Pyhä yksinkertaisuus

jussimiettinenarkki

Mikä on elämäsi kallisarvoisin asia? Tätä kysyttiin eräältä länsisuomalaiselta maanviljelijältä.  ”Kyllä kai se on nyt tuo tuossa pihalla”, isäntä vastasi osoittaen työkintaallaan viimeisintä suurta investointiaan, ferrarinpunaista puimuria! 

On yllättävän hankalaa määritellä elämän tärkeysjärjestys, puhumatkaan siitä, että todella toimisimme sen mukaan. Raamatun mukaan olemme luonnostamme langenneessa ja epätasapainoisessa suhteessa omaan itsemme, lähimmäisiimme, Jumalaan ja luomakuntaan. Tämä näkyy henkisenä huonovointisuutena, arvojen sekamelskana sekä välinpitämättömyytenä ihmisistä ja luonnosta ympärillämme.

Tarjolla on monenlaisia keinoja oman hyvinvoinnin parantamiseksi: life coachit auttavat yksilöllisten ja terveellisten elämäntapojen löytämisessä esimerkiksi liikunnan ja hyvän ravinnon avulla. Terapeutit ja psykologit antavat tukea mielen haasteissa ja työnohjaajat auttavat työelämän ongelmien ratkomisessa.

Jumala on kaiken viisauden lähde. Siksi voimme rohkeasti etsiä ymmärrystä ja hyvän elämän avaimia erilaisten ihmisten, ammattien ja keinojen avulla. Kristityn perusasenteena ei tarvitse olla pelko uusien ja itselle tuntemattomien asioiden edessä. Kristinusko yhdessä uteliaisuuden ja luovuuden kanssa loivat kasvupohjan esimerkiksi Euroopan upeille tieteille ja taiteille.  Yhteiskunnassa ja kirkossa eletään nyt sen verran isojen haasteiden keskellä, ettei meillä ole varaa antaa pelon piilottaa kykyjämme. Epävarmoina aikoina tarvitaan rohkeita ja ennakkoluulottomia kristittyjä, joilla on tarjottavana ideoita ja innovaatioita, vaikka keskeneräisiäkin. Arvostelemisen osaa kuka tahansa, mutta me opkolaiset haluamme olla positiivinen muutosvoima.

Kristillisen kirkon perustehtävänä on kuitenkin kaikessa yksinkertaisuudessaan opettaa koko Raamattua ja pitää esillä evankeliumia Jeesuksesta. Kun saamme kirkossa ankkuroida uskomme turvallisesti Raamatun sanaan, saamme siitä voimaa toimia kotona, koulussa ja kaikilla yhteiskunnan alueilla rohkeasti, luovasti ja ratkaisukeskeisesti – Jumalan kunniaksi ja lähimmäisen parhaaksi. Tässä terveisiä siis myös kirkon päättäjille, jotka toivovat herätysliikkeiltä positiivisempaa asennetta ainaisen arvostelun sijaan. Voitte vaikuttaa asiaan huolehtimalla siitä, että Raamattu ja tunnustus pysyvät lähtökohtina kaikessa, mitä kirkossa teemme.

Tämän Arkki-lehden teemana on Pyhä yksinkertaisuus. OPKOssa tämä merkitsee sitä, että haluamme jatkossakin keskittyä yksinkertaisen evankeliumin julistamiseen kouluissa ja yliopistoilla, Raamatun opettamiseen ja nuorten kokonaisvaltaiseen tukemiseen.  Kiitos, että olet tässä työssä mukana kasvattamassa uutta sukupolvea.

tervetuloa mukaan opkon toimintaan

Järjestämme opiskelijailtoja ja nuorteniltoja eri puolilla Suomea. Tervetuloa mukaan!

Maanmuuttajat-koulutus jatkuu

Maanmuuttajat-johtamiskoulutuksen uusi vuosikurssi aloittaa tammikuussa 2024. Koulutus soveltuu hyvin myös työn ohessa käytäväksi. Lue lisää: maanmuuttajat.fi

Lisää
luettavaa

Suomen Ev.lut. Opiskelija- ja Koululaislähetyksen tiedotus- ja raamatunopetuslehti

alt=""
Pääkirjoitukset

Arkin pääkirjoitus: Sankarin tekoja

Koripalloilija Lauri Markkasesta on tullut suomalaisten supersankari. Hänen sädekehänsä alkoi hohtaa entistä kirkkaampana, kun mies puki huhtikuussa ylleen armeijan harmaat puolustusvoimien urheilukoulussa Santahaminassa. Laurin kaltaisten superlahjakkuuksien kohdalla unohtuu helposti, että

Lue lisää »
Aiempia:
Teema
alt=""
Chat(botti) auttaa lähetystyössä

Jeesus käski kylvää ilosanomaa. Jos tehtävä on syytä hoitaa tehokkaasti, uuden teknologian mahdollisuuksia ei pidä hukata, sanoo
datatieteen ammattilainen Elias Luoma.

Opetukset

alt=""

Rukoushaastattelussa raamattukouluttaja Eero Junkkaala

Mikä on kiinnostanut sinua viime aikoina Jeesuksen rukousopetuksissa? Minua on viime aikoina erityisesti kiinnostanut se, mitä Luukkaan evankeliumi kertoo Jeesuksen rukouselämästä. Muut evankelistat eivät kiinnitä tähän niin paljon huomiota, mutta

Apologianurkka
alt=""

Oppi, tuo vanha neuvostoauto

Kirjoitettu C. S. Lewisin Paholaisen kirjeopistoa mukaillen: Rakas Mali, Kun maailmaa luotiin, se tehtiin koostuvaksi erillisistä osasista, jotka sopivat yhteen. Meidän aikaansaannoksemme oli iskeä kiilaa osasten väliin tai toisaalta liudentaa

Kolumnit

Nasaretilaisen kriisinhallinnasta

Kuoleman voittajan arvonimen voisi ajatella viittaavan voimakkaaseen, hyvän puolella seisovaan taistelijaan. Entä jos Jeesuksen kansainvälinen kriisinhallinta ei tunnu oikeanlaiselta tai riittävältä?