Oletko johtajatyyppiä?

ss-web1
"En ole oikein johtajatyyppiä. Tämä on lause, johon aika moni meistä varmasti pystyy samaistumaan", kirjoittaa Susanna Sihvonen Tampereen OPKOlta.

Voisi ehkä vähän raflaavasti sanoa, etten ole oikein seuraajatyyppiäkään. Ehkä tähänkin ajatukseen samaistuu joku. Lapsesta asti olen ollut vähän sellainen oman tien kulkija, joka on aina viihtynyt erinomaisen hyvin omien juttujensa parissa hääräten eikä koskaan oikein tuntenut oloaan kotoisaksi joukkuepeleissä tai marttakerhossa. No joo, ehkä olen marttakerhoiluun vieläkin vähän nuori, mutta ehkä keksit, mitä ajan takaa.

Jeesuksen seuraaja olen kuitenkin ollut aina. Ja sen ansiosta minusta on tullut johtajakin, nimittäin solunjohtaja. Solut ovat pienryhmiä, joissa kokoonnutaan noin parin viikon välein yhdessä iltapalan, rukouksen ja raamatunlukemisen äärelle. Olen vetänyt omaa solua nyt kolmisen vuotta, ja siitä on tullut minulle rakas oma paikka. Solulaisetkin tuntuvat tykänneen. Ainakin kovasti aina kyselevät, koska nähdään seuraavan kerran.

Vielä muutama vuosi sitten en olisi voinut kuvitellakaan itseäni tähän rooliin. Sana johtajuus herätti minulle mielikuvia jostakin synnynnäisestä lahjasta, joka minulta sattuu uupumaan. Roolista, johon joku pirtsakka ekstrovertti solahtaa kuin luonnostaan, ja sitten olemme me muut. Kun kerran jossain saarnassa pastori sanoi, että paimenuus kuuluu kaikille, se lähinnä ärsytti. Ei kyllä minulle ainakaan. Millainen johtaja muka voisin olla, jos seuraaminenkin on välillä hajamielistä tarpomista?

Vastaus on, että pieni. Solut ovat nimensä mukaisesti pienryhmiä. Minun oma soluni on minulle sopivan kokoinen paikka. Oman solun johtaminen on se kevyt ies, jonka minun harteeni jaksavat kantaa. Suurempiakin johtamisrooleja toki löytyy aina ottajille, ja niitä ottajia tarvitaan. Jumalan edessä olemme kuitenkin kaikki pieniä. Suuruuden voimme jättää kaikessa rauhassa Hänelle. Meidän Herramme on se, joka kannattelee pieniä ja suuria taakkoja puolestamme myös silloin, kun väsymme tai epäröimme tai kun meistä tuntuu, ettemme osaa.

Levosta käsin on hyvä paikka, mistä itseään voi lähteä haastamaan.

Susanna Sihvonen
Tampereen OPKOn hallituksen jäsen, kielenkääntäjä

Teksti on julkaistu aikaisemmin Arkki-lehden numerossa 1/21. 
 

tervetuloa mukaan opkon toimintaan

Järjestämme opiskelijailtoja ja nuorteniltoja eri puolilla Suomea. Tervetuloa mukaan!

21.-23.4.23 Apologiaforum

Tapahtuman teemana on Särkyneen toivo. Viikonlopun aikana syvennytään käsittelemään kärsimyksen kohtaamiseen liittyviä kysymyksiä, jotka saattavat ajoittain elämässä jopa haastaa kristillisen uskon. Miksi maailmassa on kärsimystä? Kannattaako uskoa Jumalaan kärsimyksen keskellä? Lue lisää tapahtumasta Apologiaforum – Särkyneen toivo 

Lisää
luettavaa

Suomen Ev.lut. Opiskelija- ja Koululaislähetyksen tiedotus- ja raamatunopetuslehti

Aiempia:
Teema
alt=""
Varovasti uuteen alkuun

Esirukoilijan kutsumus toi Maarit Munnen elämään kateissa olleen merkityksen ja yhteisön. Uskollinen uurastus päättyi loppuun palamiseen, jota seurasi kymmenen kivuliasta ja tylsää vuotta. Nyt raikas vesi virtaa taas.
Mitä oikein tapahtui?

Opetukset

alt=""

Lähettäjänä olemisen siunaus

Jumala haluaa, että kaikki saisivat mahdollisuuden kuulla Jeesuksesta. Tarvitsemme ihmisiä, jotka ovat sitoutuneet lähetyskäskyn täyttämiseen oman kutsumuksensa mukaisesti, kirjoittaa OPKOn pääsihteeri Jussi Miettinen.

Apologianurkka
alt=""

Tämän maailman ruhtinaan joulu

Kirjoitettu C. S. Lewisin Paholaisen kirjeopistoa mukaillen: Rakas Mali, Kirkkovuoden pikkujoulukausi on ohi. On vuodatettu epäreilun pomon kohtelua lyhtypylväälle. On konttorisiskojen kanssa itketty uraputken imemää nuoruutta ja menetettyä perhettä. On

Kolumnit

alt=""

Rukoillaan yhdessä

Raamattu kehottaa meitä tunnustamaan syntimme ja rukoilemaan toistemme puolesta, jotta parantuisimme (Jaak 5:16). Meitä ei siis ole kutsuttu ratkaisemaan ongelmiamme ja kantamaan taakkojamme yksin, vaan Jumala on luonut meidät yhteisöihin