Hälyisen helsinkiläiskahvilan keskellä keskusteltiin jostakin uusinta netti-ilmiötä tärkeämmästä, kun yhdeksäsluokkalaiset Esa ja Anna olivat aloittamassa toista TET-päiväänsä. Kysyimme Esalta ja Annalta, mikä meidän leireillä on ollut parasta. Yhteishenki ja rakkaudellinen ilmapiiri nousivat pian puheenaiheeksi.
– Sitä rakkautta voisi olla vielä ainakin tuhat kertaa enemmänkin, Esa sanoo.
Molemmat nuoret ovat kokeneet leirin ilmapiirin aidosti välittäväksi ja toisia huomioivaksi. Kun ollaan yhteisesti sitä mieltä, että jokainen on tärkeä ja osa leiriperhettä, se alkaa näkyä – kaikki huomioivat kaikkia.
– Kukaan ei ole kenenkään yläpuolella, ohjaajatkin huomioivat meitä leiriläisiä yksilöinä ja se tuntuu hyvältä, sanoo Anna.
Jeesus sanoo meille, että meidän tulisi rakastaa toisiamme. Juuri siitä meidät tunnetaan hänen opetuslapsikseen (Joh. 13:34–35). Olen puhunut paljon ihmisten kanssa ja erityisesti nuorten kanssa siitä, kuinka joistakin ihmisistä vain näkee heidän kuuluvan Jeesukselle; se huokuu heistä. Ajattelen, että syy on nimenomaan rakkaus. Kun saamme kokea Jumalan rakkautta elämässämme, se synnyttää sisällemme jotakin, minkä täytyy päästä ulos. Rakkaudesta tulee ketjureaktio.
Vaikka toisten rakastaminen ei aina ole pelkästään helppoa, minusta on ollut mahtavaa huomata kuinka pienetkin rakkauden osoitukset, jotka eivät edes vaadi minulta kovinkaan paljoa, voivat olla toiselle hyvin suuria.
– Jos huomaa leirillä, että joku on yksin, niin voi vaikka sanoo sille, että tuu tähän mun viereen istumaan, Esa ehdottaa.
– Tai vaikka laittaa käden toisen olkapäälle ja sanoo, että sä oot hyvä tyyppi.
Haluan haastaa sinua kohtaamaan tänään edes yhtä ihmistä arjessasi. Hän voi olla joku töistä, koulusta, kotoa tai vaikkapa tuntematon ihminen bussissa. Voit esimerkiksi sanoa toiselle, että ”hoiditpa sä ton homman tosi hyvin”, tai vaikka jättää positiivisella viestillä varustetun lapun bussin penkille seuraavan matkustajan löydettäväksi.
Ole osa rakkauden ketjureaktiota!
Julianna Rantanen
