupari, joka Lewisilla oli nautinnoista. Toisaalta ne ovat hyviä ja Jumalan luomia; toisaalta tekojen ja valintojen epäitsekkyys kasvaa sitä myötä, mitä vähemmän ne saavat tukea nautinnoilta.
* * *
Narnialaista nautintokasvatusta
C.S. Lewis ei uskonut nautintojen olevan muuttumattomia vaan näki kasvatuksella suuren vastuun oikeanlaisten nautintojen edistäjänä. Taustalla on jo Platonin esittämä, klassinen kasvatuskäsitys: lapsi tulee saattaa tuntemaan nautintoa, rakkautta ja inhoa niitä asioita kohtaan, jotka ovat itsessään nautinnollisia, rakastettavia ja inhottavia. On oikein nauttia vaikkapa ystävyydestä mutta yhtä oikein inhota selän takana puhumista.
Klassinen käsitys haastaa populaarin kehäpäätelmän, jonka mukaan ihmisen tulisi tehdä sitä, mistä hän nauttii vain siksi, että hän nauttii siitä. Ihminen saattaa nauttia myös asioista, joista ei sovi nauttia. Toisaalta moni väärä tottumus alkaa vastenmielisenä mutta muuttuu nautinnolliseksi, kun moraaliset ja sosiaaliset esteet sysätään syrjään.
Kirjallisuudella Lewis näki erityisen roolin oikeanlaisten nautintojen kasvattajana. Menneen ajan runoilijat ja kirjailijat olivat opettaneet lukijoita rakastamaan kunniallisia nautintoja ja karttamaan vääriä. Narnian tarinat jatkoivat vanhaa perinnettä. Lukija tuntee kiusausten kavaluuden, kun Edmund pettää sisaruksensa herkkupalasta. Toisaalta hän tuntee oikeutettujen nautintojen siunauksen, kun päähenkilöt nauttivat hyvästä ruoasta, ystävistään ja erityisesti Aslanin läheisyydestä.
Jeremia Klinga
Tampereen OPKOn alumni
Teksti on julkaistu Arkin numerossa 2/2021. Tilaa Arkki ilmaiseksi
