Hengen ja tulen kaste

Olin leikkimässä kotitalomme pihalla Turussa, kun A-rapun kuudennessa kerroksessa asuvan Tepon isä tuli ulos. Hän katsoi meidän poikien auki repsottavia kengännauhoja, kumartui vuorotellen jokaisen kohdalle ja opetti solmimaan nyöreistä rusetin. Kun Johannes Kastajalta kysyttiin, oliko hän se odotettu Messias, hän vastasi, ettei olisi kelvollinen edes avaamaan Messiaan kengännauhoja.

Ihmisjoukot saapuivat autiomaan halki katsomaan ja kuuntelemaan Johannesta. Hän oli parannuksen pasuuna, joka vaatimalla vaati jokaista tekemään parannuksen. Pieni pintaremontti ei riittänyt. Muutoksen piti ulottua elämän perustuksiin, kivijalkaan ja salaojiin saakka. Johanneksen julistus oli armotonta lain tuuttaamista. Kääntymyksen positiivista puolta – kääntymistä Jumalan puoleen – ei sanoista löydä. Tämäkin kertoo Johanneksen tehtävästä: hän avasi lainjulistuksellaan tietä Jeesukselle kuin suurella raivaussahalla. Johannes kohdisti karvaat sanansa erityisesti aikansa juutalaisten herätysliikkeiden kannattajille: fariseuksille ja saddukeuksille, jotka ajattelivat olevansa turvassa Jumalan tuomiolla syntyperänsä vuoksi. Johannes ei sitä niellyt. Kaikkien pitää tehdä parannus, jotta Messiaalla on sija sydämessä. Parannus ja usko ovat kolikon kaksi puolta.

Tuomiopäivä tulee – oletko valmis?

Johanneksen parannussaarnaa väritti tuomiopäivän todellisuuden pelko ja tunto. Johannes vertasi tulevaa tuomiota viljan puhdistamiseen. Se tehtiin tavallisesti tuulisella mäellä. Erityisellä työkalulla, jota kutsuttiin viskaimeksi, viljansiemenet heitettiin ilmaan. Painavat siemenet putosivat maahan, josta ne otettiin talteen, mutta siementen köykäiset kuoret lensivät tuulen mukana pois. Usein nuo akanoiksi ja ruumeniksi kutsut tähteet poltettiin. Näin tapahtuisi Messiaan saapuessa: Jyvät erotetaan akanoista. Golgata tulisi olemaan Messiaan puimatanner, jossa jyvät erotetaan akanoista, kun syntimme saavat tuomion. Niillä, jotka ottavat Jeesuksen pelastustyön vastaan, on rauha Jumalan kanssa eikä heitä tuomita edes viimeisellä tuomiolla.

Muutoksen piti ulottua elämän perustuksiin, kivijalkaan ja salaojiin saakka.

Kasteen kenraaliharjoitus

Synnin hätään joutuneet ja parannukseen valmiit ihmiset Johannes kastoi Jordanissa. Hänen suorittamallaan kasteella oli rituaalinen symboliarvo. Jeesuksen asettama kaste olisi toisesta maasta: ”hän kastaa teidät Pyhällä Hengellä ja tulella”. Ilmaus ”Pyhällä Hengellä ja tulella” ei tarkoittanut kahta erilaista kastetta – vesikastetta ja henkikastetta. Pikemminkin on kyse samanaikaisesti tapahtuvista asioista. OPKOn entinen puheenjohtaja Erkki Ranta kirjoitti Luukkaan evankeliumin selityksessään, että kohta voidaan kääntää myös näin: ”Hän kastaa teidät Pyhän Hengen tulella”.

Jeesus astuu näyttämölle

Jos et heti ymmärrä, miksi Jeesus suostui Johanneksen kastettavaksi, voit lohduttautua sillä, ettei Johanneskaan ymmärtänyt. Matteus kuvaa yksityiskohtaisemmin heidän käymäänsä keskustelua (Matt. 3:14–15): ”Sinäkö tulet minun luokseni? Minunhan pitäisi saada sinulta kaste!” Mutta Jeesus vastasi hänelle: ”Älä nyt vastustele. Näin meidän on tehtävä, jotta täyttäisimme Jumalan vanhurskaan tahdon.” Jeesuksen kastekertomus on kristillisen uskon kannalta niin merkittävä, että se löytyy kaikista evankeliumeista. Samalla tavalla kuin HIFKin fanit samaistuvat joukkueeseensa pitämällä päällään sen pelipaitoja, Jeesus samaistui syntiensä kanssa kamppaileviin ihmisiin saapumalla kasteelle. Hän otti päälleen meidän syntimme. Tuo tehtävä vei hänet kerran ristille. ”Kristukseen, joka oli puhdas synnistä, Jumala siirsi kaikki meidän syntimme, jotta me hänessä saisimme Jumalan vanhurskauden (2. Kor. 5:21).”

Jumala toimii rukousten kautta

Rukouksella oli merkittävä rooli Jeesuksen kastehetken tapahtumissa. ”Taivas aukeni hänen rukoillessaan.” Apostolien teoissa Pyhä Henki vuodatettiin seurakunnan ylle heidän rukoillessaan. Jeesuksen rukoillessa Henki laskeutui kyyhkysen tavoin hänen päälleen. Tämä muistutti luomiskertomuksen tapahtumista. Alussa Jumalan Henki liikkui vetten päällä. Luomiskertomuksessa käytetty heprean sana tarkoittaa liitävän lintuemon siipien suojaavaa levittämistä poikasten ylle. Näin tapahtuu aina kun ihminen kastetaan. Jumala levittää siipensä ihmisen ylle.

