Oletko johtajatyyppiä?

ss-web1
"En ole oikein johtajatyyppiä. Tämä on lause, johon aika moni meistä varmasti pystyy samaistumaan", kirjoittaa Susanna Sihvonen Tampereen OPKOlta.

Voisi ehkä vähän raflaavasti sanoa, etten ole oikein seuraajatyyppiäkään. Ehkä tähänkin ajatukseen samaistuu joku. Lapsesta asti olen ollut vähän sellainen oman tien kulkija, joka on aina viihtynyt erinomaisen hyvin omien juttujensa parissa hääräten eikä koskaan oikein tuntenut oloaan kotoisaksi joukkuepeleissä tai marttakerhossa. No joo, ehkä olen marttakerhoiluun vieläkin vähän nuori, mutta ehkä keksit, mitä ajan takaa.

Jeesuksen seuraaja olen kuitenkin ollut aina. Ja sen ansiosta minusta on tullut johtajakin, nimittäin solunjohtaja. Solut ovat pienryhmiä, joissa kokoonnutaan noin parin viikon välein yhdessä iltapalan, rukouksen ja raamatunlukemisen äärelle. Olen vetänyt omaa solua nyt kolmisen vuotta, ja siitä on tullut minulle rakas oma paikka. Solulaisetkin tuntuvat tykänneen. Ainakin kovasti aina kyselevät, koska nähdään seuraavan kerran.

Vielä muutama vuosi sitten en olisi voinut kuvitellakaan itseäni tähän rooliin. Sana johtajuus herätti minulle mielikuvia jostakin synnynnäisestä lahjasta, joka minulta sattuu uupumaan. Roolista, johon joku pirtsakka ekstrovertti solahtaa kuin luonnostaan, ja sitten olemme me muut. Kun kerran jossain saarnassa pastori sanoi, että paimenuus kuuluu kaikille, se lähinnä ärsytti. Ei kyllä minulle ainakaan. Millainen johtaja muka voisin olla, jos seuraaminenkin on välillä hajamielistä tarpomista?

Vastaus on, että pieni. Solut ovat nimensä mukaisesti pienryhmiä. Minun oma soluni on minulle sopivan kokoinen paikka. Oman solun johtaminen on se kevyt ies, jonka minun harteeni jaksavat kantaa. Suurempiakin johtamisrooleja toki löytyy aina ottajille, ja niitä ottajia tarvitaan. Jumalan edessä olemme kuitenkin kaikki pieniä. Suuruuden voimme jättää kaikessa rauhassa Hänelle. Meidän Herramme on se, joka kannattelee pieniä ja suuria taakkoja puolestamme myös silloin, kun väsymme tai epäröimme tai kun meistä tuntuu, ettemme osaa.

Levosta käsin on hyvä paikka, mistä itseään voi lähteä haastamaan.

Susanna Sihvonen
Tampereen OPKOn hallituksen jäsen, kielenkääntäjä

Teksti on julkaistu aikaisemmin Arkki-lehden numerossa 1/21. 
 

tervetuloa mukaan opkon toimintaan

Järjestämme opiskelijailtoja ja nuorteniltoja eri puolilla Suomea. Tervetuloa mukaan!

OPKOn 60-vuotisjuhlallisuudet

23.−26.3. Passiodraama-esitykset: Helsinki, Kirkkonummi

17.8. OPKOn 60-vuotisjuhlavuoden pääjuhla Enä-Sepässä klo 12−18

Lisää
luettavaa

Suomen Ev.lut. Opiskelija- ja Koululaislähetyksen tiedotus- ja raamatunopetuslehti

Pääsihteeri Jussi Miettisen kuva.
Pääkirjoitukset

Arkin pääkirjoitus: Opkonkokoinen aukko

Hurraa! OPKO täyttää tänä vuonna pyöreät 60 vuotta. Juhlinta käynnistyy loppiaisviikonvaihteessa ja jatkuu läpi vuoden erilaisissa alueellisissa syntymäpäivätilaisuuksissa. Tervetuloa mukaan! Juhlien sankareita olemme me kaikki OPKOn jäsenet ja toiminnassa mukana olevat. Jokainen järjestö tai yhdistys koostuu ihmisistä, joita ilman ei olisi olemassa kuin kuoret. Nyt on meidän aikamme loistaa!

Lue lisää »
Aiempia:
Teema
Kuvassa Maria Magdalenaa näytellyt Päivi Toikka, taustalla kuorolaisia. Tämän jutun Passiodraama-kuvat ovat todennäköisesti vuodelta 1980. Kuva: Tytti Issakaisen arkisto
Tytti Issakainen teki Passiodraaman 21-vuotiaana

– Luin lehdestä Jesus Christ Superstar -musikaalista. Siitä lähti liikkeelle ajatus näytelmästä pääsiäisajan tapahtumista, kertoo entisen Ylioppilaslähetyksen aktiivi Tytti Issakainen.

Opetukset

Tulevaisuus ja toivo tänäänkin.

Tulevaisuus ja toivo, tänäänkin

Jeremian kirjan luvussa 29 Jumala lupaa tulevaisuuden ja toivon Häntä vastaan rikkoneelle kansalle. Tulevaisuus ja toivo on edelleen Jumalan puoleen kääntymisessä. Se avautuu meille Jeesuksen kautta.

Apologianurkka
alt=""

Oppi, tuo vanha neuvostoauto

Kun maailmaa luotiin, se tehtiin koostuvaksi erillisistä osasista, jotka sopivat yhteen. Meidän aikaansaannoksemme oli iskeä kiilaa osasten väliin tai toisaalta liudentaa kaikki erot osasten välillä.

Kolumnit

Petra Uusimaan kuva.

Perheyhteys toi minut lähemmäksi Jumalaa

Olen aina kokenut kroonista yksinäisyyttä ja ulkopuolisuuden tunnetta, ja muistan itkeneeni yksinäisyyttäni vielä uskoontulonikin jälkeen monina iltoina rukoillessa. En koskaan uskonut, että Jumala voisi ratkaista yksinäisyyttäni.