”Palvelen musiikilla seurakunnan lisäksi myös itseäni ja Jumalaa”

el-web
Musiikkikasvatuksen opiskelija Ella Nuutinen tekee musiikkia pian työkseen. Se on hänelle myös keino purkaa paineita ja palvella.

Mitä instrumentteja soitat?

Aloitin huilunsoiton ekalla luokalla, myöhemmin mukaan tuli piano. Olen myös laulanut aina, mutta viime vuosina olen innostunut kehittämään laulutaitoani. Opiskeluiden myötä olen treenannut kitaran soittoa. Parhaillaan olen orkesterisoittokurssilla, jossa opettelen viulua.

Missä olet esiintynyt?

Olen ollut orkesterissa, bändeissä, kuorossa ja seurakunnan tilaisuuksissa. Suomen Raamattuopiston musalinja oli iso juttu, jonka kautta tuli monenlaista esiintymistä. Teimme aktiomatkan Bulgariaan, jossa esiinnyimme seurakunnissa, torilla ja autotallissa.

Mikä merkitys musiikilla on sinulle?

Ainakin olen käyttänyt siihen tosi paljon aikaa. Viime aikoina olen löytänyt musiikista rukouksen ja yhteyden välineen. Musiikkia tehdessäni tulen pohtineeksi omana itsenäni olemista. Musiikki on kasvun ja levon väline. Saatan istua pianon ääreen ja laulaa Raamattua improvisoiden.

Musalinjalla purin huonoa oloa pianoa soittamalla. Luokkahuoneen ovi aukesi ja sain osakseni empaattisen katseen, minkä jälkeen ovi sulkeutui.

Miten musiikin soittaminen vaikuttaa sinuun?

Soittaminen on mahdollisuus luoda uutta ja se vastaa kauneuden kaipuuseeni. Jumala on luoja, ja soittaessani heijastelen hänen olemustaan. Äänikin on instrumentti. Mieliala vaikuttaa siihen, miten se soi.

Millaista musiikkia kuuntelet?

Musalinjalla oivalsin, että voin kiinnostua erilaisista tyyleistä. Kuuntelen hengellistä musaa ja aika paljon englanniksi. Olen innostunut esimerkiksi Housefires-bändin musiikista, joka on ylistysmusiikkia. Muutaman kappaleen olen tehnyt itsekin, ja haluaisin tehdä lisää.

Musiikin tekeminen on mielestäsi palvelemista. Kertoisitko tästä?

Olin esiintymässä bändin kanssa seurakunnassa, ja vaikka kappaleiden jälkeen yleensä taputetaan, nyt oli hiljaista. Meille sanottiin, että taputtaminen ei tuntunut tarpeelliselta, koska olimme johdattaneet kuulijat yhteiseen rukoukseen Jumalan kanssa. Se oli ehkä paras palaute mitä olen saanut.

Ilkka Kontturi
Kirjoitus on julkaistu Arkki-lehden 2/2019 Kesäkuntoon-sarjassa, jossa esiteltiin erilaisia harrastuksia. Tilaa Arkki-ilmaiseksi.

tervetuloa mukaan opkon toimintaan

Järjestämme opiskelijailtoja ja nuorteniltoja eri puolilla Suomea. Tervetuloa mukaan!

Maanmuuttajat-koulutus jatkuu

Maanmuuttajat-johtamiskoulutuksen uusi vuosikurssi aloittaa tammikuussa 2024. Koulutus soveltuu hyvin myös työn ohessa käytäväksi. Lue lisää: maanmuuttajat.fi

Lisää
luettavaa

Suomen Ev.lut. Opiskelija- ja Koululaislähetyksen tiedotus- ja raamatunopetuslehti

alt=""
Pääkirjoitukset

Arkin pääkirjoitus: Sankarin tekoja

Koripalloilija Lauri Markkasesta on tullut suomalaisten supersankari. Hänen sädekehänsä alkoi hohtaa entistä kirkkaampana, kun mies puki huhtikuussa ylleen armeijan harmaat puolustusvoimien urheilukoulussa Santahaminassa. Laurin kaltaisten superlahjakkuuksien kohdalla unohtuu helposti, että

Lue lisää »
Aiempia:
Teema
alt=""
Chat(botti) auttaa lähetystyössä

Jeesus käski kylvää ilosanomaa. Jos tehtävä on syytä hoitaa tehokkaasti, uuden teknologian mahdollisuuksia ei pidä hukata, sanoo
datatieteen ammattilainen Elias Luoma.

Opetukset

alt=""

Rukoushaastattelussa raamattukouluttaja Eero Junkkaala

Mikä on kiinnostanut sinua viime aikoina Jeesuksen rukousopetuksissa? Minua on viime aikoina erityisesti kiinnostanut se, mitä Luukkaan evankeliumi kertoo Jeesuksen rukouselämästä. Muut evankelistat eivät kiinnitä tähän niin paljon huomiota, mutta

Apologianurkka
alt=""

Oppi, tuo vanha neuvostoauto

Kirjoitettu C. S. Lewisin Paholaisen kirjeopistoa mukaillen: Rakas Mali, Kun maailmaa luotiin, se tehtiin koostuvaksi erillisistä osasista, jotka sopivat yhteen. Meidän aikaansaannoksemme oli iskeä kiilaa osasten väliin tai toisaalta liudentaa

Kolumnit

Nasaretilaisen kriisinhallinnasta

Kuoleman voittajan arvonimen voisi ajatella viittaavan voimakkaaseen, hyvän puolella seisovaan taistelijaan. Entä jos Jeesuksen kansainvälinen kriisinhallinta ei tunnu oikeanlaiselta tai riittävältä?