Arkista uskoa ja uskomatonta arkea

Musiikkinero, muslimityöntekijäpariskunta ja juuri valmistunut luokanopettaja kertovat, millaista usko on tehnyt heidän arjestaan.

Musiikinopiskelija Tarmo Peltokoski:
”Tahdon tehdä musiikkia monipuolisesti”

Debussyn Faunin iltapäivän partituuria voi aivan hyvin lukea samalla kun tehdään haastattelua. Ainakin siinä tapauksessa, että kyseessä on musiikin monilahjakkuus Tarmo Peltokoski, 18.

Hän opiskelee pianonsoittoa Helsingin konservatoriossa ja erityislahjakkaiden Nuorten Pianoakatemiassa sekä orkesterinjohtoa kapellimestari Jorma Panulan kursseilla.

– Opiskelen myös sävellystä, sovitan, improvisoin ja teen musiikkikomediaa ‒ kaikkea tällaista.

Siinä ohessa hoituu myös aikuislukio, mutta tähän nuori muusikko käyttää aikaa niin vähän kuin mahdollista.

– Maailmassa on paljon ihmisiä, jotka tekevät yhtä asiaa, mutta olisi kiva, jos voisin tehdä kaikenlaista. Silloin kasvaa luovemmaksi ja kokonaisvaltaisemmaksi.

Elokuussa Peltokoski osallistui Suomen suurimpaan kansainväliseen Maj Lind -pianokilpailuun nuorimpana osallistujana ja tammikuussa hän voitti Leevi Madetoja -pianokilpailun.

Improvisointia nuortenilloissa

Musiikki vie melkein kaiken Tarmo Peltokosken ajan.

– En tiedä, millaista minun ikäisen nuoren ”normaali” elämä on.

Silloin tällöin hän ehtii vähän hengähtää tavallisempien nuorten seurassa Helsingin OPKOn nuortenilloissa. Kolme vuotta sitten hän kävi Alppiriparin Sveitsissä ja on siitä asti ollut mukana.

– OPKOlle on kiva päästä rauhoittumaan ja karkuun kiireistä elämää. Kun ylistetään, soitan tietenkin aina ja improvisoin. Pyhän Hengen läsnäolossa muistan, että elämässä on muutakin kuin opiskelu ja työnteko.

Muusikoissa on paljon sellaisia, joille alkoholijuomat maistuvat ongelmaksi asti. Musiikkileireillä Tarmo Peltokoski on joskus polttanut päreensä, kun ohjelma on ollut vaarassa mennä juominkien takia penkin alle. Itse hän ei käytä alkoholia lainkaan. Huhtikuuhun asti hänellä oli siihen hyvä tekosyy: hän oli alaikäinen. Nyt perusteluksi pitää sanoa jotakin muuta.

– Minulta on kysytty, olenko uskossa.Peltokoski vastaa tällaisiin kysymyksiin mielellään. Niiden kautta on auennut innostavia hengellisiä keskusteluja.

Hengen innoittamia säveliä

Musiikki on ääniaaltoja, jotka aiheuttavat tunnetiloja. Tarmo Peltokosken mielestä kuuntelija voi aistia, millaisesta lähteestä sävelet ovat peräisin. Kokemukseen vaikuttaa myös esitystapa. Kristittyjen muusikoiden kiintymys esimerkiksi Bachin ja Brucknerin musiikkiin kuuluu Peltokosken mielestä heidän tulkinnoistaan.

Hän on pohtinut, kuinka paljon hän pystyy omilla ajatuksillaan ja tekemisillään vaikuttamaan kuulijan kokemukseen.
– Jos soittaessani ajattelen jotakin tiettyä asiaa, välittyykö se tulkintani kautta? Tästä on väitelty sadat vuodet.

Hengellinen ulottuvuus tuo kysymykseen uutta kulmaa, koska monet kokevat Pyhän Hengen koskettavan heidän sisintään juuri musiikin kautta.

– Improvisaatiossa välitän vahvasti sitä, mitä minussa on. Minulle on sanottu, että improvisoitu soitto on minun rukouskieleni.

Voiko se olla taivaassa sävellettyä?

– En tiedä, se tapahtuu hetkessä. Improvisaatio on minulle henkilökohtaisin ja luonnollisin tapa tehdä musiikkia, vaikka se on hyvin harvinaista klassisten muusikoiden parissa.

Muslimityöntekijät Timo ja Helena Keskitalo: ”Rahasta ei kinata”

OPKOn entinen pääsihteeri, nykyinen Patmos Lähetyssäätiön muslimityöntekijä Timo Keskitalo ja hänen vaimonsa, kemian tohtori Helena Keskitalo ovat merkillinen pariskunta. Heillä on koko ajan hommia ja aina aikaa. Tähän haastatteluun he löysivät sopivan hetken yhteisellä automatkalla kotoaan Sipoosta Helsinkiin.

Vapaa-aika on Keskitaloille melko tuntematon käsite. Useimmiten se tarkoittaa työhön valmistautumista.

