Raamatun vertauskuvat Israelista Jumalan morsiamena ja Kristuksesta seurakunnan sulhasena, joka tulee pian noutamaan rakkaansa luokseen, ovat jääneet itselleni hiukan pintapuolisiksi teemoiksi. Opin niistä jotakin Paul Copanin kirjasta Onko Jumala moraalihirviö? (s. 36–38).
Vanhassa testamentissa Jumala vihastuu lukuisia kertoja israelilaisten vaihtaessa palvontansa kohteen elävästä Luojasta vähäpätöisiin jumalankuviin. Miksi Hänen vihansa vaikuttaa välillä suhteettoman suurelta? Tämän voi ymmärtää paremmin, kun muistaa, että Jumalan tekemää liittoa Israelin kanssa verrataan avioliittoon. Hooseaa käsketään jopa demonstroimaan kansan uskottomuutta ottamalla vaimokseen prostituoitu, joka ei muuta tapojaan avioliitonkaan myötä. Tämänkin jälkeen profeettaa kehotetaan rakastamaan: ”Sitten Herra sanoi minulle: ”Mene vielä ja rakasta naista, vaikka hänellä on rakastaja, ja hän rikkoo avion. Rakasta häntä niin kuin Herra rakastaa israelilaisia, vaikka nämä kääntyvät muiden jumalien puoleen ja rakastavat rypälekakkuja.” (Hoos. 3:1.)
En usko Jumalan olevan lainkaan vähempää kiinnostunut seurakuntansa ajatuksista ja teoista kuin sulhanen on morsiamensa jakamattomasta rakkaudesta.
Myös Uudessa testamentissa avioliittovertauksella kuvataan Kristuksen ja seurakunnan suhdetta. Kirjeessään efesolaisille Paavali antaa puolisoille elämänohjeita. ”Vaimot, olkaa omalle miehellenne alamaisia niin kuin Herralle.” ”Miehet, rakastakaa vaimoanne niin kuin Kristuskin rakasti seurakuntaa.” Näiden jälkeen Paavali toteaa: ”Tämä salaisuus on suuri; minä tarkoitan Kristusta ja seurakuntaa.” Luisumatta morsiusmystiikkaan voin näiden vertauskuvien avulla ymmärtää Jumalan valtavan rakkauden ja tahdon olla yhteydessä omiinsa.
En usko Jumalan olevan lainkaan vähempää kiinnostunut seurakuntansa ajatuksista ja teoista kuin sulhanen on morsiamensa jakamattomasta rakkaudesta. Mitä on sellainen rakkaus, joka ei välitä siitä, että morsian tuskin enää tunnistaa sulhasensa ääntä? (Matt. 7:22, 23.) Mitä on sellainen rakkaus, joka ei välitä ensirakkauden tekojen hiipumisesta olemattomiin? (Ilm. 2:4, 5.)
Toivon, ettemme yksilöinä, yhteisöinä emmekä seurakuntana epäilisi Jumalan rakkautta, tahtoa johdattaa ja antaa viisautta sitä pyytäville. Ja toiseen suuntaan: että palvelisimme Jumalaa koko sydämellämme. Tessalonikalaiskirjeen sanoin: ”Itse rauhan Jumala pyhittäköön teidät kokonaan, ja säilyköön koko teidän henkenne, sielunne ja ruumiinne nuhteettomana meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen tulemukseen. Hän, joka kutsuu teitä, on uskollinen, ja hän on sen myös tekevä.” (1. Tess. 5:23, 24.)
Teksti: Anniina Mahkonen, Tampereen OPKO
Juttu on julkaistu Arkin numerossa 1/2022. Tilaa Arkki ilmaiseksi
