Yksi vai monta totuutta?

woods-768753_1280
Totuus. Harva sana herättää yhtä paljon kiistoja ja kuumia tunteita. Erilaisia maailmankatsomuksia edustavilla ihmisillä saattaa olla täysin vastakkaiset näkemykset siitä, mitä totuus on ja kuinka siitä voidaan saada tietoa.

Kristinuskon käsitys totuudesta näyttäytyy monille vanhanaikaisena ja rajoittavana. Kuitenkin Raamatun mukaan kristityn tehtävä on monien ”totuuksien” keskellä pitää esillä Jumalan ilmoittamaa totuutta. Jotta tämä onnistuisi, keskustelussa tarvitaan kunnioittavan asenteen lisäksi perusymmärrystä sekä omasta että toisen osapuolen totuuskäsityksestä. Mitkä ovat lähtökohtamme, ja löytyykö niille kunnon perustelut?

Onko totuus aineessa?

Teologian tohtori, dosentti Juha Ahvio näkee eräänä yhteiskuntamme johtavana ajatussuuntana sekulaarin humanismin. Tähän sisältyy naturalistinen totuuskäsitys, jonka mukaan aistihavainnot ja tiede ovat luotettavin keino saada tietoa totuudesta. Pohjimmiltaan kaikki on ainetta; sielua tai henkeä ei ole.

– Tieteellistä maailmankuvaa tulkitaan siten, että vain se, mikä voidaan todistaa ja kokeellisesti toistaa, on totta. Uskonnot ja puhe Jumalasta ovat suljettavissa pois arjesta; ne eivät kuulu tieteelliseen maailmankuvaan. Kuten Immanuel Kant tiivisti valistusajattelun: ihmisen täytyy kasvaa ”täysi-ikäiseksi”, selvittää asiat omalla järjellään, Ahvio kuvailee ajattelutavan piirteitä.

Ahvio näkee huolestuttavana naturalismin pelkistetyn todellisuuskäsityksen, joka ei ota huomioon todellisuuden aineettomia, henkisiä ulottuvuuksia.

– Jos ajatellaan että ihminen on eläimeen verrattava ja pelkkää materiaa, myös etiikasta tulee naturalistista: on vain inhimillisiä viettejä ja vaistoja, ja etiikan perustaksi tulevat kärsimyksen välttäminen ja hyvän olon maksimointi. Tällä voi olla vakavia seurauksia, kun puhutaan vaikka abortista, eutanasiasta ja ihmisarvosta.

Sekulaarihumanismiin liittyy yleensä myös evolutionistinen käsitys maailmasta ja ihmisestä: ajatellaan, että kaiken olemassaolo selittyy evoluution kautta.

– Evoluutiosta voidaan puhua myös puhtaasti biologisena teoriana, mutta kun siitä tehdään kokonaisvaltainen maailmankatsomus, se ei pysty oikeasti selittämään kaikkea mitä yrittää, Ahvio toteaa ja heittää esimerkin:

– Olisiko maailma voinut itsestään muotoutua sellaiseksi kuin se on? Onko biologisissa organismeissa havaittava järjestys voinut syntyä sattumalta? Moni hahmottaa, että harvemmin sattumasta ja suuntautumattomasta prosessista tulee mitään mielekästä ja järkevää, jollainen tämä olevaisuus kuitenkin näyttää olevan.

Liekö totuutta ollenkaan?

Toinen aikamme yleisimpiä ajattelutapoja on relativismi, jonka mukaan totuus on suhteellista ja subjektiivista. Toisin sanoen jokainen voi itse päättää, mikä on totta. Tämä kuulostaa mukavan sovittelevalta ratkaisulta eri totuuskäsitysten välisiin kiistoihin. Juha Ahvio näkee kuitenkin myös tässä lähestymistavassa ongelmia.

– Jos joku esittää väitteen ”totuus on subjektiivista”, onko tämä lause minulle totta, jos se on minulle sisällöltään jotain muuta? Väite edellyttää yleismaailmallisuutta, joka on ristiriidassa itse väitteen kanssa.

– Täydellisen relativismin (kaikki on suhteellista) tai skeptisismin (mistään ei voi tietää mitään varmaa) ongelma on se, että ne eivät voi lausua omaa ohjelmaansa julki väittämättä, että ainakin sillä väitteellä on jonkinlainen yleismaailmallinen sitovuus.

Ahvio arvioi, että monille totuuden suhteellistaminen ja kaiken epäily ovat helppoja pikaratkaisuja, joiden omaksuminen ei vaadi paljon.

– Kuulostaa hienolta sanoa: ”olen keskustelun yläpuolella, en ota kantaa”. Usein tämä kuitenkin kumpuaa siitä, ettei ole jaksettu miettiä asioita, ja on välinpitämättömyyden ja henkisen velttouden osoitusta.