– Tähänkin ongelmaan on hengellinen resepti, nimittäin sapattisääntö. Sitä vain on ekstravaikea noudattaa hengellisessä työssä, niin ironista kuin se onkin, pastori Timo Keskitalo toteaa.

Sunnuntaisin on melkein aina töitä, lepopäivä on siis löydettävä jostakin muualta.

– Lauantai olisi paras, mutta silloin on usein opetusmatkoja, joille mielelläni menen mieheni mukana, Helena Keskitalo kertoo.

Venyvien viikkojen ja päivien keskellä puolisot syövät ateriat yhdessä aina kun ovat yhtä aikaa kotona. Rupattelun lisäksi pöydän ääressä luetaan paljon. Aamulla käsissä on päivähartauskirja, vanha klassikko tai jokin uudempi opus, vaikkapa professori Antti Laaton Vanhan testamentin selitysteos.

Raamattua he lukevat luvun kerrallaan. Kun yksi käännös on päästy loppuun, he aloittavat toisen.

Express-rukouksia

Ystävät, seurakuntalaiset ja työtoverit lähettävät Keskitaloille pitkin päivää viestejä, joissa kerrotaan monenlaisista huolenaiheista. Useimmiten Helena ehdottaa, että he rukoilisivat asian puolesta saman tien. Viime aikoina rukousten aiheina ovat usein olleet palautuspäätöksen saaneet kristityt turvapaikanhakijat.

Ruokarukousten lisäksi Helena on ehdottanut kahvirukouksia. Nukkumaan he eivät mene ennen kuin päivän kiitokset ja tulevan päivän haasteet on tuotu Herran eteen. Iltarukous päättyy aina Isä meidän -rukoukseen.

Helena kehuu miestään tämän halusta auttaa kaikkia ongelmiin joutuneita.

– Timo on ottanut kirjaimellisesti Raamatun kehotuksen ’Älä sano lähimmäisellesi, että tule toiste, jos sinulla kumminkin on, mistä antaa’.

Jos aikaa jää kulttuuriharrastuksiin, pariskunta yrittää etsiä rakentavaa katseltavaa ja kuunneltavaa.

– On todella vaikea löytää sellaista viihdettä tai taidetta, josta voisi nauttia myrkyttämättä sieluaan.

Ruuanjakelua ja näyttelemistä

Suurin osa Keskitalojen tuloista menee avun antamiseen toisille.

– Siitä harvemmin edes tulee kinaa. Kumpikaan meistä ei erityisemmin nauti ostamisesta, molemmat vakuuttavat.

He kierrättävät paljon eivätkä edes ajattele rahaa kovin usein. Vapaaehtoistyötä he tekevät muun muassa Helsingin Andreaskirkossa, jonka ruuanjakelun Timo aloitti 15 vuotta sitten. Kaupoista yli jääneitä tuotteita jaetaan tarvitseville lyhyen hartauden jälkeen.

Timo on vetänyt Helenan mukaan ruuanjakeluun ja Helena puolestaan on vetänyt Timon mukaan suureen draamaan. Helena on paitsi kemisti myös tanssija, joka on ilahduttanut taidoillaan Vivamon Raamattukylän vieraita kymmenisen vuotta. Tulevana kesänä heidät voi bongata Paavalin salaisuus -näytelmästä.

Luokanopettaja Iivi Gröhn: ”Haluaisin elää kuin vanhempani”

Kun Iivi Gröhn, 24, oli pieni tyttö, hän asui perheensä kanssa Bangladeshissa tautien, kaoottisen liikenteen ja huteran hallinnon keskellä. Vanhemmiltaan hän oppi katsomaan arjen haasteita lintuperspektiivistä, Jumalan johdatuksen ja mahdollisuuksien näkökulmasta.

– Äitini oli oikea prayer warrior, kova rukoilija. Kun puhelimeen kilahti esirukouspyyntö, koko perhe pysähtyi rukoilemaan yhdessä asian puolesta, Iivi Gröhn kertoo Aasiasta, jossa hän toimii kesään asti luokanopettajana.

Vaikka Iivin vanhemmilla oli paljon työtä, he kokosivat perheensä säännöllisesti rauhoittumaan hartaushetkiin ja pyhänä kirkkoon.

– Haluaisin elää samanlaista arkea myös oman perheeni kesken.

Iivi Gröhn on viettänyt suurimman osan elämästään ulkomailla. Kun tuli aika valita opiskelupaikka, hänelle ei tullut mieleenkään pyrkiä suomalaiseen yliopistoon.

–  Jumalalla oli kuitenkin erilainen suunnitelma, Oulun yliopiston kansainväliseen luokanopettajakoulutukseen päätynyt Gröhn kertoo.

Kaikkeen ei voi mennä mukaan

Kaupungista löytyi Oulun OPKO, joka auttoi pitämään kiinni kristityn identiteetistä.

