Lahtelaisen lounasravintolan lohikeitossa on enimmäkseen perunoita. Edelliset ruokailijat ovat onkineet kalanpalat. OPKOn opiskelijatyön koordinaattori ja Lahden opiskelijatyöntekijä Topi Knihtilä ei valita. Onhan kulhossa kuitenkin kosolti herkullista kermaista lientä.
Vähän samalta tuntui pikkupoikana Kuusankoskella. Isä oli seurallinen ja sivistynyt mies, josta Topi oli ylpeä. Harmi vain, että isä antoi charminsa hurmata lähinnä töissä ja urheiluharrastustensa parissa. Isä jakoi itsestään parhaat palat muualla kuin kotona.
‒ Toivoin, että isä olisi pysähtynyt olemaan myös kolmen poikansa kanssa, Topi kertoo lusikoidessaan lientä.
Rikkinäinen koti
Kotona riideltiin hirveästi. Topia huolestutti, jaksaisivatko vanhemmat pysyä yhdessä.
Kauniina kevätpäivänä Topi löysi äidin nostelemasta isän vaatteita pahvilaatikoihin. Hän oli silloin kuusivuotias. Poika nielaisi ja kysyi, miksi äiti pakkaa isän tavaroita.
‒ Äiti sanoi, että isän pitää lähteä. Toivoin, että se oli vain joku kauhea uhkaus, sellainen, joita minäkin joskus keksin saadakseni tahtoni läpi.
Kun Topi käsitti, että äiti oli ihan tosissaan, itkusta ja huudosta ei ollut tulla loppua. Isä lohdutti lupaamalla käydä katsomassa poikiaan joka päivä.
Parina päivänä hän kävi, sitten enää tosi harvoin. Isä keskittyi uuteen parisuhteeseen, ja uudelle puolisolle edellisen avioliiton lapset olivat vaikea pala.
Äidin luokse jääneet pojat saivat saman tien taloon uuden miehen. Äidin avopuoliso ei hyväksynyt Topia ja tämän veljiä.
‒ Ei koskaan.
Topin äiti oli kasvattilapsi, jonka mieleen oli iskostettu, ettei tämä ollut yhtään mitään. Äiti veti puoleensa miehiä, joiden sanat ja teot puhuivat samaa.
Uusi mies oli isokokoinen ja pelottava kaveri, joka sai tyydytystä toisten kiusaamisesta. Topi oli kerran uskaltanut tuoda kotiinsa kavereita, ja poikajoukko istui sohvalla katsomassa lastenohjelmaa. Isäpuoli särki hyvän hetken katkaisemalla pääkatkaisijasta virran.
‒ Ihan vaan kiusallaan. Ei hän ollut kieltänyt meitä katsomasta telkkaria.
Kuolema pysäytti
Pojat olivat poissa kotoa niin paljon kuin pystyivät. Parhaimmillaan aikuiset istuivat keittiön pöydän ääressä, vetivät ketjussa tupakkaa ja rähisivät toisilleen. Kun oikein huonosti meni, mies hakkasi äitiä tai Topin vanhinta veljeä.
Äiti ei uskaltanut muuttaa pois, koska mies oli uhannut kostaa tappamalla hänet. Mies oli istunut vankilassa pahoinpitelystä ja vaikutti muutenkin siltä, ettei hän uhkaillut lämpimikseen.
‒ Kun kesäloma alkoi, muut koululaiset olivat innoissaan, mutta minä olin kauhuissani. Mietin, missä nyt vietän kaiket päivät, kun kotona ei voinut olla.
Elämällä ei tuntunut olevan mitään arvoa ja koulunkäynti alkoi mennä alamäkeä. Kun Topi oli 12-vuotias, vanhin veli putosi humalapäissään parkkihallin rampilta viisi metriä asfalttiin. Hän kuoli kolmen kuukauden kuluttua todennäköisesti tukehtumalla. Puhuttiin, että yöhoitajana toiminut harjoittelija oli nukahtanut, eikä ollut poistanut limaa veljen keuhkoputkesta.
Kuolema pysäytti äidin ja jäljelle jääneet veljet. Topin toinen isoveli sanoi, ettei hän ikinä enää itke.
