Nyt viidesläiset juhlivat

opkonperustajaasenia
Opiskelija- ja Koululaislähetys, tuttavallisesti OPKO, täyttää tänä vuonna puoli vuosisataa. Juhlimme  oikein olan takaa koko vuoden.  Järjestön riemuvuosi starttasi loppiaisena Espoonlahden kirkossa pidetyillä messulla, juhlalla (kuvassa perustajajäseniä) ja muistojen kahvilalla.  Jälleen kerran yllätyin siitä, millaista yli kaikkien laarien pursuavaa satoa 1960 ja -70 lukujen herätys on kantanut.

 
Viidesläisiä järjestöjä yhdistää samankaltainen Jumala-kokemus.  Tulet roihusivat.  Lapsille ja opiskelijoille vietiin hyvää sanomaa. Lähetystyöntekijöitä lähti monta lentokoneellista maan ääriin.  Perustettiin lehtiä, radioasemia ja muutettiin maailmaa. Pelkästään OPKOn kautta syntyi kolme kirkon lähetysjärjestöä: Kansanlähetys (1967), Sanansaattajat (1973) ja Kylväjä (1974).   Evankeliumilla oli kiire, koska Jeesus tulee pian takaisin. Tämän herätyksen mainingit tuntuvat yhä.  Herätysten lapset eivät voi olla puhumatta Jumala-kokemuksestaan:  ”Hei Ritva ja Olavi,  muistatteko mitä silloin tapahtui?” Aika ajoin muisteloissa kuuluu kaihoisa sävy.  ”Ennen oli miehet rautaa, nyt ne on puuta hiijo hoi… ”

Enää me emme elä herätyksen keskellä. Jos olemme rehellisiä, voi tuntua mahdottomalta unelmoida herätyksestä ja rukoilla psalminkirjoittajan kanssa (Psalmi 126):  ”Herra, käännä jälleen meidän kohtalomme niin kuin aina tuot vedet Negevin kuiviin uomiin.”

Israelin autiomaassa Negevin uomat kiemurtelevat rutikuivilla seuduilla.  Silmä ei näe siellä mitään elämää. Sateiden tullessa uomat voivat kuitenkin muuttua muutamassa tunnissa valtaviksi virroiksi, koska ne kokoavat vesiä laajalta alueelta. Tämänkaltaista herätystä psalminkirjoittaja pyysi.  Vesipisaroista muodostuvia pieniä virtoja, jotka yhtyvät koko maiseman muuttavaksi tulvaksi.

Jaksammeko me yhä pyytää Suomelle herätystä? Uskommeko, että herätys voi tulla, niin kuin se aina tulee ajallaan Negevin kuiviin uomiin? Voiko kuiva hiekka jälleen puskea esiin tuoreita nuppuja?

Haluamme varmasti olla rukouksen ihmisiä, jotka uskovat, että herätys tulee. Minulle herätyksen rukoileminen on kuitenkin vaikeaa. Siksi tarvitsemme juhlia, joissa kuulemme Jumalan fantastisista teoista, elämästä, joka murtautuu esiin vaikka asfaltista.

Rohkeus rukoilla ja uusi elämä syntyvät Jumalan lupausten voimasta. Sana synnyttää uskon siihen, mitä ei vielä ole. Herra, anna meille taas pian ilo kotiin kannettavista lyhteistä.

Hyvää riemuvuotta ja yhteisiä juhlia koko viidennelle liikkeelle!

Jussi Miettinen
OPKOn pääsihteeri

Kirjoitus on julkaistu aikaisemmin Uusi Tie-lehden numerossa 3/2014.

tervetuloa mukaan opkon toimintaan

Järjestämme opiskelijailtoja ja nuorteniltoja eri puolilla Suomea. Tervetuloa mukaan!

17.-21.7. OPKOn kesäleiri Valkealassa

17.8. OPKOn 60-vuotisjuhlavuoden pääjuhla Enä-Sepässä klo 11−21

Lisää
luettavaa

Suomen Ev.lut. Opiskelija- ja Koululaislähetyksen tiedotus- ja raamatunopetuslehti

Pääsihteeri Jussi Miettisen kuva.
Pääkirjoitukset

Suuria unelmia pienille ihmisille

Vuoden alussa kuntosalille ilmestyi uusia kasvoja. Monet heistä olivat luvanneet itselleen laittaa kroppansa kuntoon. Vähitellen joukko harveni. Tavoitteiden asettaminen on tärkeää, mutta on eri juttu jaksaa mennä sitkeästi niitä kohti.

Lue lisää »
Aiempia:
Teema

Opetukset

Hengen ja tulen kaste

Olin leikkimässä kotitalomme pihalla Turussa, kun A-rapun kuudennessa kerroksessa asuvan Tepon isä tuli ulos. Hän katsoi meidän poikien auki repsottavia kengännauhoja, kumartui vuorotellen jokaisen kohdalle ja opetti solmimaan nyöreistä rusetin. Kun Johannes Kastajalta kysyttiin, oliko hän se odotettu Messias, hän vastasi, ettei olisi kelvollinen edes avaamaan Messiaan kengännauhoja.

Apologianurkka
Aleksi Markkanen

Vain yksi jumala vähemmän

Uusateistit huomauttavat mielellään, että kristityt ovat pitkälti samaa mieltä heidän kanssaan. He luettelevat pitkän rimpsun muinaisia ja nykyisiä jumalhahmoja, joihin mekään emme usko. Sitten he toteavat myhäilevään sävyyn, että kiistäessään

Kolumnit

Petra Uusimaan kuva.

Perheyhteys toi minut lähemmäksi Jumalaa

Olen aina kokenut kroonista yksinäisyyttä ja ulkopuolisuuden tunnetta, ja muistan itkeneeni yksinäisyyttäni vielä uskoontulonikin jälkeen monina iltoina rukoillessa. En koskaan uskonut, että Jumala voisi ratkaista yksinäisyyttäni.