Millaista on kristillinen opiskelijatyö Intiassa?

imaz2
Julistustyöntekijä Imnazulu työskentelee Intian opiskelijoiden parissa. Hän vertaa rooliaan jalkapallovalmentajaan, joka ohjaa pelaajia kentän laidalta.

40-vuotias Imnazulu vaikuttaa ikäistään paljon nuoremmalta.

– Olen nuori sielultani. Teen työtä nuorten parissa, sekin pitää minut nuorena. Me intialaiset olemme myös pienikokoisia, Imnazulu naurahtaa.

Nuorena Jeesuksen seuraajaksi

Imnazulu kohtasi Kristuksen kristillisellä leirillä 17-vuotiaana.

– Oli elokuun ensimmäinen päivä vuonna 1989 ja kello oli puoli kuusi iltapäivällä, kun kohtasin Jeesuksen. Neljän päivän ajan nainen puhui minulle jatkuvasti Jeesuksesta ja neljäntenä päivänä sanoin ok. Sanoin ”kyllä” naiselle, mutta päätös, jonka tein, tapahtui Jumalan edessä.

Tämä päätös on johtanut Imnazulun hengelliseen työhön.

– Olen kuin jalkapallovalmentaja, Imnazulu kertoo työstään Intian evankelikaalisten opiskelijoiden liitossa (UESI).

– Valmentaja ei mene kentälle pelaamaan palloa. Hän opettaa kentän ulkopuolelta pelaajille, kuinka pelata.

 
– Roolini on opettaa opiskelijoille, miten elää kristittynä. Autan heitä opiskelemaan Raamattua ja todistamaan uskostaan kampuksilla.

Seniorit vahvasti mukana

Intian opiskelijaliikkeen vahvuus johtuu liikkeen senioreiden sitoutumisesta työhön.

– Jos pidämme 500 hengen rukouskokouksen, paikalle tulevista 350 on senioreita. He jopa ottavat vapaata töistä tullakseen mukaan rukouskokoukseen. Rahalahjoituksista 98 prosenttia tulee seniorijäseniltä ja ainoastaan 2 prosenttia opiskelijoilta. Seniorijäsenten sitoutuminen työhön ovat kuin ylimääräiset auttavat käsivarret työntekijöille.

Haasteita ihmisten tavoittamisessa

Maaseudulla ihmiset ovat hinduja ja muslimeja. He harjoittavat uskontoaan useimmiten aktiivisesti. Metropolialueilla, kuten Bangaloressa, Delhissä tai Mumbaissa, asuu paljon ihmisiä, joilla ei ole selvää uskomusjärjestelmää. Kaupungeissa monet ovat hinduja tai muslimeita vain nimellisesti. He eivät usko mihinkään Jumalaan. Näiden ihmisten vakuuttaminen elävästä Jumalasta ei ole helppoa.

– Kun kerromme Jumalasta maaseudun ihmisille, he saattavat sanoa: ”Meillä on se ja se jumala, emme tarvitse lisää jumalia”.

– Kun kerrot ihmiselle Jeesuksesta, voit jatkaa omaa elämääsi kuten siihenkin asti. Mutta kristityksi kääntyvä ihminen joutuu usein ottamaan kantaakseen paljon kipua. Hänen perheenjäsenensä voivat heittää hänet ulos perheestä ja lakata pitämästä yhteyttä, Imnazulu kertoo.

Imnazulu työskentelee Bangaloressa alueella, jossa on paljon hindutvoja. Ne ovat hindujen fundamentalistisia ryhmiä. Joskus niiden parissa toimiminen on todella haastavaa.

– Usein emme kerro ihmisille Jeesuksesta suoraan, vaan tarkkailemme ensin tilannetta. Jos keskustelukumppani osoittautuisi hindutvaksi, evankelioinnista aiheutuisi paljon ongelmia, jopa kuolemaan asti.

