Ajattelun ammattilaisia OPKOon

Jason Lepojärvi ja Aleksi Markkanen

8.7. Päivitys uutiseen: Muutos aikaisemmin uutisoituun – Jason Lepojärvi ei aloita OPKOlla tutkijana, vaan akateemisena mentorina

Jason Lepojärvi kouluttajaksi ja tutkijatohtoriksi

TT Jason Lepojärvi, 41, aloittaa OPKOlla kouluttajan ja tutkijatohtorin työnimikkeellä 15.8. Täysiaikaiseen toimenkuvaan kuuluvat koulutus- ja valmennustehtävät etenkin opiskelijoiden parissa, tieteellinen tutkimustyö ja vaikuttaminen yliopistomaailmassa. Jason antaa myös panoksensa OPKOn mediatyön kehittämiseen ja toteuttamiseen.

Suomalais-kanadalainen Jason on työskennellyt viimeiset vuodet Thorneloen yliopistossa Kanadassa uskontotieteen apulaisprofessorina. Hän on lisäksi toiminut tutkijana myös Oxfordin ja Helsingin yliopistoissa.

– Pisteet OPKOlle näin rohkeasta ja suurisieluisesta avauksesta. Opiskelijoiden kouluttamisen, mentoroinnin ja tieteellisen tutkimustyön lisäksi haluaisin kehittää erityisesti nuorten älyllisten ja moraalisten hyveiden koulutusohjelmaa sekä erimielisyyden sietokykyä. Unelmani on myös perustaa Suomeen korkeatasoinen C. S. Lewis -seura, jollainen muun muassa Oxfordissa ja Tanskassa jo on. Asuin Suomessa viimeksi vuonna 2012, mutta siteet ovat vielä erittäin vahvat. Ottakaa yhteyttä, jos haluatte tehdä yhteistyötä!

Rakkaustutkijanakin tunnettu Jason on ollut vieraana OPKOn järjestämissä Veritas Forum -tilaisuuksissa, joissa hän on puhunut cancel-kulttuurista ja C. S. Lewisista, jonka rakkauskäsitys oli myös hänen väitöskirjansa aihe.

Aleksi Markkanen apologiksi

OPKOn liittohallitus on kutsunut FM Aleksi Markkasen, 43, valtakunnalliseen, aluksi osa-aikaiseen apologin tehtävään 1.8. alkaen. Hänen tavoitteena on asteittain siirtyä täysiaikaiseen työsuhteeseen kannatusrenkaan vahvistumisen myötä.

Aleksi on työskennellyt viimeiset 14 vuotta matematiikan, kemian ja biologian aineenopettajana peruskoulussa ja lukiossa. Työn ohessa hän on opettanut seurakunnissa ja opiskelijajärjestöissä vuosien ajan etenkin niin kutsutuista apologeettisista eli uskoa puolustavista teemoista.

– Elämässäni haluaisin ennen muuta varustaa kristittyjä kohtaamaan aikamme ideologisia haasteita ja puolustamaan vakaumustaan kestäviin perusteisiin nojaten, Aleksi Markkanen avaa työnäkynsä perustaa.

Apologin tehtävänimike on täysin uusi OPKOlla. Toimenkuvaan kuuluu kristinuskon järjellisiä perusteita puolustavan ja selittävän materiaalin tuottaminen ja kouluttaminen muun muassa opiskelijayhteisöissä ympäri Suomen. Aleksi Markkanen on valmistumassa syksyn 2022 aikana kristillisen apologetiikan maisteriohjelmasta yhdysvaltalaisesta Biola-yliopistosta.

Liity ystävärenkaisiin

Liity työntekijöiden ystävärenkaisiin lähettämällä sähköpostia osoitteeseen opko@opko.fi. Voit myös tukea työtä taloudellisesti oheisten tukitietojen avulla:
Suomen Ev.lut. Opiskelija- ja Koululaislähetyksen tilinumero:
FI10 8000 1301 0446 09

Viitteet:
Aleksi Markkanen: 247711

Rahankeräyslupa: RA/2020/1574 

Viimeisimmät uutiset:
Kuuntele Raamattupodia:

Ajattelun Akatemia ja Rukouskoulu alkaa – myös Maanmuuttajat jatkuu

OPKO ja Perheniemen opisto aloittavat uusia koulutuksia. Tammikuussa alkavat Ajattelun akatemia- ja Syvemmälle rukoukseen -monimuotokoulutukset. Myös Maanmuuttajat-johtamiskoulu jatkaa kolmannella vuosikurssilla.

Koulutukset soveltuvat hyvin myös työn ohessa käytäväksi.

Lisätietoja Ajattelun akatemiasta
Lisätietoja Rukouskoulusta
Lisätietoja Maanmuuttajista

Lisää
luettavaa

Suomen Ev.lut. Opiskelija- ja Koululaislähetyksen tiedotus- ja raamatunopetuslehti

Pääsihteeri Jussi Miettisen kuva.
Pääkirjoitukset

Arkin pääkirjoitus: Tohu wa-bohu

Peto on irti! Haluaisin panna pään pensaaseen kuin strutsi ja olla ajattelematta. Ukrainaa, Pyhää maata, Venäjän ydinaseita, kristittyjen vainoa, ilmastonmuutosta, jengiväkivaltaa ja kristinuskon luhistumista länsimaissa. Tämän päivän nuorten maailma on kaoottinen.

Lue lisää »
Aiempia:
Teema
Olli Lehmosen kuva.
Perhe on paras

Perhe on turvan, kasvun ja hauskanpidon paikka. Perheiden aikuisten on rakastettava niin, että välillä sattuu. Johtava koululais- ja nuorisotyöntekijä Olli Lehmonen ei olisi ikinä itse keksinyt itselleen tällaista kutsumusta.

Opetukset

Jeesus ja minä – vai Jeesus ja me?

Jokaisella lienee kokemuksia perheestä. Biologinen perhe tulee mieleen ensin, mutta mikä on hengellisen perheen merkitys kristitylle? Miksi laumasuhde Jeesukseen on parempi kuin pelkkä yksilön suhde?

Apologianurkka
alt=""

Oppi, tuo vanha neuvostoauto

Kun maailmaa luotiin, se tehtiin koostuvaksi erillisistä osasista, jotka sopivat yhteen. Meidän aikaansaannoksemme oli iskeä kiilaa osasten väliin tai toisaalta liudentaa kaikki erot osasten välillä.

Kolumnit

Petra Uusimaan kuva.

Perheyhteys toi minut lähemmäksi Jumalaa

Olen aina kokenut kroonista yksinäisyyttä ja ulkopuolisuuden tunnetta, ja muistan itkeneeni yksinäisyyttäni vielä uskoontulonikin jälkeen monina iltoina rukoillessa. En koskaan uskonut, että Jumala voisi ratkaista yksinäisyyttäni.