Rauhan lähteelle

retta_web
Kolumni Arkin uusimmasta numerosta:

Kiire on lyönyt yhteiskuntaamme räikeän leimansa. Elämme aikaa, jossa täysi kalenteri, vilkas sosiaalinen elämä ja alati kiihtyvä tempo tuntuvat jo lähes määrittävän arvomme ihmisinä. Mitä useampi rauta on tulessa, sitä enemmän ihminen saa osakseen ihailua ja hyväksyntää.

Toisaalta tätä vouhotusta vastaan on alettu tehdä myös vastarintaa. Yhä useammin törmää artikkeleihin, jotka muistuttavat burn outien yleistymisestä, levon tärkeydestä ja säännöllisen pysähtymisen merkityksestä ihmisen fyysiselle ja psyykkiselle jaksamiselle. Jooga, meditaatio ja mindfulness-harjoitukset ovat nousseet suureen suosioon, kun ihmiset etsivät vastapainoa ympärillä vallitsevaan hullunmyllyyn. Erilaiset elämäntapavalmentajat patistavat stressiinsä hukkuvia ihmisiä pysähtymään päivittäin omien tunteidensa ja ajatustensa äärelle, jotta he löytäisivät rauhan syvältä sisimmästään.

Raamatussa Jumala ilmoittaa, että ihmisen sisin on viimeinen paikka, josta rauhaa kannattaa etsiä.

 
Sinänsä tämä on tervetullut kehityssuunta. Tahdin hiljentäminen, itsetuntemus ja esimerkiksi haitallisten ajatusmallien tunnistaminen on toki hyvää ja hyödyllistä. Mutta kristittynä haluan kysyä: mistä ihminen saa todellisen rauhan kiireen ja ahdistuksen keskellä?

Raamatussa Jumala ilmoittaa, että ihmisen sisin on viimeinen paikka, josta rauhaa kannattaa etsiä. Ihminen on syntiinlankeemuksen seurauksesta pohjimmiltaan Jumalan vihollinen ja kaukana rauhan teistä (Room. 3:10-12, 17, 23). Voikin siis olla jopa vaarallista, jos pysähtymisemme ja rentoutumisemme on pelkkää omien mielenliikahdustemme havainnointia. Meidän on tunnustettava, ettemme me itse tai kukaan muukaan ihminen saa meissä aikaan sellaista rauhaa ja mielen tasapainoa kuin itse Kaikkivaltias Jumala. ”Minä jätän teille rauhan. Oman rauhani minä annan teille, en sellaista jonka maailma antaa.“ (Joh. 14:27)

Toiset tarvitsevat pysähtymistä enemmän kuin toiset. Itselleni asia on noussut todella tärkeäksi yliopiston aikana, jolloin tekemistä ja opittavaa on kertynyt eteen enemmän kuin koskaan aiemmin. Olen oppinut pysähtymään säännöllisemmin ja varmasti koko loppuikäni opettelen pysähtymään oikeiden asioiden äärelle. Luonto, hyvän ystävän seura tai vaikka ajatusten kirjoittaminen päiväkirjaan ovat itselleni tärkeitä keinoja tasata liian kiireistä arkea. Liian usein löydän itseni myös aivan vääristä paikoista rauhaa etsimästä, kuten netin syövereistä tai huolten ja murheitten harmaasta massasta. Saan yhä uudelleen huomata sen, ettei mikään muu virvoita niin hyvin kuin Jumalan sana. Kaikki ihmisestä lähtöisin oleva lopulta kalpenee Totuuden rinnalla. Raamatun sana tai esimerkiksi saarnan kuuntelu voi tuntua joskus pahaltakin, kun Jumala muistuttaa ihmisen rajallisuudesta ja synnistä, joka erottaa hänet Jumalasta. Se kirjaimellisesti pysäyttää. Ja on hyvä, että pysähdymme säännöllisesti miettimään sitä, mikä tässä (ja tulevassa) elämässä on kaikkein tärkeintä.

”Ratkaisevaa ei siis ole, mitä ihminen tahtoo tai ehtii, vaan se että Jumala armahtaa.” (Room. 9:16)

Reetta Ketonen
Oulun OPKO

Kirjoitus on julkaistu alunperin Arkin numerossa 4/2016.

tervetuloa mukaan opkon toimintaan

Järjestämme opiskelijailtoja ja nuorteniltoja eri puolilla Suomea. Tervetuloa mukaan!

15.−19.4. Unlocking Life, Helsinki Mission Week

17.8. OPKOn 60-vuotisjuhlavuoden pääjuhla Enä-Sepässä klo 12−18

Lisää
luettavaa

Suomen Ev.lut. Opiskelija- ja Koululaislähetyksen tiedotus- ja raamatunopetuslehti

Pääsihteeri Jussi Miettisen kuva.
Pääkirjoitukset

Suuria unelmia pienille ihmisille

Vuoden alussa kuntosalille ilmestyi uusia kasvoja. Monet heistä olivat luvanneet itselleen laittaa kroppansa kuntoon. Vähitellen joukko harveni. Tavoitteiden asettaminen on tärkeää, mutta on eri juttu jaksaa mennä sitkeästi niitä kohti.

Lue lisää »
Aiempia:
Teema

Opetukset

Hengen ja tulen kaste

Olin leikkimässä kotitalomme pihalla Turussa, kun A-rapun kuudennessa kerroksessa asuvan Tepon isä tuli ulos. Hän katsoi meidän poikien auki repsottavia kengännauhoja, kumartui vuorotellen jokaisen kohdalle ja opetti solmimaan nyöreistä rusetin. Kun Johannes Kastajalta kysyttiin, oliko hän se odotettu Messias, hän vastasi, ettei olisi kelvollinen edes avaamaan Messiaan kengännauhoja.

Apologianurkka
Aleksi Markkanen

Vain yksi jumala vähemmän

Uusateistit huomauttavat mielellään, että kristityt ovat pitkälti samaa mieltä heidän kanssaan. He luettelevat pitkän rimpsun muinaisia ja nykyisiä jumalhahmoja, joihin mekään emme usko. Sitten he toteavat myhäilevään sävyyn, että kiistäessään

Kolumnit

Petra Uusimaan kuva.

Perheyhteys toi minut lähemmäksi Jumalaa

Olen aina kokenut kroonista yksinäisyyttä ja ulkopuolisuuden tunnetta, ja muistan itkeneeni yksinäisyyttäni vielä uskoontulonikin jälkeen monina iltoina rukoillessa. En koskaan uskonut, että Jumala voisi ratkaista yksinäisyyttäni.