Kristillisyys poikkeaa alakulttuureista hyvin perustavanlaatuisella tavalla. Kristittyjen yhteys ei nimittäin perustu sisäpiiriläisten samankaltaisuuteen ja ulkopuolisten erilaisuuteen. Erilaisuuden ihanne kuuluu kristittyjen yhteyteen olennaisesti, olennaisemmin kuin mihinkään muuhun yhteisöön.
Raamattu puhuu kyllä myös siitä, että tietyt asiat ovat kaikille ihmisille yhteisiä. Jokainen ihminen on luotu Jumalan kuvaksi ja äärettömän arvokkaaksi. Siksi kaipaus Jumalan yhteyteen kuuluu olemuksellisesti jokaiseen ihmiseen. Jokainen ihminen on myös langennut pois Jumalan yhteydestä ja tarvitsee sovitusta ja syntien anteeksiantamusta Kristuksessa.
Tämä samanlaisuus ei kuitenkaan survo ihmisiä samaan muottiin ja yritä poistaa heidän keskinäistä erilaisuuttaan. Oikeastaan asia on päinvastoin. Juuri se, että kaikki ihmiset ovat niin perustavalla tavalla samanlaisia, antaa aidosti tilaa ihmisten väliselle erilaisuudelle.
Erilaisina Jumalan kuvina
Kun Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen – mieheksi ja naiseksi – hän osoitti, että ihmisten erilaisuus kuuluu alusta alkaen hänen hyviin suunnitelmiinsa. Juuri ihmisten erilaisuus on olennainen osa Jumalan kuvana olemista ja heijastaa Jumalan omaa olemusta. Kolminainen Jumalamme on itse erilaisten yhteys, jossa persoonien välinen erilaisuus vetää näitä toistensa puoleen ja muodostaa dynaamisen rakkauden yhteyden.
Se, miten Jumala tahtoo toteuttaa erilaisten yhteyttä seurakunnassa, on siis johdonmukaista seurausta hänen omasta olemuksestaan ja on siksi seurakunnalle jotain luovuttamatonta. Tämä periaate näkyy kaikessa Uuden testamentin opetuksessa seurakunnasta.
”On vain yksi ruumis ja yksi Henki, niin kuin myös se toivo, johon teidät on kutsuttu, on yksi. Yksi on Herra, yksi usko, yksi kaste! Yksi on Jumala, kaikkien Isä! Hän hallitsee kaikkea, vaikuttaa kaikessa ja on kaikessa. Mutta kukin meistä on saanut oman armolahjansa, sen jonka Kristus on nähnyt hyväksi antaa.” (Ef. 4:4-7)
Jumala jatkaa luomistyönsä rikkautta jakamalla kullekin oman armolahjansa ja kutsumuksensa palvella seurakuntaa. Kukaan yksittäinen ihminen ei siis ole koko Kristuksen ruumis, eikä kenelläkään ole kaikkia lahjoja.
”Jos koko ruumis olisi pelkkää silmää, olisiko silloin kuuloa? Tai jos se olisi pelkkää korvaa, olisiko silloin hajuaistia? Jumala on kuitenkin asettanut ruumiiseen kaikki eri jäsenet niin kuin on nähnyt hyväksi. Jos kaikki olisi yhtä ja samaa jäsentä, olisiko silloin mitään ruumista? Jäseniä on kuitenkin monta, kun taas ruumis on yksi. Ei silmä voi sanoa kädelle: ”Minä en tarvitse sinua”, eikä liioin pää jaloille: ”Minä en tarvitse teitä.” Päinvastoin, juuri ne ruumiinjäsenet, jotka meidän mielestämme ovat muita heikompia, ovat välttämättömiä.” (1. Kor. 12:17-22)
Vajavaisuus yhdistämässä
Inhimillisellä tasolla erilaisuus tarkoittaa useimmiten vajavaisuutta jonkin asian suhteen. Silmä ei kuule, eikä korva haista. Minä en ole jotain sellaista mitä toinen on ja toisin päin. Tämä vajavaisuus yhdistää meitä toisiimme. Kolminainen Jumala ei tarvitse vajavaisuutta yhdistäväksi voimaksi, mutta me ihmiset näytämme tarvitsevan. Erilaisuuden myöntäminen ei ole aina helppoa, koska se merkitsee nöyrtymistä ja omien rajojensa tunnistamista ja tunnistamista: Minä en voi riittää kaikkeen yksin, eikä minun kuulukaan. Minä tarvitsen toisia ja toiset tarvitsevat minua.
