Siemenperunoita – syntymäpäivälahja nuorille ja OPKOlle

OPKOn pääsihteeri Jussi Miettinen täyttää 60 vuotta – elämäntyönsä hän on tehnyt nuorten parissa. Liity mukaan juhlakeräykseen ja ole osana työtä, joka kantaa hedelmää sukupolvesta toiseen.

Kyllä vain, täytän 60 vuotta! Tässä kohdassa sitä huomaa katsovansa elämäänsä uudesta kulmasta. Näen yhden punaisen langan: nuoret. Olen tehnyt työtä nuorten parissa yli 40 vuotta, 18-vuotiaasta lukiolaisesta asti. Kaiken läpi on kantanut sama näky: että nuoret löytäisivät Jeesuksen ja rikkaan elämän hänen yhteydessään. Olen antanut nuorille aivan kaikkeni. Tällä tiellä jatkan myös uudelle vuosikymmenelle.

Syntymäpäivien edellä kysytään mitä sankari haluaa lahjaksi: ulkomaanmatka vai golfbägi? Minulle vastaus on helppo. Toivon, että muistamiset osoitettaisiin Opiskelija- ja Koululaislähetyksen työlle. Näin merkkipäiväni saa aikaan paljon hyvää.

Nuorten keskellä puhaltaa tuuli, jollaista en ole koskaan ennen kokenut. Sen rohkaisemana OPKO tekee uskaliaan peliliikkeen. Haluamme tavoittaa 10 000 opiskelijaa ja koululaista. Tästä voi tulla toiminnallisesti ja rakenteellisesti suurin muutos OPKOssa vuosikymmeniin. Näky on rohkea – ja sen eteen haluamme tehdä työtä kädet ristissä ja Raamatun voimaan luottaen.

Haluaisitko sinä lahjoittaa siemenperunoita ja odottaa kanssamme uutta satoa?

Anna lahja syntymäpäiväkeräykseen! Näin siunaat järjestömme toimintaa ja kaikkia työntekijöitämme tilanteessa, jossa investoimme tulevaan.

Kiitos osallistumisesta OPKOn työn kehittämiseen! Nuorten parhaaksi.

Siunattua kesää!

Jussi Miettinen
pääsihteeri 

Lahjoita keräykseen

Halutessasi voit osallistua keräykseen seuraavien tili- ja maksuyhteystietojen avulla:

Tilinumero:
FI10 8000 1301 0446 09

Saaja:
Suomen Ev.lut. Opiskelija- ja Koululaislähetys (OPKO)

Viite:
30083

Lahjoita MobilePaylla numerolla:
39516

Poliisihallitus on myöntänyt Suomen Ev.lut. Opiskelija- ja Koululaislähetys ry:lle rahankeräysluvan RA/2020/1574 toimintansa rahoittamiseen. Lisätiedot: opko.fi/lupa.

Lisää
luettavaa

Suomen Ev.lut. Opiskelija- ja Koululaislähetyksen tiedotus- ja raamatunopetuslehti

Aiempia:
Teema
Yksinkertainen on kaunista

Puhelimen toisesta päästä vastaa Toni Mäkelä. Teologian maisteri, jonka muistan opiskeluajoiltani Helsingin yliopistosta. Lempeä, hieman nallekarhumainen kaveri, joka on kuin kotonaan OPKOn Helsingin opiskelijatyöntekijänä jo kuudetta vuotta. Työ ei kuitenkaan

Opetukset

Katso, minä teen uutta

Kun kaikki näytti päättyvän ja toivo oli mennyt, Jumala aloitti jotakin odottamatonta. Hän sanoi kansalleen: “Katso, minä teen uutta!” (Jes. 43:19). Tämä jae on OPKOn vuoden 2026 teemaraamatunkohta – eikä

Apologianurkka

Hyvä nimimuisti, mutta lyhyt

Vaihdoin kutsumanimeä kuutisen vuotta sitten. Olin kyllästynyt löytämään kaimoja rekikoirista, pehmoeläimistä ja lastenkirjojen toheloista päähenkilöistä. Hoksasin myös, että kolmas etunimeni Aleksi on johdos kreikan verbistä alexō, joka merkitsee ’puolustaa’ ja

Kolumnit

Tutut hiekkalinnat vai todellinen turva?

  “Rakentaessani omia hiekkalinnojani en myöskään koskaan löydä sitä elämää, jonka Jeesus tarjoaa.” Jumala puhui minulle useampi vuosi sitten seuraavan tarinan: Jeesus kutsuu minua seikkailuun merelle, ja olenkin aluksi innoissani