Näitä tapoja haluan viedä takaisin Intiaan

Te suomalaiset olette erittäin tarkkoja kellon kanssa. Intiassa ajankäyttömme venyy ja venyy aina tarpeen mukaan. Täällä kaikki on niin tarkasti aikataulussaan. Toinen asia on kurinalaisuus. Tapa miten toteutatte leirinne, ohjelmanne ja opetuksenne on kurinalainen ja tarkka. Näitä asioita arvostan todella paljon.

Miten Imnazulu haluaisi rohkaista kristittyjä Suomessa?

– Teittepä ja sanoittepa mitä tahansa, muistakaa, että kaiken tulisi tapahtua Herran kunniaksi.
 
Arkin toimitus
Artikkeli on julkaistu alun perin Arkki-lehden numerossa 3/2012. Tilaa Arkki ilmaiseksi kotiin.

tervetuloa mukaan opkon toimintaan

Järjestämme opiskelijailtoja ja nuorteniltoja eri puolilla Suomea. Tervetuloa mukaan!

OPKOn kesäleiri järjestetään Valkealan kristillisellä opistolla 19.–23.7.2023

Mukana ohjelmassa mm.
Sari Essayah
Eero Junkkaala
Danielle ja Jussi Miettinen
Jari Kekäle
Pekka Mäkipää
Pekka Arvio
Tuomas Hynynen & ystävät Ukrainasta
Miikka Niiranen
Kimmo Karhi, Pekka Mäkipää & co puhallinorkesteri
Perjantai-illan konsertti: Pietari Savolainen & Band 
Lasten ja nuorten ohjelmassa Annastiina Toppari ja Tenho Rajala. Pienten lasten hoito järjestetty. Lue lisää kesäleiristä

Lisää
luettavaa

Suomen Ev.lut. Opiskelija- ja Koululaislähetyksen tiedotus- ja raamatunopetuslehti

alt=""
Pääkirjoitukset

Arkin pääkirjoitus: Sankarin tekoja

Koripalloilija Lauri Markkasesta on tullut suomalaisten supersankari. Hänen sädekehänsä alkoi hohtaa entistä kirkkaampana, kun mies puki huhtikuussa ylleen armeijan harmaat puolustusvoimien urheilukoulussa Santahaminassa. Laurin kaltaisten superlahjakkuuksien kohdalla unohtuu helposti, että

Lue lisää »
Aiempia:
Teema
alt=""
Chat(botti) auttaa lähetystyössä

Jeesus käski kylvää ilosanomaa. Jos tehtävä on syytä hoitaa tehokkaasti, uuden teknologian mahdollisuuksia ei pidä hukata, sanoo
datatieteen ammattilainen Elias Luoma.

Opetukset

alt=""

Rukoushaastattelussa raamattukouluttaja Eero Junkkaala

Mikä on kiinnostanut sinua viime aikoina Jeesuksen rukousopetuksissa? Minua on viime aikoina erityisesti kiinnostanut se, mitä Luukkaan evankeliumi kertoo Jeesuksen rukouselämästä. Muut evankelistat eivät kiinnitä tähän niin paljon huomiota, mutta

Apologianurkka
alt=""

Oppi, tuo vanha neuvostoauto

Kirjoitettu C. S. Lewisin Paholaisen kirjeopistoa mukaillen: Rakas Mali, Kun maailmaa luotiin, se tehtiin koostuvaksi erillisistä osasista, jotka sopivat yhteen. Meidän aikaansaannoksemme oli iskeä kiilaa osasten väliin tai toisaalta liudentaa

Kolumnit

Nasaretilaisen kriisinhallinnasta

Kuoleman voittajan arvonimen voisi ajatella viittaavan voimakkaaseen, hyvän puolella seisovaan taistelijaan. Entä jos Jeesuksen kansainvälinen kriisinhallinta ei tunnu oikeanlaiselta tai riittävältä?