Tämä asenne on hyvin kaukana tämän ajan itseriittoisen individualistin ihanteesta, joka pitää toisen tarvitsemista vain heikkoutena. Tunnetasolla saatamme kokea individualistisen ihanteen kaikuja ja syyttää riittämättömyydestä itseämme tai toisiamme, vaikka kristitylle toisten tarvitsemisen ei pitäisi olla mikään häpeä. Meidän tulisi pikemminkin iloita siitä, kun joku toinen voi lahjallaan täydentää minun puutteeni tai kun lahjamme saavat yhdessä paljon enemmän aikaan kuin kunkin lahja saisi yksittäin. Olemme lahjoja toinen toisillemme.
Armolahjoja on monenlaisia, mutta Henki on sama. Myös palvelutehtäviä on monenlaisia, mutta Herra on sama. Jumalan voiman vaikutuksia on monenlaisia, mutta hän, joka meissä kaikissa kaiken vaikuttaa, on sama. Hän antaa Hengen ilmetä itse kussakin erityisellä tavalla, yhteiseksi hyödyksi. (1.Kor. 12.4-7)
Jumala jakaa rikkaasti
Toisinaan tapaa kristittyjä, jotka eivät usko saaneensa mitään lahjaa, jolla palvella seurakuntaa. Joku taas on lannistunut siitä, ettei hän ole sellainen kuin joku toinen. Jeesus varoittaa tällaisesta asenteesta kertomalla miehestä, joka kaivoi ainoan talenttinsa maahan, koska luuli saaneensa vähän. Meitä ei ole kutsuttu tuijottamaan sitä, mitä meiltä itseltämme puuttuu, vaan antamaan lahjamme käyttöön ja rohkaisemaan toisiamme. Jumalan lahjojen vähätteleminen ei ole nöyryyttä vaan hänen halveksimistaan. Hän jakaa lahjojaan rikkaasti ja on tarkoituksella antanut erilaisille ihmisille erilaiset lahjat.
Eihän ruumiskaan muodostu yhdestä jäsenestä vaan monista. Vaikka jalka sanoisi: ”Koska en ole käsi, en kuulu ruumiiseen”, se silti kuuluu ruumiiseen. Ja jos korva sanoisi: ”Koska en ole silmä, en kuulu ruumiiseen”, se silti kuuluu ruumiiseen. (1. Kor. 12:14-16)
Niin kuin ruumiin jäsenet ovat toisiinsa nähden eri paikoissa, myös me kristityt elämme arkeamme erilaisissa paikoissa ja tapaamme erilaisia ihmisiä. Tämä on evankeliumin julistamisen kannalta aivan loistava asetelma, koska myös ne ihmiset, joille meidän tulee kertoa evankeliumia ovat erilaisia ja eri paikoissa. Arjen kontaktiemme kautta aukeavat luontevimmat mahdollisuudet evankeliumin kertomiseen.
Mieti siksi sitä, ettei kukaan toinen ole juuri sellainen kuin sinä eikä täsmälleen samalla paikalla kuin sinä, eikä siksi kukaan toinen voi todistaa Kristuksesta juuri samalla tavalla ja samoille ihmisille kuin sinä. Ja tämän kaiken takana on Jumala, joka rakastaa sekä sinua että niitä, joita kohtaat.
Teksti: Soili Haverinen
Artikkeli on julkaistu alun perin Arkki-lehden numerossa 1/2013. Tilaa Arkki ilmaiseksi kotiin.
