Tänä päivänä henkinen taistelu lapsista on entistä kovempi, kun tukena ei ole enää yhtenäistä arvopohjaa ja Jumalan kunnioitusta. Yhteiskunnan taholta lapsi saa varsin ohuesti uskoa tai kristillistä elämäntapaa tukevaa kasvatusta. Päivähoidon uskontokasvatuksen määrä ja laatu riippuvat henkilökunnan omasta vakaumuksesta. Koulun uskonnonopetus on monipuolisen uskontotietouden jakamista. Median viestimä elämäntapakulttuuri on usein kaukana kristillisistä elämänarvoista. Perhe ja seurakunnat ovat entistä suurempien haasteitten edessä lasten hengellisen elämän tukijoina.
Lapset ja Jumalan unelma
Jokainen lapsi syntyy uskovaisena. Ajatus ei ole tuulesta temmattu, vaan tutkimukset osoittavat, että lapsi uskoo luonnostaan, että on olemassa Jumala, korkeampi voima, Luoja – millä nimellä uskon kohdetta sitten kutsutaankaan. Kenenkään ei ole tarvinnut sitä lapselle kertoa.
Kun lapsen ajattelukyky kehittyy, hän etsii uskolleen peiliä. Hän samaistuu vanhempiinsa. Silloin vanhempien uskomusmaailma tulee yhteiseksi lapsen kanssa. Jos lapsella on kristinuskon Jumalaan uskovat vanhemmat, lapsen uskonelämä alkaa saada ravintoa pienestä pitäen.
Kun lapsen ajattelukyky kehittyy, hän etsii uskolleen peiliä. Hän samaistuu vanhempiinsa.
Jumalalla on suunnitelma jokaista lasta varten. Hän on tuntenut jokaisen yksilönä jo ennen kuin ensimmäinenkään elinpäivämme on tullut (Ps. 139). Jokaisessa syntyvässä lapsessa voisi olla lappu ”Designed by God – Jumalan suunnittelema”. Jotta Jumalan suunnitelma lapsen elämässä pääsisi toteutumaan, tarvitaan vanhempia ja muita kasvattajia.
Jumalan unelma on, että jokainen hänen luotunsa voisi elää hänen lapsenaan, läheisessä yhteydessä hänen kanssaan ja täyttää sen tehtävän, minkä hän viisaudessaan on kullekin tarkoittanut. Jumalan suunnitelmaan kuuluu se, että lapsen uskon idut saisivat ravintoa ja lapsi voisi elää yhteydessä Luojaansa.
Luther muistutti:
Katso siis, että ennen kaikkea hankit lapsillesi kristillisen kasvatuksen, että etupäässä kasvatat heitä Jumalalle ja vasta toiseksi maallisia tehtäviä varten.
Lasten tulee ennen muuta havaita, että heidän sieluistaan pidetään suurempaa huolta kuin heidän ruumiistaan. Missä sellainen huolenpito lyödään laimin, missä lapsia ei tutustuteta Jumalan Sanaan ja rukoukseen, siellä puuttuu paras hyvä, jota ei voi millään muulla korvata.
Kirjoittaessani lapsen uskonelämää käsittelevää kirjaani Luottamustehtävä, kysyin seitsenvuotiaaltamme, miksi hän uskoo Jumalaan. ”Tietysti siksi kun sinä ja isäkin uskotte” Esitin samalla saman kysymyksen 13-vuotiaalle: ”No uskotko sinäkin siksi, kun äiti ja isä uskovat?”. ”No on siinä muutakin”. Isän ja äidin usko ei enää riittänyt. Lapsen uskonelämän kannalta ratkaisevat vuodet ovat noin kymmenen ikäisenä.
Lapset mukaan
Jos vanhemmat saavat hoitoa uskonelämälleen seurakunnasta, on luonnollista, että he lähetevät yhdessä pienten lasten kanssa. Kun lapsi oppii varhain kirkkotien, pitää hän itsestäänselvyytenä, että perhe käy seurakunnassa. Jumalanpalvelusyhteisöt, joissa lapset on huomioitu, ovat yksi lasten hengellisen kasvun kulmakivi.
Joillekin lapsiperheille on luontevampaa käydä lastensa kanssa kodeissa kokoontuvissa ryhmissä. Niissä lapsilla on enemmän tilaa olla lapsia. Kotiryhmien lapsista voi kasvaa toisilleen tärkeitä ystäviä.