‒ Minäkin tajusin, etten enää pystynyt suremaan niin kuin nuorempana.
Äiti ymmärsi vihdoin, että hänen oli päästävä eroon perhettä terrorisoineesta miehestä. Ero oli helpotus, mutta pelottavan miehen tilalle tuli toinen painajainen.
‒ Äiti ei ollut aikaisemmin juonut lainkaan, mutta nyt hän alkoholisoitui vuodessa.
Kuvioihin ilmestyi kelvottomia miehiä, eivätkä perheen rahat enää tahtoneet riittää. Iltaisin Topi istui laskupinon kanssa ja ihmetteli, miten maksuista selvittäisiin. Hän kirjoitti äidin nimissä anomuskirjeitä sossuun ja pelkäsi, että tilanne kantautuisi lastensuojeluviranomaisten korviin. Jos hänet otettaisiin huostaan, se olisi menoa, Topi ajatteli. Hän oli nähnyt, ettei lastenkoteihin sijoitetuille kavereille ollut käynyt hyvin.
‒ Kulissien ylläpitäminen oli raskasta. Tein ostokset, ettei äidin tarvinnut mennä huonossa kunnossa ulos. En kehdannut pyytää kavereita meille, enkä enää jaksanut käydä missään. Lukion kävin tenttimällä, vaikka ei sellaista käytäntöä oikeasti ollut olemassakaan.
Merkityksellisiä kohtaamisia
Armeija toi elämään järjestystä. Topi pääsi opiskelemaan insinööriksi, mutta pian alkoi luisu. Aluksi hän ryyppäsi kapakassa. Kun ylioppilaslahjaksi saadut rahat oli kaadettu kurkusta alas, hän hakeutui seurueisiin, joissa käytettiin kiljua, keitettiin pontikkaa ja salakuljetettiin venäläistä pirtua.
Ympärillä oli yhtäkkiä syrjäytyneitä ja vankiloissa olleita miehiä, joilla oli kaikilla melkein samanlainen tarina: vanhempien avioeroja, perheväkivaltaa, kurjia isäpuolia ja liian kapeille hartioille laskettua vastuuta.
Vastapäätäni istui uskova nainen, joka kohtasi minut todella ystävällisesti. Häkellyin. Olin päihdeongelmainen ateisti, mutta naisen hyväksyvä asenne jäi mieleen.
Kaksi vuotta sekoiltuaan Topi menetti Kemissä asuneen uskovaisen mummonsa. Hautajaisista kotiin matkustaessaan Topi löysi junasta porukan, jonka kanssa hän rymysi ja pössytteli koko yön. Pari tuntia nukuttuaan hän heräsi täysin tympääntyneenä itseensä.
‒ Vastapäätäni istui uskova nainen, joka kohtasi minut todella ystävällisesti. Häkellyin. Olin päihdeongelmainen ateisti, mutta naisen hyväksyvä asenne jäi mieleen.
Hyväksyvät silmät nousivat silloin tällöin mieleen, kun Topi asunnottomana alkoholistina veteli viinan sekaan pilveä ja lääkkeitä.
Umpimielinen isoveli oli vaikeimpina vuosinaan lueskellut salaa Raamattua. Hän alkoi seurustella naisen kanssa, joka myös oli kiinnostunut Jumalasta. He tulivat molemmat uskoon.
‒ Velipojan elämässä tapahtui käsittämätön muutos. Ennen hän oli purkanut pahaa oloaan kiusaamalla minua. Nyt hän muuttui avuliaaksi ja ystävälliseksi.
Vapautunut ja iloinen veli rupesi kantamaan Topille kaupasta ruokaa. Välillä huolenpito ja lähelle hakeutuminen ärsytti, mutta Topin oli pakko pohtia, mistä oli kysymys.
Vuonna 2001 Topi sai veljeltään kutsun Kouvolaan ylistyskonferenssiin.
‒ Siellä oli täysin vieras meininki, mutta ihmisten ilo veti puoleensa.
Konferenssiin osallistui palestiinalainen mies, joka osoitti juutalaiselle miehelle niin sydämellistä rakkautta, että Topin oli vaikea käsittää sitä. Sitten palestiinalainen kaappasi Topinkin halaukseen.