– Uutena opiskelijana ryhmään kuulumisen paine voi olla kova. Jouduin heti ensimmäisten viikkojen aikana pohtimaan, mihin opiskelijatapahtumiin menen mukaan ja mihin en, ja mitä tämä tarkoittaa ryhmäytymisen kannalta.

Iivi Gröhn muisti lapsuudenkotinsa mallin ja pyysi Jumalalta päätöksiin viisautta.

– Palaset alkoivat loksahdella paikoilleen. Löysin ryhmästäni uskovia ystäviä, joiden kanssa saatoin viettää aikaa myös opintojen ulkopuolella. Ystävystyin monien muidenkin ryhmäläisteni kanssa, vaikken ollut mukana kaikissa kissanristiäisissä.

Oulun OPKO oli Gröhnin hengellinen koti koko sen ajan, kun hän opiskeli luokanopettajaksi.

– Sain vuosien aikana monia hyviä ystäviä ja kasvoin hengellisesti. Arvostan OPKOn sitoutumista Raamatun opettamiseen ja opiskelijoiden uskonelämän tukemiseen. Jokaisen kokemuksia ja lahjoja arvostettiin.

Lähetyskasvatusta kehittämään

Opiskeluaikanaan Iivi Gröhn toimi Oulun OPKOn hallituksessa lähetysvastaavana. Nyt hän istuu Suomen OPKOn tuoreessa liittohallituksessa.

– Haluaisin ideoida ja kehittää kansainvälistä opiskelijatoimintaa ja lähetyskasvatusta.

Toimelias nainen saa järjestötyöhönkin järjestymään aikaa hyvällä suunnittelulla. Hän aloittaa aamunsa hartaudella, hoitaa päivällä työnsä ja iltaisin hän vetää monesti nuorteniltoja. Sunnuntaina on vuorossa jumalanpalvelus.

– Nykyisessä 24/7-yhteiskunnassa levon ja Jumalan sanan äärelle hiljentymisen tärkeys vain korostuu.

Myös kristilliset juhlat ovat minulle tärkeitä, panostan niiden viettämiseen.

Kristittyjen kuplaan Iivi Gröhn ei kuitenkaan halua juuttua. Hän viettää aikaa muidenkin kuin uskovien ystävien kanssa.

– Toivon, että voin olla omalla elämälläni todistuksena myös ei-uskoville.

Ilo ja kiitollisuus antaa Iivi Gröhnille potkua harmaisiinkin päiviin. Kesällä hän muuttaa Suomeen opettajaksi.

– Yritän joka paikassa nauttia pienistä asioista. Kaikki on Jumalan lahjaa.

Tekstit: Danielle Miettinen
Kuvat: haastateltavien arkistot

Juttu on julkaistu alunperin Arkin numerossa 2/2018

tervetuloa mukaan opkon toimintaan

Järjestämme opiskelijailtoja ja nuorteniltoja eri puolilla Suomea. Tervetuloa mukaan!

15.−19.4. Unlocking Life, Helsinki Mission Week

17.8. OPKOn 60-vuotisjuhlavuoden pääjuhla Enä-Sepässä klo 12−18

Lisää
luettavaa

Suomen Ev.lut. Opiskelija- ja Koululaislähetyksen tiedotus- ja raamatunopetuslehti

Pääsihteeri Jussi Miettisen kuva.
Pääkirjoitukset

Suuria unelmia pienille ihmisille

Vuoden alussa kuntosalille ilmestyi uusia kasvoja. Monet heistä olivat luvanneet itselleen laittaa kroppansa kuntoon. Vähitellen joukko harveni. Tavoitteiden asettaminen on tärkeää, mutta on eri juttu jaksaa mennä sitkeästi niitä kohti.

Lue lisää »
Aiempia:
Teema

Opetukset

Hengen ja tulen kaste

Olin leikkimässä kotitalomme pihalla Turussa, kun A-rapun kuudennessa kerroksessa asuvan Tepon isä tuli ulos. Hän katsoi meidän poikien auki repsottavia kengännauhoja, kumartui vuorotellen jokaisen kohdalle ja opetti solmimaan nyöreistä rusetin. Kun Johannes Kastajalta kysyttiin, oliko hän se odotettu Messias, hän vastasi, ettei olisi kelvollinen edes avaamaan Messiaan kengännauhoja.

Apologianurkka
Aleksi Markkanen

Vain yksi jumala vähemmän

Uusateistit huomauttavat mielellään, että kristityt ovat pitkälti samaa mieltä heidän kanssaan. He luettelevat pitkän rimpsun muinaisia ja nykyisiä jumalhahmoja, joihin mekään emme usko. Sitten he toteavat myhäilevään sävyyn, että kiistäessään

Kolumnit

Petra Uusimaan kuva.

Perheyhteys toi minut lähemmäksi Jumalaa

Olen aina kokenut kroonista yksinäisyyttä ja ulkopuolisuuden tunnetta, ja muistan itkeneeni yksinäisyyttäni vielä uskoontulonikin jälkeen monina iltoina rukoillessa. En koskaan uskonut, että Jumala voisi ratkaista yksinäisyyttäni.