Kouluikäisille lapsille on tärkeää nähdä, että on muitakin perheitä, jotka uskovat. Lapsi saattaa olla luokassaan tai kaveripiirissään ainoa uskova. Silloin vanhempien on huolehdittava, että lapsella on jossain samalla tavalla uskovia kavereita. Arvostan vanhempia, jotka kulkevat kymmenien kilometrien päähän saadakseen perheenä kokea seurakuntayhteyttä muitten lapsiperheitten kanssa. Perheille suunnatut tapahtumat ja leirit tarjoavat seurakuntayhteyttä, jos sitä omalla paikkakunnalla ei muuten löydy.
Kouluikäisen tarpeet
Vähitellen kouluiässä lapselle on hyvä tulla joitain omia juttuja seurakunnassa. Harva lapsi huolehtii alakouluiässä säännöllisestä osallistumisesta menoihinsa. Siksi vanhempien on oltava aktiivisia ja tuettava lapsen säännöllistä osallistumista.
Lapset tulevat seurakuntaan, jos heillä siellä on mielekästä tekemistä. Voimme valjastaa melkein minkä tahansa trendikkään harrastuksen palvelemaan lasten seurakuntayhteyden lujittumista ja uskossa kasvamista. Minkään seurakunnan omat työntekijäresurssit eivät riitä vastaamaan lapsi- ja varhaisnuorisotyön haasteisiin. Vanhempia tarvitaan lasten ryhmien ohjaajiksi kuten urheiluseuroissakin. Kunpa uskovat heräsivät samanlaiseen aktiivisuuteen ja vaivannäköön lastensa hengellisten harrastusten parissa kuin jalkapalloilevien tai jääkiekkoa pelaavien lasten isät.
Ilman seurakuntayhteyttä oleva uskovan perheen lapsi on erilaisuutensa vuoksi riskiryhmässä. Toisaalla on yksinäisyys ja syrjäytymisen vaara ja toisaalla uskon hylkäämisen houkutus, kun kaverit ja kaikki kiva tapahtuu kaukana uskomisen viitekehyksestä.
Murrosikä
Murrosikään tultaessa koti on antanut lapselle hengellisen elämän eväät. Nuori valitsee itse haluaako kulkea vanhempien kanssa samaa tietä. Useimmiten nuori etsii itselleen omat seurakunnan kokoontumiset. Vanhempiin on saatava etäisyyttä. Vanhemman tehtäväksi jää nuoren valintojen kunnioittaminen, kuljetuspalvelu ja rahan antaminen, jotta nuori voisi osallistua nuoren hengellisiin tapahtumiin.
Joskus nuori valitsee murrosiässä oman tiensä. Tuhlaajapojan isäkin antoi luvan lähteä. Esirukoukset seuraavat kuitenkin omille teille lähtenyttä lasta. Ja vanhempien rakkaus ja tieto kodin avoimesta ovesta. Eniten tässä maailmassa rukoilevat tuhlaajalapsien isät ja äidit. Suurin osa omille teille lähteneistä palaa ennen pitkää takaisin kotiin. Uskollinen Isä etsii, odottaa ja rakastaa.
Amerikkalaisen Barna-ryhmän sivuilta (barna.com) saa paljon validia tutkimustietoa mm. tuloksellisesta lasten hengellisen elämän tukemisesta. Kastetut tarvitsevat opetusta, mutta opetuksen muodot muuttuvat ajan mukana.
Omassa Åbo Akademihin tekemässäni kasvatutieteen gradussa ”Hur förmedlar föräldrarna sin tro” useitten vastaajien spontaaneissa kertomuksissa esiintyi mielenkiintoinen yksityiskohta. Raamattu oli esillä heidän lapsuudessaan; luettiin lasten Raamattua, isä/äiti/isoisä luki Raamattua tai kerrottiin kun saatiin oma raamattu.
Siispä ”raamatulliset” kristityt, pidetään Pyhä kirja lasten näkyvillä ja käytössä!
Muista Luojaasi nuoruudessasi, ennen kuin pahat päivät tulevat ja joutuvat ne vuodet, jotka eivät sinua miellytä. (Sarnaaja 12:1)
Usko tulee siis kuulemisesta, mutta kuuleminen Kristuksen sanan kautta (Room 10:17)
Kuinka he voivat kuulla, ellei ole julistajaa? (Room 10:14)
Saara Kinnunen
Eläköitynyt perheneuvoja, kirjoittanut mm. kirjan Lapsen Usko (Uusi Tie)
vastuunkantaja Ylioppilaslähetyksessä 1969-1975
OPKOn liittohallituksen jäsen 2011-2015, nykyään OPKOn ystävien rukousrenkaan koordinaattori