Kaste oli myös Jeesuksen kruunajaispäivä, jolloin hän astui varsinaiseen kutsumukseensa. Ei ole sattumaa, että Jumala puhui Jeesukselle taivaasta käyttäen Psalmin sanoja: ”Sinä olet minun poikani” (Ps. 2:7). Nämä sanat lausuttiin kerran Daavidille tämän astuessa virkaansa kansansa kuninkaaksi. Kastehetkessään Jeesus kruunattiin Messiaaksi, kunnian kuninkaaksi. Messias oli tullut. Jumalan valtakunta oli läsnä. Jeesuksen palvelutehtävä alkoi.

Mihin sinut on kutsuttu?

Opetus on katkelma OPKOn 60-vuotisjuhlajumalanpalveluksessa Vuosaaressa 7.1.24 pidetystä saarnasta, joka pohjautuu pyhän evankeliumitekstiin (Luuk 3:15-18, 21-22).

Jussi Miettinen
OPKOn pääsihteeri

Enemmän kuin vettä

Jussi Miettinen

Huristelimme autolla kastamaan tuttavaperheemme vauvaa. Pieni tyttäreni oli utelias ja kyseli, mitä perillä oikein tapahtuu. Kerroin hänelle sakramentin toimittamisen vaiheet ja sain vastattavakseni uuden tiukan kysymyksen: ”Iskä, silläkö tavalla vauvasta tulee kristitty, että heität hänen päälleen vettä kolme kertaa?” Anna oli oikeilla jäljillä. Jeesuksen asettama kaste ei ole pelkkää vettä. Kun veteen liittyy Jumalan sana, kasteesta tulee sakramentti – väline, jonka kautta Jumala toimii ihmeellisesti. Kasteessa meille lahjoitetaan Kristus ja Pyhä Henki lahjoineen. Jeesus kastaa siis koko elämään vaikuttavalla Pyhän Hengen tulella. Kysymys on siitä, uskommeko ja elämmekö todeksi sitä, mikä meille on annettu (Room. 6:13–14).

Jussi Miettinen

Kirjoitus on julkaistu Arkin numerossa 1/2024. Tilaa Arkki ilmaiseksi

tervetuloa mukaan opkon toimintaan

Järjestämme opiskelijailtoja ja nuorteniltoja eri puolilla Suomea. Tervetuloa mukaan!

17.-21.7. OPKOn kesäleiri Valkealassa

17.8. OPKOn 60-vuotisjuhlavuoden pääjuhla Enä-Sepässä klo 11−21

Lisää
luettavaa

Suomen Ev.lut. Opiskelija- ja Koululaislähetyksen tiedotus- ja raamatunopetuslehti

Pääsihteeri Jussi Miettisen kuva.
Pääkirjoitukset

Arkin pääkirjoitus: Kaksi valtuutusta

Milloin viimeksi aloit katsoa elokuvaa keskeltä tietämättä, mitä siihen mennessä on tapahtunut? Uskonasioiden kanssa käy usein näin. Keskitymme tapahtumiin syntiinlankeemuksesta lunastukseen unohtaen, että stoori alkoi jo ennen niitä. Raamatun kuvaamat luomistapahtumat kertovat suuresta taiteilijasta, joka ei luonut mitään vain siksi, että se on hyödyllistä. ”Herra Jumala kasvatti maasta esiin kaikenlaisia puita, jotka olivat kauniita katsella ja joiden hedelmät olivat hyviä syödä” (1. Moos. 2:9). Kauneus ja sen tuoma nautinto olivat arvokkaita itsessään. Nämä ovat edelleen läsnä kaikkialla maailmassa – vastasyntyneen lapsen maidon luputuksessa, koiran selkään sataneessa lumihiutaleessa ja poskien punassa ensitreffeillä. ”Kauneus pelastaa maailman”, sanoi venäläinen kirjailija Fjodor Dostojevski.

Lue lisää »
Aiempia:
Teema
Godwin "Gody" Otieno
Tanssija putosi Jeesuksen syliin

Kenialainen ammattitanssija Godwin ”Gody” Otieno ahmi Euroopan taidemaailman mahdollisuuksia ja loisti suurilla lavoilla. Hän luopui loisteesta juuri kun nousukiito oli maukkaimmillaan. Jäljellä on Jeesus ja avoin tulevaisuus.

Opetukset

Herätys apostolien malliin

On kiehtovaa ja yllätyksellistä tutustua siihen millainen Jeesus oli. Tarkoitan hänen katsettaan, luonnettaan ja sen sellaista. Ne kertovat meille, millainen Jumala on. Uuden testamentin kertomukset Jeesuksen kohtaamisista ihmisten kanssa tutustuttavat meidät Jeesuksen persoonallisuuteen. ”Joka on nähnyt minut, on nähnyt Isän” (Joh.14:9).

Apologianurkka

Luomisen tuskaa

Harva luonnontieteen paradigma aiheuttaa kristittyjen parissa yhtä suurta kiistaa ja hämmennystä kuin evoluutio. Se jakaa uskovat vähintään kolmeen leiriin, jotka suhtautuvat tieteeseen ja Raamattuun eri tavoin.

Kolumnit

Petra Uusimaan kuva.

Perheyhteys toi minut lähemmäksi Jumalaa

Olen aina kokenut kroonista yksinäisyyttä ja ulkopuolisuuden tunnetta, ja muistan itkeneeni yksinäisyyttäni vielä uskoontulonikin jälkeen monina iltoina rukoillessa. En koskaan uskonut, että Jumala voisi ratkaista yksinäisyyttäni.