Rukoushaastattelussa raamattukouluttaja Eero Junkkaala

alt=""

Mikä on kiinnostanut sinua viime aikoina Jeesuksen rukousopetuksissa?

Minua on viime aikoina erityisesti kiinnostanut se, mitä Luukkaan evankeliumi kertoo Jeesuksen rukouselämästä. Muut evankelistat eivät kiinnitä tähän niin paljon huomiota, mutta jostain syystä Luukas ottaa tämän teeman puheeksi. Yksi Luukkaan lähde on todennäköisesti ollut Jeesuksen äidin, Marian haastattelu. Olisiko Maria halunnut muistuttaa, kuinka paljon Jeesus käytti aikaa rukoukseen. Jos luet seuraavat jakeet, saat tästä hyvän kuvan: Luuk. 4:42; 5:16; 6:12; 9:10 ja 9:18. Jeesus tarvitsi omaa rauhaa, vetäytymistä ihmisten hälinästä. Jos siis hän, miksen myös minä.

Millainen oli VT:n rukousmaailma, joka oli Jeesuksen tausta rukoukselle?

Parhaan kuvan Vanhan testamentin rukousmaailmasta saamme lukemalla psalmeja. Ne ovat olleet Jumalan kansan rukouksina kautta aikojen. Vanhassa testamentissa on muitakin hyvin koskettavia rukouksia. Tällaisia ovat esimerkiksi Salomon rukous (1. Sam. 3), Nehemian rukous (Neh. 9) ja Danielin rukous (Dan. 9).

Monista psalmeista voimme nähdä, kuinka ne ovat olleet Jeesuksen rukouksina hänen elämänsä käännekohdissa. Erityisesti psalmit 22 ja 88 ovat sellaisia, joista voi lukea Jeesuksen sydänääniä hänen kärsimystiellään. Psalmia 118 laulettiin Jeesuksen ratsastaessa Jerusalemiin ja Jeesus otti tuolloin tietoisesti sen roolin, joka hänelle oli ennustettu profeetta Sakarjan sanomassa (Sak. 9).

Mitä Jeesus opettaa rukouksesta?

Hän opettaa yhden kiinteän rukouksen, Isä meidän -rukouksen. Sillä pärjätään aika pitkälle. Sen jokaiseen lauseeseen voi liittää omat kiitoksensa, pyyntönsä, kysymyksensä, niin, koko oman elämänsä kirjon. Lisäksi hän rohkaisee pyytämään pienimpiäkin asioita ja vakuuttaa, että kaikki rukoukset kuullaan. Vastaus voi joskus viipyä, mutta sekin on hänen vastauksensa.

Kuka on ollut sinulle inspiroiva rukouksen opettaja?

Viime vuosien merkittävin tähän liittyvä lukukokemus oli Lea Kujanpään kirja Rukouksen matkassa. Se ei aseta rukouksen rimaa liian korkealle, mutta saa lukijan vakuuttumaan, että rukous kannattaa. Rukous on kuin veteen heitetty kivi. Siitä lähtee siunauksen laineita, joilla on todellista vaikutusta.

Miten ihmiset mahtavat tänä päivänä kuulla Raamatun kuvaukset siitä, että Jeesus karkotti pahoja henkiä?

Aika yleisesti ajatellaan, että ilmiö kuuluu menneeseen maailmankuvaan, jossa sairaudetkin nähtiin henkien aiheuttamaksi. Tosin Jeesuksen toiminnassa erotetaan nämä kaksi selvästi eri asioiksi. Sairauden ollessa kyseessä paikalla on kaksi henkilöä, Jeesus ja sairas, riivauksen kohdatessa on kyse vähintään kolmesta, sillä silloin puhutellaan demoneita.

Luonnollisesti Raamattunsa vakavasti ottava kristitty ymmärtää, että henkimaailman todellisuus on edelleen olemassa. Sitä vartenhan Jeesus tuli, että hän voittaisi Pahan vallan.

Tarvitsisiko kirkko opetusta tästä aiheesta?

Luterilainen kirkko on valistuksen jälkeen siivonnut opetuksestaan lähestulkoon tällaisen aineiston pois, ja aiheuttanut sillä itselleen suuren vahingon. Katolinen ja anglikaaninen kirkko ovat säilyttäneet opetuksessaan ja toiminnassaan ohjeita eksorkismiin eli riivaajien ulosajamiseen. Meilläkin sellaisen tarve lisääntyy sitä mukaa kuin erilaiset uushenkiset virtaukset avaavat ovia monenlaisten henkien tulla.