 
– Viime vuosikymmeninä tällaisia ratkaisuja on myös markkinoitu ohjelmallisesti. Viimeistään 80-luvulla marxilainen aatemaailma oli osoittautunut hedelmättömäksi ratkaisuksi, ja monet entiset marxistit heittäytyivät skeptisismin valtaan: mikään muukaan selitys ei saanut olla pätevä. Selitettiin, että mikään ”suuri kertomus” ei voi tavoittaa todellisuutta, vaan totuus on puhtaasti valtapolitiikkaa. Kuitenkin myös nämä kirjoitukset pyrkivät välittämään jonkinlaista yleismaailmallista totuutta.

Entä jos rakennan totuuden itse?

Monen suomalaisen arjessa elää naturalismille täysin vastakkaisia käsityksiä. Horoskooppien, meditaation ja okkultismin suosio kertoo uushengellisyydestä, joka ammentaa aineksia niin itämaisista uskonnoista kuin kristillispohjaisesta mystiikasta. Siinä missä naturalistille todellista on vain aineellinen ja näkyvä, tämä ns. New Age -suuntaus etsii totuutta näkymättömästä maailmasta.

– New Age -ajattelu nousee panteistisestä ajattelutavasta: kaikki on jumalallista, myös ihminen itse on jumalallinen. Kristinuskon näkökulmasta tähän tiivistyy koko syntiinlankeemuksen idea. Jos ihminen itse korotetaan korkeimmaksi auktoriteetiksi, tulevat vastaan samat ongelmat kuin tieteisuskossa ja rationalismissa.

Juha Ahvio näkee modernissa ihmisessä kaksi puolta: valistuksen ajalta periytyvä järjen korostus tiivistyy tieteisuskoon, kun taas romantiikan ajan yksilöllisyyttä ja tunnetta korostava subjektivismi näkyy uushengellisyytenä.

– Molempia yhdistää se, että ihminen subjektina on kaiken A ja O. Olipa normina järki tai tunne, se on subjektin järki ja tunne. Molemmat ovat yksimielisiä siitä, ettei ihmisen ulkopuolelta saa tulla mitään käskyjä.

Palataanpa uushengellisyyteen, joka ei ole yhtenäinen uskomusjärjestelmä. Pikemminkin se esittää, ettemme tarvitse erottavia oppeja ja määritelmiä totuudesta, jotka synnyttävät vain riitoja. Kun rakastamme toisiamme, riidat ratkeavat. Jokainen voi itse löytää itsestään rakkauden ja sen myötä totuuden. Eikö tämä kuulostaisi hyvältä?

– Tämä ajatus kärsii samoista ongelmista kuin relativismi. Lisäksi siinä on sisäinen ristiriita: tämäkin teoria pitää tuoda esille sanallisesti ja olettaa, että se pystytään ymmärtämään oikein. Näin osoittautuu, että totuudessa on oltava myös tiedollinen ulottuvuus. Pelkkään tunteeseen vetoava ei pysty esittämään johdonmukaista käsitystä totuudesta, Ahvio analysoi.

Kristillinen totuuskäsitys

Mitä sitten kristinusko opettaa totuudesta, ja voidaanko se ottaa vakavasti? Juha Ahvio näkee kristillisessä totuuskäsityksessä monta ulottuvuutta – siinä nivoutuvat yhteen eri totuuskäsitysten näkökulmat.

– Viime kädessä Jumala itse on totuus, eli totuus on persoona. Samalla totuus on myös Jumalan sanallinen ilmoitus, Raamatun sana – siis tosia väittämiä. Samoin Jumalan käskyt ilmentävät totuutta.

Kristinusko tarjoaa Ahvion mielestä myös parhaat perusteet totuuden perinteisimmälle määritelmälle, jonka mukaan totuus on väittämän vastaavuutta vallitsevan todellisuuden kanssa.

Kristinusko tarjoaa parhaat perusteet totuuden perinteisimmälle määritelmälle.

– Jumala on luonut sekä todellisen maailmankaikkeuden että aistimme ja mielemme kyvyt. Hän on huolehtinut siitä, että ihmisen aistit ja ymmärrys pystyvät olemaan aidosti vuorovaikutuksessa luomakunnan kanssa, Ahvio perustelee.

– On filosofioita, jotka haluavat ylläpitää totuuden vastaavuusteoriaa mutta lähtevät siitä, että ihmisen minuus on totuuden lähtökohta. Niille tulee ongelma, miten ihmisen mielen ulkopuolinen maailma voidaan osoittaa todelliseksi. Tämä on edistänyt ääri-idealistisia katsantoja, jotka pyrkivät ratkaisemaan asian niin, että koko ulkomaailma on tajuntamme tuotetta. Nämäkin ovat toki ongelmallisia ajatuksia.

Jokainen uskoo johonkin

Sekulaarihumanisti, jonka mielestä tiede on ainoa luotettava keino saada tietoa totuudesta, saattaa kritisoida kristittyä siitä, että tämä tyytyy ”uskomaan” aidon ”tietämisen” sijasta. Ahvio huomauttaa, että tällainen usko naturalististen selitysten kaikkivoipuuteen on uskoa siinä missä kristinuskokin.

