Näin määrittelee Hanna Lindberg, Ev.-lut. Lähetysyhdistys Kylväjän tuore kotimaantyön johtaja. Hän siirtyi nykyiseen tehtäväänsä huhtikuun alussa työskenneltyään kahdeksan vuotta Kylväjän lähettinä Caspari-keskuksessa Jerusalemissa. Caspari-keskus on messiaanisten eli Jeesukseen uskovien juutalaisten seurakuntia tukeva tutkimus- ja koulutuskeskus.
– Lähetystyö alkoi juutalaisten toimesta, heiltä olemme saaneet Raamatun ja evankeliumin. Minulle on ollut merkittävää olla viemässä takaisin Jerusalemiin jotain, mitä olemme heiltä saaneet, Lindberg toteaa.
Jumalan missio, Missio Dei, ei ole Lindbergin mukaan moderni käsite vaan on ollut olemassa Raamatun alusta lähtien.
– Katson lähetystyötä juutalaisuuden ja Raamatun historiallisen jatkumon kautta. Kun Jumala valitsi Aabrahamin, hänellä oli koko maailman pelastussuunnitelma mielessä. Jumala valitsi siihen työkalut ja ihmiset. Näin hän toimii yhä maailmassa, ja me saamme liittyä siihen tekemällä työtä siellä, missä hän avaa ovia.
Lähetystyö on normaaleille
Hanna Lindberg ei alun perin mahtunut omaan stereotyyppisen lähetin muottiinsa.
– Äitini oli aktiivinen seurakunnan lähetystoiminnassa, ja opin, että lähetystyö kuuluu jokaiselle joko lähtijänä tai lähettäjänä. Jostain minulle kuitenkin oli syntynyt sellainen kuva, että lähetit ovat poikkeusyksilöitä, joilla on jokin erikoinen ilmestys tai sisäinen kutsu. Koska minulla ei ollut sellaista, ajattelin, että en minä mihinkään lähde.
Käännekohta Lindbergin elämässä oli hänen omien sanojensa mukaan kolmenkympin kriisi. Hän työskenteli tuolloin Suomessa opettajana.
– Mietin, mitä elämälläni teen ja mitä haluan, ja voisiko se olla jotain Jumalan valtakuntaa edesauttavaa. Jäin vuorotteluvapaalle, jonka aikana työskentelin Caspari-keskuksessa sekä Istanbulissa. Tuona aikana näin lähettejä työssään ja totesin, että jos nämä normaalit ihmiset voivat olla lähettejä, niin minäkin voin.
– Raamatussa sanotaan ”Menkää ja tehkää”. Ei siinä tarvitse erotella, että ”menkää te tietynlaiset” ja ”te älkää menkö”, Lindberg lisää.
Ainutlaatuinen sanoma vietävänä
Ennen lähetystyöhön lähtöään Hanna Lindberg oli pohtinut, miten osaisi kohdata ihmisiä, kun oli uskonut Jeesukseen lapsesta asti eikä hänellä ollut ”vakuuttavaa” kääntymistarinaa. Työskennellessään opettajana Istanbulissa hän sai kuitenkin tutustua uudella tavalla evankeliumin sanoman ylivertaisuuteen keskustellessaan muslimityötoveriensa kanssa.
– Eräs opettajakollegani oli erittäin vieraanvarainen, hyvä ja mukava ihminen. Minua hävetti suomalainen sosiaalinen kömpelyys ja vieraanvaraisuuden puute, jonka huomasin itsessäni. Keskustelimme joskus siitä, mikä on hyvää elämää islamin ja kristinuskon mukaan. Totesimme, että molemmilla on aivan samat säännöt toisista huolehtimisesta. Olin vähän yllättynyt tästä, Lindberg myöntää.
