Rakkaudesta kristityt tunnetaan

blogi_esaanna
Kahvilassa puhutaan rakkaudesta.

Hälyisen helsinkiläiskahvilan keskellä keskusteltiin jostakin uusinta netti-ilmiötä tärkeämmästä, kun yhdeksäsluokkalaiset Esa ja Anna olivat aloittamassa toista TET-päiväänsä. Kysyimme Esalta ja Annalta, mikä meidän leireillä on ollut parasta. Yhteishenki ja rakkaudellinen ilmapiiri nousivat pian puheenaiheeksi.

– Sitä rakkautta voisi olla vielä ainakin tuhat kertaa enemmänkin, Esa sanoo.

Molemmat nuoret ovat kokeneet leirin ilmapiirin aidosti välittäväksi ja toisia huomioivaksi. Kun ollaan yhteisesti sitä mieltä, että jokainen on tärkeä ja osa leiriperhettä, se alkaa näkyä – kaikki huomioivat kaikkia.

– Kukaan ei ole kenenkään yläpuolella, ohjaajatkin huomioivat meitä leiriläisiä yksilöinä ja se tuntuu hyvältä, sanoo Anna.

Jeesus sanoo meille, että meidän tulisi rakastaa toisiamme. Juuri siitä meidät tunnetaan hänen opetuslapsikseen (Joh. 13:34–35). Olen puhunut paljon ihmisten kanssa ja erityisesti nuorten kanssa siitä, kuinka joistakin ihmisistä vain näkee heidän kuuluvan Jeesukselle; se huokuu heistä. Ajattelen, että syy on nimenomaan rakkaus. Kun saamme kokea Jumalan rakkautta elämässämme, se synnyttää sisällemme jotakin, minkä täytyy päästä ulos. Rakkaudesta tulee ketjureaktio.

Vaikka toisten rakastaminen ei aina ole pelkästään helppoa, minusta on ollut mahtavaa huomata kuinka pienetkin rakkauden osoitukset, jotka eivät edes vaadi minulta kovinkaan paljoa, voivat olla toiselle hyvin suuria.

– Jos huomaa leirillä, että joku on yksin, niin voi vaikka sanoo sille, että tuu tähän mun viereen istumaan, Esa ehdottaa.

– Tai vaikka laittaa käden toisen olkapäälle ja sanoo, että sä oot hyvä tyyppi.

Haluan haastaa sinua kohtaamaan tänään edes yhtä ihmistä arjessasi. Hän voi olla joku töistä, koulusta, kotoa tai vaikkapa tuntematon ihminen bussissa. Voit esimerkiksi sanoa toiselle, että ”hoiditpa sä ton homman tosi hyvin”, tai vaikka jättää positiivisella viestillä varustetun lapun bussin penkille seuraavan matkustajan löydettäväksi.

Ole osa rakkauden ketjureaktiota!

Julianna Rantanen

tervetuloa mukaan opkon toimintaan

Järjestämme opiskelijailtoja ja nuorteniltoja eri puolilla Suomea. Tervetuloa mukaan!

Maanmuuttajat-koulutus jatkuu

Maanmuuttajat-johtamiskoulutuksen uusi vuosikurssi aloittaa tammikuussa 2024. Koulutus soveltuu hyvin myös työn ohessa käytäväksi. Lue lisää: maanmuuttajat.fi

Lisää
luettavaa

Suomen Ev.lut. Opiskelija- ja Koululaislähetyksen tiedotus- ja raamatunopetuslehti

alt=""
Pääkirjoitukset

Arkin pääkirjoitus: Sankarin tekoja

Koripalloilija Lauri Markkasesta on tullut suomalaisten supersankari. Hänen sädekehänsä alkoi hohtaa entistä kirkkaampana, kun mies puki huhtikuussa ylleen armeijan harmaat puolustusvoimien urheilukoulussa Santahaminassa. Laurin kaltaisten superlahjakkuuksien kohdalla unohtuu helposti, että

Lue lisää »
Aiempia:
Teema
alt=""
Chat(botti) auttaa lähetystyössä

Jeesus käski kylvää ilosanomaa. Jos tehtävä on syytä hoitaa tehokkaasti, uuden teknologian mahdollisuuksia ei pidä hukata, sanoo
datatieteen ammattilainen Elias Luoma.

Opetukset

alt=""

Rukoushaastattelussa raamattukouluttaja Eero Junkkaala

Mikä on kiinnostanut sinua viime aikoina Jeesuksen rukousopetuksissa? Minua on viime aikoina erityisesti kiinnostanut se, mitä Luukkaan evankeliumi kertoo Jeesuksen rukouselämästä. Muut evankelistat eivät kiinnitä tähän niin paljon huomiota, mutta

Apologianurkka
alt=""

Oppi, tuo vanha neuvostoauto

Kirjoitettu C. S. Lewisin Paholaisen kirjeopistoa mukaillen: Rakas Mali, Kun maailmaa luotiin, se tehtiin koostuvaksi erillisistä osasista, jotka sopivat yhteen. Meidän aikaansaannoksemme oli iskeä kiilaa osasten väliin tai toisaalta liudentaa

Kolumnit

Nasaretilaisen kriisinhallinnasta

Kuoleman voittajan arvonimen voisi ajatella viittaavan voimakkaaseen, hyvän puolella seisovaan taistelijaan. Entä jos Jeesuksen kansainvälinen kriisinhallinta ei tunnu oikeanlaiselta tai riittävältä?