– Kaikki uskovat johonkin. Tieto on perimmiltään eräs uskomisen muoto. Klassinen tiedon määritelmä on, että tieto koostuu perustelluista tosista uskomuksista. Väittämä, että usko ja tieto ovat erillään, on vanhanaikainen.

– Henkilö, joka lähtee siitä, että hän tietää ja kristitty uskoo, joutuu usein myöntämään, että ”vielä ei ole kokeellisesti osoitettu, mutta uskotaan, että jatkossa…”

 
– Hän voi uskoa, että ensi viikolla asiat selviävät, mutta hänen täytyy myöntää, etteivät ne ole vielä selvinneet riittävästi hänen omilla kriteereilläänkään.

– Kun ollaan kaikki samalla viivalla, voidaan ruveta tarkastelemaan, kenen uskomusjärjestelmä on mielekäs ja johdonmukainen itsensä kanssa. Tällöin voidaan osoittaa, että kristillisistä uskonkohdista käsin saadaan esitettyä hyvinkin mielekäs kokonaisuus.

Jumalan totuus kestää

Juha Ahvio uskoo, että kristinuskossa ihmisiä kauhistuttaa eniten ajatus Jumalan auktoriteetista.

– Jos kristillinen maailmankatsomus on tosi, totuus tulee ihmisen ulkopuolelta, Jumalalta, joka on korkein auktoriteetti. Näin ollen ihminen ei ole itse oma totuutensa. Ihmisen langenneisuuteen kuuluu, ettei hän halua myöntää omaa tolaansa. Silloin ihminen haluaa torjua mielestään kaiken, mikä vetäisi hänet vastuuseen korkeamman auktoriteetin eteen.

Ahvio haluaa silti kannustaa kristittyjä rohkeaan keskusteluun eri totuuskäsitysten edustajien kanssa.

– Asiaa helpottaa, jos on kiinnostusta lukea kirjallisuutta ja tutustua eri maailmankatsomuksiin. Nyrkkisääntö on, että raamatullisen totuuden rohkea esille tuominen sellaisenaan on hyvä asia. Tähän kykenee kuka tahansa kristitty. Jos kerran elämme maailmassa, jossa jokaisella on ”oma subjektiivinen totuutensa”, on täysin oikeutettua pitää esillä myös Raamatun totuutta.

– Monet ehkä ajattelevat, että Raamatun kertomusten esillä pitäminen sinänsä ilman muuta tukea on noloa tai vie alakynteen. Tällaisesta alemmuuskompleksista tulisi päästä irti. Ihminen on edelleen Jumalan luoma olento, vaikkakin langennut. Kun ihminen joutuu Jumalan totuuden kanssa tekemisiin, jotain tapahtuu, kun Pyhä Henki vaikuttaa hänessä.
 
Teksti: Sari Nuutinen
Artikkeli on julkaistu alun perin Arkki-lehden numerossa 1/2012. Tilaa Arkki ilmaiseksi kotiin.

tervetuloa mukaan opkon toimintaan

Järjestämme opiskelijailtoja ja nuorteniltoja eri puolilla Suomea. Tervetuloa mukaan!

Lähetetty-koulutus 2023

Tule kasvamaan yhdessä Jumalan lapsena ja opettelemaan elämään Jeesuksen lähettämänä Suomessa ja maailmalla. Lue lisää Lähetetty-koulutuksesta

pääsiäispysäkki

6.-9.4.23 Pääsiäispysäkki – Rukouksen ja hiljentymisen päivät Enä-Sepässä

Lisää
luettavaa

Suomen Ev.lut. Opiskelija- ja Koululaislähetyksen tiedotus- ja raamatunopetuslehti

Aiempia:
Teema
alt=""
Kohti kumppanuuksien kulttuuria

Lähipiirin kutsuminen mukaan OPKOn työn kumppaneiksi ja ystäviksi on jännittävää ja sen voi oppia tekemään hyvin, sanoo johtava opiskelijatyöntekijä Pekka Ryhänen. Tämä on välttämätön suunta, sillä tulevaisuudessa järjestö on yhä enemmän yksityishenkilöiden lahjoitusten varassa.

Opetukset

alt=""

Lähettäjänä olemisen siunaus

Jumala haluaa, että kaikki saisivat mahdollisuuden kuulla Jeesuksesta. Tarvitsemme ihmisiä, jotka ovat sitoutuneet lähetyskäskyn täyttämiseen oman kutsumuksensa mukaisesti, kirjoittaa OPKOn pääsihteeri Jussi Miettinen.

Apologianurkka
alt=""

Tämän maailman ruhtinaan joulu

Kirjoitettu C. S. Lewisin Paholaisen kirjeopistoa mukaillen: Rakas Mali, Kirkkovuoden pikkujoulukausi on ohi. On vuodatettu epäreilun pomon kohtelua lyhtypylväälle. On konttorisiskojen kanssa itketty uraputken imemää nuoruutta ja menetettyä perhettä. On

Kolumnit

alt=""

Lähettilään DNA

Jumala varustaa meidät lähettilään tehtävään. Hän myös eheyttää ja ei pakota ketään samaan muotiin, kirjoittaa teologian opiskelija Hanna Ojuva.