Pelokas kolkuttaja
Iltaisin Topi oli kuin kissa pistoksissa.
‒ Lähdin kapakkaan ja halusin siellä kertoa kokemuksistani. Jotkut kuuntelivat, mutta toiset hermostuivat ja sanoivat, että mene sinne seurakuntaan, jos haluat puhua tämmöisiä.
Puhe Jeesuksesta jakoi myös Topin oman mielen, jokin harasi ankarasti vastaan. Kysymys oli luottamuksesta. Kukaan ei ollut koskaan ollut luottamuksen arvoinen, eikä mikään ollut ikinä kestänyt. Pettyisikö hän taas?
Topi halusi jutella epäilyksistään pastorin kanssa.
‒ Sanoin, että jos Jeesus on Jumalan Poika, syntynyt ihmiseksi, kuollut minun syntieni puolesta ja noussut kuolleista, minun täytyy saada kohdata hänet henkilökohtaisesti.
Äidin asunnolla Topi otti illalla kirjahyllystä Vihkiraamatun ja luki etsivästä, joka löytää, ja kolkuttavasta, jolle avataan.
Topi halusi etsiä ja kolkuttaa, mutta miten se pitäisi tehdä? Hän keksi polvistua äidin kierrätyskeskuksesta hankitun ruman sohvan ääreen. Istuimen koristenappi painoi otsaa, kun Topi rukoili: ”Haluan seurata sinua, mutta sinun pitää näyttää, että olet todellinen!”
Kun Topi nousi istumaan hänestä tuntui, kuin hänet olisi täytetty lämpimällä vedellä.
‒ Tapahtui mystinen juttu, jonka voi ymmärtää vain toinen päihdeongelmainen: minä en tarvinnut päihteitä enää!
Yöllä Topi hyppi asunnossa ja odotti, että aamu valkenisi sen verran, että hän kehtaisi mennä kertomaan veljelleen tulleensa uskoon.
Syyllisyys väistyy Jeesuksen vuoksi kerralla, mutta sisäisiä haavoja on silti hyvä hoitaa, Topi sanoo. Veli oli jo tehnyt matkaa hänen edellään ja ohjasi Topin sisäisen parantumisen kurssille.
‒ Luin kirjoja eheytymisestä ja kävin rukousryhmissä. Sain asioille nimiä ja ymmärsin niiden syitä. Vähitellen selittämätön häpeä alkoi hellittää, enkä enää halunnut vetäytyä takanurkkaan, niin kuin ennen.
Topi tähdentää, että vajavaisuus ei ole poistunut, mutta se ei ole enää elämän suuntaa määräävä asia.
‒ Jumalan rakkaus määrää suunnan. Tämän rakkauden kohteena olen saanut uuden identiteetin.
Topi löysi seurakunnasta Tiinan, jonka kanssa pariskunnalla on kahdeksan kuukauden ikäinen Neea-tytär.
‒ Itkin, kun lapsi syntyi. Olen miettinyt, mikä on kaikkein tärkeintä, mitä voin hänelle antaa. Se on pysähtyminen.
Joululomalla Topi aikoo maata paljon selällään olohuoneen lattialla, hyppyyttää vauvaa rinnan päällä ja sanoa hänelle tuhat kertaa: ”Voi että Neea, iskä rakastaa sua tosi paljon!”
Haastattelu: Danielle Miettinen
Kuvat: Ilkka Kontturi
Topin vinkit kyydistä pudonneen kohtaamiseen
1) Välitä kokemus, että hän on arvokas. Kokemus syntyy aidosta läsnäolosta, sitä ei voi feikata. Laita muut asiat sivuun ja ole hetki toista varten.
2) Ole reilusti ja rehellisesti Jeesuksen seuraaja.
3) Hoida omaa suhdettasi Herran kanssa. Voit antaa toiselle vain sen, minkä olet itse ottanut vastaan. Voit kutsua kenet tahansa mukaan suhteeseen Herran kanssa. Niin Jeesuskin teki, hän kutsui meidät mukaan Isän, Pojan ja Pyhän Hengen yhteyteen.
Danielle Miettinen
Artikkeli on julkaistu Arkin numerossa 4/2016