Tarvitaan asiat vakavasti ottavaa maltillista keskitietä kaiken kieltävän liberaaliteologian ja joka paikassa henkiä näkevän äärikarismaattisuuden välillä.

Miten toimin, jos kohtaan ihmisen, jonka kohdalla esille nousee kysymys pahojen henkien läsnäolosta?

Tärkeintä on tiedostaa, että Jeesus on voittaja, eikä millään hengillä ole valtaa hänen ylitseen. Kuka tahansa kristitty voi käskeä outoja ilmiöitä kohdatessaan niitä poistumaan Jeesuksen nimessä. Raamatun lukeminen, rukous ja ehtoollinen ovat aina avuksi. Myös kodin siunaamista kannattaa pyytää, jos kokee jotain tällaista kodissaan.

Jos sitten joku on oikein perusteellisesti avannut elämänsä okkultismin tai muun väylän kautta demoneille, tarvitaan vahvempia lääkkeitä. Onneksi niitä on olemassa. Tällöin kannattaa kääntyä sellaisten kristittyjen puoleen, joilla on kokemusta tällaisten asioiden hoitamisesta. Minä voin ilmoittautua yhdeksi, jolta saa kysyä lisätietoja: eero.junkkaala@sro.fi

Eeron Junkkaalan kuva: Jussi Helttunen

tervetuloa mukaan opkon toimintaan

Järjestämme opiskelijailtoja ja nuorteniltoja eri puolilla Suomea. Tervetuloa mukaan!

17.-21.7. OPKOn kesäleiri Valkealassa

17.8. OPKOn 60-vuotisjuhlavuoden pääjuhla Enä-Sepässä klo 11−21

Lisää
luettavaa

Suomen Ev.lut. Opiskelija- ja Koululaislähetyksen tiedotus- ja raamatunopetuslehti

Pääsihteeri Jussi Miettisen kuva.
Pääkirjoitukset

Arkin pääkirjoitus: Kaksi valtuutusta

Milloin viimeksi aloit katsoa elokuvaa keskeltä tietämättä, mitä siihen mennessä on tapahtunut? Uskonasioiden kanssa käy usein näin. Keskitymme tapahtumiin syntiinlankeemuksesta lunastukseen unohtaen, että stoori alkoi jo ennen niitä. Raamatun kuvaamat luomistapahtumat kertovat suuresta taiteilijasta, joka ei luonut mitään vain siksi, että se on hyödyllistä. ”Herra Jumala kasvatti maasta esiin kaikenlaisia puita, jotka olivat kauniita katsella ja joiden hedelmät olivat hyviä syödä” (1. Moos. 2:9). Kauneus ja sen tuoma nautinto olivat arvokkaita itsessään. Nämä ovat edelleen läsnä kaikkialla maailmassa – vastasyntyneen lapsen maidon luputuksessa, koiran selkään sataneessa lumihiutaleessa ja poskien punassa ensitreffeillä. ”Kauneus pelastaa maailman”, sanoi venäläinen kirjailija Fjodor Dostojevski.

Lue lisää »
Aiempia:
Teema
Godwin "Gody" Otieno
Tanssija putosi Jeesuksen syliin

Kenialainen ammattitanssija Godwin ”Gody” Otieno ahmi Euroopan taidemaailman mahdollisuuksia ja loisti suurilla lavoilla. Hän luopui loisteesta juuri kun nousukiito oli maukkaimmillaan. Jäljellä on Jeesus ja avoin tulevaisuus.

Opetukset

Herätys apostolien malliin

On kiehtovaa ja yllätyksellistä tutustua siihen millainen Jeesus oli. Tarkoitan hänen katsettaan, luonnettaan ja sen sellaista. Ne kertovat meille, millainen Jumala on. Uuden testamentin kertomukset Jeesuksen kohtaamisista ihmisten kanssa tutustuttavat meidät Jeesuksen persoonallisuuteen. ”Joka on nähnyt minut, on nähnyt Isän” (Joh.14:9).

Apologianurkka

Luomisen tuskaa

Harva luonnontieteen paradigma aiheuttaa kristittyjen parissa yhtä suurta kiistaa ja hämmennystä kuin evoluutio. Se jakaa uskovat vähintään kolmeen leiriin, jotka suhtautuvat tieteeseen ja Raamattuun eri tavoin.

Kolumnit

Petra Uusimaan kuva.

Perheyhteys toi minut lähemmäksi Jumalaa

Olen aina kokenut kroonista yksinäisyyttä ja ulkopuolisuuden tunnetta, ja muistan itkeneeni yksinäisyyttäni vielä uskoontulonikin jälkeen monina iltoina rukoillessa. En koskaan uskonut, että Jumala voisi ratkaista yksinäisyyttäni.