Terveisiä Afrikasta. Olen juuri palannut kauan odottamaltani sapatti- ja opintovapaalta. Vietin sen johtajuusinstituutissa Wellingtonissa Etelä-Afrikassa. Moni ihmetteli avoimesti, miksi lähden hakemaan johtajuusoppeja tuhansien kilometrien päästä. Miksi mennä merta edemmäksi kalaan, jos saalista voi pyytää myös kotirannassa?
Kolme kuukautta Afrikan eteläkärjessä tarjosivat minulle suuria oivalluksia. Ryhmässämme oli opiskelijoita 27 maasta – suurin osa Afrikasta. Kulttuurien ja persoonien kirjo, uskon erilaiset yhteisölliset ilmenemismuodot yhdistettynä yli 60 kouluttajan luentoihin tekivät ajasta ainutkertaisen. Olen ehtinyt kerätä jo paljon kokemusta kristillisen työn kentällä ja elän mantereella, joka on ollut sadat vuodet teologian ja lähetystyön kehto. Silti sain jo ensimmäisenä päivänä ottaa hatun päästä.
Veljet ja sisaret opettivat minua elämällään. Monet heistä ovat kohdanneet sisällissotia, läheisten väkivaltaista kuolemaa ja nälänhätää. Jotkut heistä tulivat Sudanin kaltaisista maista, joissa kristittyjä vainotaan. Namibialaisen huonekaverini koko omaisuus mahtui jenkkikassiin. Silti opiskelijat kertoivat ihmeellisiä tarinoita siitä, miten he ovat seuranneet ystäväänsä Jeesusta ja vieneet rohkeasti eteenpäin Jumalan valtakuntaa. He olivat hengellisesti upporikkaita, luovia ja toiveikkaita.
Lähetysteologit ovat jo kauan puhuneet siitä, että kristikunnan painopiste on siirtynyt etelään. Kenialainen uskontofilosofi ja kirjailija John Mbiti on todennut, että kirkollisia keskuksia eivät enää ole Geneve, Rooma, Ateena tai Pariisi, vaan Kinshasa, Buenos Aires, Addis Abeba ja Manila.
Etelän kirkot ovat löytäneet jotain sellaista, minkä lännen kirkot ovat menettäneet. Meillä luterilaisilla herätyskristityillä voi olla mielestämme puhtain oppi ja voimme kokea suurimpana kutsumuksenamme oikean opin tiedollisen välittämisen. Afrikkalaiset kristityt puolestaan toistivat usein ajatusta, että pelkkä tieto ei vielä muuta mitään. Teologia on verbi, teonsana. He korostavat sellaista uskoa Jeesukseen, joka ilmenee muuttuneena elämänä yhteisöissä, joissa elämme.
Muuttuneet yhteisöt koostuvat muuttuneista ihmisistä. He muistuttavat, että ihmisen kasvu tapahtuu ihmissuhteissa. Olemmeko me länsimaiset kristityt sairastuneet individualismiin ja järjen palvontaan? Aineellisen vaurauden keskellä olemme sokeutuneet sisäiselle köyhyydellemme.
Tässä Arkki-lehdessä puhumme luovuudesta. Luodessaan ihmisen Jumala sanoi: ”Luokaamme ihminen omaksi kuvaksemme.” Jumalan luomistyön kruunu syntyi Kolminaisuuden yhteisöllisen luomisprosessin tuloksena. Jumalan persoonat toimivat toisilleen antautuneessa yhteistyössä. Luovuus on olennainen osa ihmisyyttämme Jumalan kuvina.
Jussi Miettinen
OPKOn pääsihteeri
