Lähetystyö on tavallisille kristityille

pyry_ja_elina_cmyk_rajattu
Viisitoista nuorta aikuista kokoontui lokakuun puolivälissä Raamattuopistolle Kauniaisiin tutustumaan lähetystyöhön. Kyseessä oli kolmen viikonlopun mittaisen MiniMissio-kurssin kolmas jakso tänä vuonna.

Viikonlopun jälkeen kurssitodistuksen saivat muun muassa Pyry ja Elina Sipilä. Helsingissä asuva pariskunta osallistui viimeiseen kurssiviikonloppuunsa kuusiviikkoisen vauvansa kanssa. Kumpikin on hiljattain valmistunut lääkäriksi, Elina viime keväänä ja Pyry vuosi sitten.

– Olen miettinyt lukioajoista lähtien, olisiko paikkani lähteä lähetystyöhön. Ajattelin, että tämä olisi sopiva paikka pohtia sitä lisää, saada enemmän tietoa ja konkretisoida asiaa, kertoo Elina motiiveistaan lähteä kurssille.

Pyry on varttunut lähetyslapsena Etiopiassa, joten hän koki luontevaksi pohtia, tulisiko hänen itsekin lähteä kentälle.

Oivalluksia ja yleistietoa lähetystyöstä

Antoisimpana MiniMissio-kurssilla Elina piti lähettien kertomuksia omasta työstään, yleiskatsausta työhön eri maissa sekä luentoja lähetystyön oikeutuksesta.

– Olen saanut hyvää yleistietoutta lähetystyöstä. Konkretisoituminen on oma prosessinsa, joka pitää vielä käydä.

 
– Ehkä se selviää lähtemällä lyhyeksi ajaksi kentälle, Elina toteaa lisäten, että tällä hetkellä on keskityttävä lapsen hoitamiseen.

Pyry taas innostui erityisesti kurssin teologisesta annista ja asia-aiheista, kuten islamin kohtaamisesta ja ymmärtämisestä.

– Opin, että muslimeillakin on hyvää ja aitoa hurskautta, vaikka kristinuskon näkökulmasta se ei pelasta ihmistä, mutta pitää arvostaa toisissa sitä, mikä on hyvää. Oivalsin myös, että kastettujen ja kastamattomien parissa lähetystyö on erilaista.

Elinalle suurin oivallus kurssin aikana oli, että lähetystyö on arkista ja sitä voi tehdä oman ammattinsa kautta.
– Ennen ajattelin, että lähetystyöntekijöiden pitäisi olla vähän parempia kristittyjä. Nyt ymmärrän, että tavalliset kristityt voivat lähteä.

MiniMissio-kurssia järjestävät OPKO, Lähetysyhdistys Kylväjä, Medialähetys Sanansaattajat ja Suomen Raamattuopisto.
 
Teksti: Sari Nuutinen, kuva: Marjaana Kotilainen
Artikkeli on julkaistu Arkki-lehden numerossa 4/2015. Tilaa Arkki ilmaiseksi kotiin.

tervetuloa mukaan opkon toimintaan

Järjestämme opiskelijailtoja ja nuorteniltoja eri puolilla Suomea. Tervetuloa mukaan!

Lisää
luettavaa

Suomen Ev.lut. Opiskelija- ja Koululaislähetyksen tiedotus- ja raamatunopetuslehti

Arkki

Raamatullisuus 2.0

Kirkossa ja herätysliikkeissä kilpaillaan urheilulajissa nimeltä raamatullisuus. Kuka vetää pisimmän korren? Kysymys ei ole yksinkertainen, sillä Raamatun tulkinnassa on aina monia näkökulmia. En ole elämäni aikana tavannut kahta kristittyä, jotka

Lue lisää »
Aiempia:
Teema
Kuvan päähenkilö Mika Isosalo seisoo syksyisessä maisemassa katsoen kameraan
Usko, kutsumus ja rakastettu

Mika Isosalo, 23, asuu Helsingissä ja opiskelee ensimmäistä vuotta Diakonia-ammattikorkeakoulussa kirkon nuorisotyötä. Hänen matkansa kohti nykyistä elämäänsä ei ole ollut suoraviivainen, vaan siihen on mahtunut paljon etsintää ja kysymyksiä.

Opetukset

Herätys apostolien malliin

On kiehtovaa ja yllätyksellistä tutustua siihen millainen Jeesus oli. Tarkoitan hänen katsettaan, luonnettaan ja sen sellaista. Ne kertovat meille, millainen Jumala on. Uuden testamentin kertomukset Jeesuksen kohtaamisista ihmisten kanssa tutustuttavat meidät Jeesuksen persoonallisuuteen. ”Joka on nähnyt minut, on nähnyt Isän” (Joh.14:9).

Apologianurkka

Tulkintaa kolmessa koossa

Raamatun lukija kohtaa monenlaisia haasteita. Miten kirjaa ensinnäkin tulisi tulkita ja ymmärtää oikein? Toiseksi joitakin katkelmia korostetaan ja toisia ohitetaan niiden kustannuksella. Miksi? Kolmas pulma liittyy väitteeseen Raamatun arvovallasta. Onko

Kolumnit

Petra Uusimaan kuva.

Perheyhteys toi minut lähemmäksi Jumalaa

Olen aina kokenut kroonista yksinäisyyttä ja ulkopuolisuuden tunnetta, ja muistan itkeneeni yksinäisyyttäni vielä uskoontulonikin jälkeen monina iltoina rukoillessa. En koskaan uskonut, että Jumala voisi ratkaista yksinäisyyttäni.