Jeesus alkoi puhua opetuslapsilleen, että hänen oli mentävä Jerusalemiin ja kärsittävä paljon kansan vanhimpien, ylipappien ja lainopettajien käsissä. Hänet surmattaisiin, mutta kolmantena päivänä hän nousisi kuolleista. Pietari veti hänet erilleen ja alkoi nuhdella häntä: ”Jumala varjelkoon! Sitä ei saa tapahtua sinulle, Herra!” Mutta hän kääntyi pois ja sanoi Pietarille: ”Väisty tieltäni, Saatana! Sinä tahdot saada minut lankeamaan. Sinun ajatuksesi eivät ole Jumalasta, vaan ihmisestä!” (Matt. 16:21–23)
Opiskeluaikanani Turussa minulle soitti eräs nuori nainen. Hän oli umpikujassa. Nainen valitti minulle uskonelämänsä kuivuutta. Hän kertoi, että rukous ei maistu, Raamattu ei kolahda ja elämä tuntuu tarkoituksettomalta. Hän avautui muistakin vaikeuksistaan, kärsimyksistään ja elämänsä kriiseistä.
Kangistuin siinä puhelimen luurissa hetkeksi. Sen jälkeen latelin hänelle hengellisiä latteuksia nuoren teologin rajattomalla itseluottamuksella. Kuitenkin samalla ajattelin, että voi likkaparka, kun on päästänyt elämänsä tuollaiseen jamaan! Yrittäisit enemmän. Kilvoittelisit. Kyllä se siitä.
Sittemmin olen itse tasaiseen tappavaan tahtiin kontannut läpi omat hengelliset autiomaani. Pettynyt itseeni, uskonelämääni ja oman tahdonvoimani riittämättömyyteen – ja opetellut pitämään suutani kiinni.
Tyydytkö ihmisen osaan?
Kenties juuri sinä käyt parhaillaan läpi vaihetta, jossa epäilet Jumalan rakkautta, huolenpitoa ja Raamatun lupausten todenpitävyyttä. Ehkä olet pettynyt Jumalaan tai itseesi. Tuntuvatko kärsimykset suuremmilta kuin jaksat kantaa? Ehkä olet jo joutunut antamaan vaikeuksissa periksi? Olet tehnyt valintoja, joista et ole ylpeä. Ehkä sinun on vaikeaa uskoa parempaan huomiseen.
Jos kuljet näissä maisemissa, voit lohduttautua sillä, ettet ole kokemustesi kanssa yksin. Ajattele vaikka seuraavia Raamatun henkilöitä:
Mooses paimensi määkiviä lampaita erämassa 40 vuotta ja mietti omaa kutsumustaan. Tässäkö on kaikki? Monen monituista kertaa hän takuulla turhautui ja epäili. Unelmat olivat valuneet autiomaan hiekkaan. Job-parka puolestaan tahtoi kuolla, koska koki, että Jumala kohteli häntä kaltoin. Vaikeudet tuntuivat ylivoimaisilta.
Joosef taas vietiin väkivalloin pois kotoaan orjaksi Egyptiin. Häntä koeteltiin faraon hoviherran Potifarin talossa. Potifarin vaimo houkutteli Joosefia aviorikoksen tekoon. Syyttömänä hänet heitettiin vankityrmään. Sellissä monenlaiset ajatukset varmasti pyörivät hänenkin mielessään. Mitä tarkoittivat ne unet, joiden kautta Jumala oli puhunut hänen tehtävästään?
Useat profeetat kipuilivat kutsumuksensa ja äärimmäisen tukalien elämäntilanteittensa keskellä. Vapahtajastamme Jeesuksesta sanotaan, että hän on ollut kaikessa kiusattu ja koeteltu niin kuin mekin. Ristillä Jeesus koki suuremman koettelemuksen kuin kukaan meistä voi milloinkaan kohdata. Syyttömänä hän tuli meidän syntiemme tähden Jumalan hylkäämäksi, ja ristillä tuska tiivistyi epätoivoiseen huutoon ”Jumalani, Jumalani, miksi hylkäsit minut?”
Tätä listaa voisi jatkaa loputtomiin. Kukin meistä joutuu siihen lisäämään oman nimensä. Käymme läpi erämaajaksoja, kärsimyksiä, koettelemuksia, pettymyksiä ja tuskaa.
Joskus koettelemukset voivat tulla salakavalassa muodossa – lankeamme vaikka ylpeyteen tai hengelliseen ylemmyyden tunteeseen. Elatuksen murheet voivat etäännyttää meidät Jumalasta ja hänen hyvästä tahdostaan. Ehkä menestyksen tuoma vauhtisokeus saa meidät kiinnittymään vääriin asioihin. Aina emme myöskään selviä tukalista tilanteista ehjin nahoin.