– Sitten tuli kysymys Jeesuksesta, ja kerroin, mitä Jeesus on tehnyt. Kollegani ei hyvästä elämästään huolimatta ollut varma, miten hänen käy kuoleman jälkeen, sillä islamissa ei ole pelastusvarmuutta. Oli tärkeä hetki, kun pystyin 110-prosenttisella varmuudella sanomaan, miten minun käy kuoleman jälkeen, koska sillä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, mitä minä olen tehnyt. Jeesus on tehnyt täydellisen työn, josta olen päässyt osalliseksi.
Omana persoonana työssä
Samasta paikasta, jossa lähetystyön arkisuus oli valjennut Hanna Lindbergille, tuli hänenkin lähetyskenttänsä.
– Israel on aina kiinnostanut minua arkeologian ja Raamatun historian kautta. Mietin, oliko paikan valinta vain oma haluni vai pitäisikö minun mennä jonnekin muualle, missä tarvitaan. Sain rauhan siitä, että voin seurata mielenkiintoni kohdetta ja kokemustani. Kristittynä voi antaa kaikki omat motiivinsa ja tuntemuksensa Jumalan käyttöön.
Lindbergin työtehtävät Caspari-keskuksessa vaihtelivat vuosien varrella. Viimeisimmäksi niihin kuului keskuksen vapaaehtoistyöntekijöiden ohjausta ja koordinointia, kirjaston asiakkaiden palvelemista sekä koulutusten valmistelua ja muita toimistotehtäviä.
Työn ohella Lindberg joutui käymään kentällä läpi vaikeita henkilökohtaisia elämäntilanteita. Hän kuvailee tuota aikaa Jumalan korkeakouluksi.
– Ajattelen, että oli suurta armoa saada käydä kaikkia sisäisiä kasvupaikkoja, ahdistuksia ja terapeuttisia kokemuksia ja olla samalla Jumalan valtakunnan työssä. Isäni kuoli kuusikymppisenä syöpään tuona aikana, ja ihmissuhteeni päättyi. En kuitenkaan vaihtaisi mitään pois vaan olen kiitollinen, että Jumala on näyttänyt olevansa todellinen erityisesti ahdistusten aikana. Hänen varassaan on sekä evankeliumin eteneminen että oma elämäni.
Intoa ja realismia
Lähetystyössä, kuten muussakin elämässä, tarvitaan tasapainoa: sopivasti jalat maassa ja pää pilvissä.
– Kylväjän uusi motto on ”intorealismi”. Mielestäni tämä on hyvä yhdistelmä. Jumalalle taivaskaan ei ole rajana, mutta hän on antanut meille realiteetit. Teemme parhaamme tässä Suomen ja maailman tilanteessa. Välillä Jumala ratkaisee ihmeenomaisesti asioita, mutta usein joudumme käyttämään omaa harkintaa ja päätäntävaltaa, Lindberg toteaa.
– Raamatussa ei esimerkiksi sanota, mihin käytämme rahaa. Päätöksiä pitää tehdä rukouksella ja järjenkäytöllä. Täytyy voida luottaa siihen, että Jumala on antanut terveen harkinnan käytettäväksi. Ihmisillä on eri lahjoja: tarvitaan sekä visionäärejä, jotka uskaltavat nähdä isoja ja hullujakin juttuja, että realisteja, jotka osaavat toteuttaa ja saavat asioita tapahtumaan.
Lindberg näkee lähetystyön myös ikkunana elämää suurempaan todellisuuteen.
– Omissa pienissä ympyröissä voi alkaa ahdistaa, ja tuntuu, että ei tästä tule mitään. Kun katsoo mitä maailmalla tapahtuu ja on tapahtunut, saa isompaa perspektiiviä. Ei ole mitään hätää, sillä Jumala on tiennyt alusta asti, miten vie kaiken päätökseen tahtonsa mukaisesti. Saamme olla täyttämässä omaa paikkaamme lenkkinä Jumalan ketjussa.
