Veritas Forum -työtä aletaan tehdä tiiminä – uusia työntekijöitä valittu

alt=""
Veritas Forum -koordinaattoriksi on valittu FM, apologian maisteri Aleksi Markkanen ja toiseksi Veritas-työntekijäksi TM, toimittaja Danielle Miettinen.

Veritas Forum työtä tehdään nyt ensi kertaa tiiminä siten, että varsinainen koordinaattori keskittyy työn suunnitteluun sekä käytännön asioiden hoitamiseen, ja toinen työntekijä keskittyy viestintään ja tiedotukseen. 

Veritas-koordinaattori Markkanen työskentelee OPKOssa myös apologina. Suunnitelmana on, että hän hoitaa työn koordinointia, kunnes apologin työn kannatusrengas mahdollistaa täysiaikaisena apologina toimimisen. Toimittaja Miettinen on myös aikaisemmin työskennellyt Veritas Forumien parissa 2016-2018.

Markkasen työosuus Veritas Forum -koordinaattorina on 30% apologin puolitoimisen tehtävän lisäksi. Danielle Miettisen 20 % työaika jakautuu OPKOn yleiseen tiedotukseen ja Veritakseen. Kummatkin työsuhteet alkavat elokuussa, ja ovat voimassa toistaiseksi vuoden loppuun asti.

Veritas Forum järjestää oppilaitoksissa akateemisia keskustelutilaisuuksia, joissa erilaiset elämänkatsomukset ja uskomukset kohtaavat. Veritas Forum -työtä koordinoi Suomessa OPKO.

 

Viimeisimmät uutiset:
Kuuntele Raamattupodia:

Maanmuuttajat-koulutus jatkuu

Maanmuuttajat-johtamiskoulutuksen uusi vuosikurssi aloittaa tammikuussa 2024. Koulutus soveltuu hyvin myös työn ohessa käytäväksi. Lue lisää: maanmuuttajat.fi

Lisää
luettavaa

Suomen Ev.lut. Opiskelija- ja Koululaislähetyksen tiedotus- ja raamatunopetuslehti

alt=""
Pääkirjoitukset

Arkin pääkirjoitus: Sankarin tekoja

Koripalloilija Lauri Markkasesta on tullut suomalaisten supersankari. Hänen sädekehänsä alkoi hohtaa entistä kirkkaampana, kun mies puki huhtikuussa ylleen armeijan harmaat puolustusvoimien urheilukoulussa Santahaminassa. Laurin kaltaisten superlahjakkuuksien kohdalla unohtuu helposti, että

Lue lisää »
Aiempia:
Teema
alt=""
Chat(botti) auttaa lähetystyössä

Jeesus käski kylvää ilosanomaa. Jos tehtävä on syytä hoitaa tehokkaasti, uuden teknologian mahdollisuuksia ei pidä hukata, sanoo
datatieteen ammattilainen Elias Luoma.

Opetukset

alt=""

Rukoushaastattelussa raamattukouluttaja Eero Junkkaala

Mikä on kiinnostanut sinua viime aikoina Jeesuksen rukousopetuksissa? Minua on viime aikoina erityisesti kiinnostanut se, mitä Luukkaan evankeliumi kertoo Jeesuksen rukouselämästä. Muut evankelistat eivät kiinnitä tähän niin paljon huomiota, mutta

Apologianurkka
alt=""

Oppi, tuo vanha neuvostoauto

Kirjoitettu C. S. Lewisin Paholaisen kirjeopistoa mukaillen: Rakas Mali, Kun maailmaa luotiin, se tehtiin koostuvaksi erillisistä osasista, jotka sopivat yhteen. Meidän aikaansaannoksemme oli iskeä kiilaa osasten väliin tai toisaalta liudentaa

Kolumnit

Nasaretilaisen kriisinhallinnasta

Kuoleman voittajan arvonimen voisi ajatella viittaavan voimakkaaseen, hyvän puolella seisovaan taistelijaan. Entä jos Jeesuksen kansainvälinen kriisinhallinta ei tunnu oikeanlaiselta tai riittävältä?