Sananlaskujen kirjassa kuvataan ihmiselämän risaisuutta näin realistisesti: ”Seitsemästi vanhurskas lankeaa, mutta nousee jälleen.” Vanhurskaan tuntee siitä, että kompastuttuaankin hän roikkuu kiinni anteeksiantamuksessa ja sen turvin jatkaa taivasmatkaa.
Ei kelpaa Pietarille
Jeesuksen puheet rististä ja kuolemasta eivät sopineet Pietarin virtaan. Pietari kuvataan Raamatussa dynaamisena, impulsiivisena, paikoin epävarmana ja häilyvänä ihmisenä, josta kuitenkin tuli Jumalan armosta johtava apostoli. Tässä kasvuvaiheessa ennen ylösnousemuksen aamua Pietari ei vielä ymmärtänyt kärsimyksen ja ristin merkitystä eikä siten uskon syvintä salaisuutta.
Pietari suorastaan kauhistuu Jeesuksen puhetta kuolemasta ja vie Jeesuksen erilleen. Tässä käytetty kreikan kielen verbi tarkoittaa kirjaimellisesti ”vastaanottamista, hoivaamista ja huolehtimista”. Pietari ajattelee toimivansa parhaalla mahdollisella tavalla. Hän suorastaan hoivaa Jeesusta, minkä jälkeen hän alkaa voimakkaasti nuhdella tätä: ”Jumala varjelkoon! Sitä ei saa tapahtua sinulle, Herra!
Joitakin jakeita aikaisemmin Pietari oli tunnustanut Jeesuksen Messiaaksi, elävän Jumalan pojaksi. Silti Pietari ajattelee, ettei Messiaan ja Jumalan pojan toimenkuvaan voi kuulua häpeällinen kärsimys ja kuolema.
Pietarin sanat ja ajattelutapa ovat meille harvinaisen tuttuja. Kukapa nyt haluaisi vapaaehtoisesti valita kärsimyksen tai kuoleman ja vielä pitää sitä parhaana mahdollisena ratkaisuna? Tällainen ajattelu kuulostaa suorastaan järjettömältä. Mutta sitähän evankeliumi on. Paavali kirjoittaa: ”Puhe rististä on hulluutta niiden mielestä, jotka joutuvat kadotukseen, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima.” (1. Kor. 1:18).
Kristus on käynyt edeltämme
Usko sisältää paradoksin. Jumala näyttäytyy ihmiselle usein konfliktin ja tragedian välityksellä. Kaikkien toiveittemme täyttymys ei välttämättä olekaan aina hyväksi meille. Jumala vie omiaan usein erämaahan, kuten Pyhä Henki vei Jeesuksen. Kärsimykset, kiusaukset ja koettelemukset auttavat meitä näkemään elämäämme totuudellisemmin. Näin Jumala voi antaa oman täsmälääkkeensä sairauteemme.
Samalla pitää paikkansa se, että kärsimyksiä ei saa ihannoida. Päinvastoin meitä kutsutaan itkemään itkevien kanssa, kantamaan toistemme kuormia ja tekemään kaikemme kärsivän lähimmäisen auttamiseksi. Kärsimystä ei kuulu valita. Meitä kutsutaan valitsemaan Jumalan tahto. Usein siihen kuuluu kärsimys, vaikeudet ja vastoinkäymiset – risti.
Luther kirjoittaa: ”Nähdessämme Kristuksen kärsimyksen todellisten syntien tähden me muserrumme oman syntisyytemme alle. Siksi tämä Kristuksen kärsimyksen tutkiminen muuttaa meidät; se jopa synnyttää meidät uudestaan kuin kaste. Me saamme heittää syntimme Kristukselle. Saamme uskoa hänen haavansa ja kärsimyksensä synneiksemme, jotka hän kantaa ja maksaa.” (Luther: Kirkkopostilla I.)
Heprealaiskirjeessä (2:18) sanotaan: ”Koska hän on itse käynyt läpi kärsimykset ja kiusaukset, hän kykenee auttamaan niitä, joita koetellaan.” Vapahtajamme ei vie omiaan sellaiseen, missä Hän ei itse olisi jo ollut. Vaikka jokaisella meistä on oma usein vaikeakulkuinen polku tallattuna, olemme kristittyinä samalla Kuninkaan valtatiellä. Se on raivattu perille asti.
Jussi Miettinen
Artikkeli on julkaistu Arkki-lehdessä 4/2014.
