Pysähdytkö kuuntelemaan?

antti-web
Onko koronaepidemia saanut opettaa sinuakin pysähtymisen ja hiljentymisen tärkeydestä?

Vielä pari kuukautta sitten päiväni täyttyivät opiskelutehtävistä, projekteista, harrastuksista ja ystävien tapaamisesta. Hartaushetket saattoivat jäädä näin ollen todella lyhyiksi. Sitten tuli tämä maailmanlaajuinen tilanne, jossa nyt olemme. Puolet aktiviteeteista tippui pois ja monet omista suunnitelmista menivät täysin uusiksi. Ihan kuin maailmassa olisi painettu jotain kosmista stop-nappia.

Ajankäytön vapautuminen on pysäyttänyt pohtimaan oman elämän tärkeysjärjestyksiä enemmän. Raamatun lukeminen on tullut aiempaa tärkeämmäksi, sillä uskon, että Jumala haluaa puhua ennen kaikkea sen kautta. Tämän lisäksi rauhoittuminen kuuntelemaan esimerkiksi omia tunteita tai vaikka vain lintujen laulua on toisinaan ollut sitä, mihin Jumala on kehottanut aiempaa enemmän.

Pysähtyminen ja hiljentyminen ei todellakaan ole aina helppoa, sillä silloin joutuu kohtaamaan itsensä jotenkin avoimena ja haavoittuvana. Olenkin havainnut täyttäväni päiväni vieläkin jonkinlaisella äänien tulvalla, etten joutuisi käsittelemään niitä asioita, joihin Jumala ehkä haluaisi keskittyä. Monesti omat ilon ja onnistumisen hetket onkin helpompi tuoda Jumalan eteen kuin kuunnella, mitä lohdutusta Hän haluaisi sanoa kaikkiin kipuihin ja vastoinkäymisiin.

Pysähtyminen oli myös Jeesukselle tärkeää. Hän poistui usein väkijoukkojen keskeltä mennäkseen yksin rauhalliseen paikkaan, jossa viettää aikaa Isänsä kanssa. Kaikkia Jeesuksen elämän tärkeimpiä päätöksiä, kuten julkisen toiminnan aloittamista, apostolien nimittämistä ja lopulta kuolemaansa, edelsi useat tunnit tai jopa päivät rukouksessa ja paastossa. Jos pysähtyminen ja ulkopuolisten äänien vaientaminen oli välttämätöntä Jumalan Pojalle, niin kuinka paljon tärkeämpää se onkaan meille tavallisille ihmisille.

Minkälaisten viestien sinä annat vaikuttaa itseesi tällä hetkellä? Uutiset ja ympäröivä kulttuuri ruokkivat meissä monesti turhaa ahdistusta ja pelkoa. Tähän Jeesus onneksi vastaa lupaamalla: “Olen puhunut teille tämän, jotta teillä olisi minussa rauha. Maailmassa te olette ahtaalla, mutta pysykää rohkeina, minä olen voittanut maailman.” (Joh.16:33) Kumpaa sinä haluat pysähtyä kuuntelemaan?

Antti Toivonen
Tampereen OPKOn puheenjohtaja, historian opiskelija

Kirjoitus on julkaistu Arkki-lehden numerossa 2/2020

tervetuloa mukaan opkon toimintaan

Järjestämme opiskelijailtoja ja nuorteniltoja eri puolilla Suomea. Tervetuloa mukaan!

Lisää
luettavaa

Suomen Ev.lut. Opiskelija- ja Koululaislähetyksen tiedotus- ja raamatunopetuslehti

Arkki

Valtakunnassa kaikki hyvin

Kun kaikki perustukset revitään, mitä vanhurskas voi enää tehdä?” kysyi aikanaan Israelin kuningas Daavid (Ps. 11:3). Hän näki ajan, jolloin oikeuden- mukaisuus ja turva horjuivat. Kuulostaako tutulta? Moni suomalainen kristitty

Lue lisää »
Aiempia:
Teema
Jumalan valtakunnan pioneeri

Ovella tapaan ensin Aamoksen ja Pablon, kääpiösnautserit. Isäntä tarjoaa kokista, mutta itselläni on omat kofeiinittomat Pepsit mukana. Jussi Miettinen juo Coca-Cola Zeroa ja kertoo, totta kai, alkuun henkilötunnuksensa: 010666. Opiskelija-

Opetukset

Voiko Raamattuun luottaa?

Kysymys Raamattuun luottamisesta voisi sisältää monia erilaisia kysymyksiä. Ovatko Raamatussa kuvatut kertomukset oikeasti tapahtuneet? Onko Raamattu tuhansia vuosia vanhana ylipäätään tolkullinen tämän päivän ohjenuoraksi? Ovatko Raamatun tekstit keskenäänliian ristiriitaisia? Ovatko

Apologianurkka

Kolumnit

Tutut hiekkalinnat vai todellinen turva?

  “Rakentaessani omia hiekkalinnojani en myöskään koskaan löydä sitä elämää, jonka Jeesus tarjoaa.” Jumala puhui minulle useampi vuosi sitten seuraavan tarinan: Jeesus kutsuu minua seikkailuun merelle, ja olenkin aluksi innoissani