Ei keikka vaan prosessi
Lähetystyöhön lähtöä harkitsevia Hanna Lindberg rohkaisee tutustumaan itseensä sekä selvittämään terveydentilansa ja motiivinsa.
– Kannattaa miettiä, lähteekö syyllisyydestä tai velvollisuudesta vai onko Jumala todella kutsumassa johonkin uuteen. Yleensä lähtö on sen verran pitkä prosessi, että siinä ehtii tulla esiin asioita, jotka tukevat lähtöä tai estävät sen. Muutokset ovat aina vaativia, mutta kun arki koittaa, huomaa tottuneensa elämään uudessa kulttuurissa.
Lindbergin mukaan lähetystyössä tarvitaan paineensietokykyä ja joustavuutta sekä prosessiin suostumista.
– Puhuisin enemmän lähetyselämästä kuin lähetystyöstä. Kentälle ei mennä heittämään keikkaa, vaan uudessa kulttuurissa ollaan 24/7, vaikka työajat onkin. Lähetys on elämäntapa ja prosessi, johon suostutaan ja heittäydytään.
Kentällä ollessaan Lindberg sai myös kokea, kuinka suuri on lähettäjien merkitys.
– Jerusalem on sellainen hengellisen taistelun temmellyskenttä, että jos ei siellä ole rukoustukea, kyllä homma levähtää aika nopeasti. Vastustaja on ovela, ja kaikilta löytyy asioita, jotka voivat saada lankeamaan tai viedä terveyden tai ihmissuhteet.
Uskovissa asuu ylösnousemusvoima
Hanna Lindberg kertoo ennen kentälle lähtöään miettineensä paljon, mitä annettavaa hänellä olisi maailmassa.
– Lentokoneessa matkalla Israeliin kohtasin juutalaisnaisen, joka pelkäsi joutuvansa pommi-iskuun. Pidin rouvaa kädestä kiinni, koska hän oli paniikissa. Hän kysyi, enkö pelkää lähteä turvallisesta Suomesta Israeliin. Tämä oli itselleni eräänlainen valaistumiskokemus: en pelkää. En toki tiedä, mitä kaikkea voi tapahtua, mutta tiedän mihin päädyn. Toki käytän järkeä enkä tunge jokaiseen vaaralliseen paikkaan.
Lindberg oli juuri lukenut Efesolaiskirjeen kohtaa 1:18-20, jossa Paavali muun muassa rukoilee, että Jumala valaisisi efesolaisten sisäiset silmät näkemään, ”miten mittaamaton on hänen voimansa, joka vaikuttaa meissä uskovissa. Se on sama väkevä voima, jota hän osoitti herättäessään Kristuksen kuolleista”.
– Ymmärsin, että vaikka minä en ole mitään, minussa on uskon kautta jotain, mitä tuolla naisella ei ole. Minussa vaikuttaa Jeesuksen ylösnousemusvoima. Olen miettinyt viimeiset 10 vuotta, mitä tämä tarkoittaa elämässä ja lähetystyössä.
– Opettelen myös edelleen, miten voi luottaa Pyhään Henkeen itsessäni. Jumala asuu minussa ja vaikuttaa kauttani. Tämä ei ole ylpeilyn aihe eikä johdata päättömyyksiin, mutta on raamatullinen lähtökohta. Siihen voin luottaa ja siinä levätä. Toki en toimi automaattiohjauksella, vaan Jumala toimii tahtoni, lahjojeni ja persoonani kautta. Tämä oli tärkeä löytö minulle: en mene vain omalla kokemuksellani ja ammattitaidollani, vaan Jumala on päättänyt toimia niin, että hänen voimansa asuu meissä ja me viemme sitä eteenpäin.
Sari Nuutinen
Caspari-keskuksen toimintaan voi tutustua osoitteessa www.caspari.com
Teksti on julkaistu Arkin numerossa 2/2014.
Lue Arkki nettiarkistosta
