Kirsi Rostamo, 54, on sitä sukupolvea, jolloin lapsena käytiin pyhäkoulu, tai ainakin useimmat lapset kävivät.
– Olin lapsena kastettu, kirkkoon kuulunut aina, mutta perheemme ei ollut aktiivisesti seurakunnassa käyvä. En muista, että olisimme käyneet edes joulukirkossa.
Vielä alle kolmekymppisenä Kirsillä oli omasta mielestään asiat melko hyvin. Oli oma yritys, sulhanen, yhteinen koti sekä auto ja kissa. Kaikki tämä romahti, kun silloinen sulhanen jätti hänen toisen naisen vuoksi.
– Sen aikainen maailmani romahti. Olin rakentanut elämäni hiekalle. Kun se hävisi, ei ollut mitään.
– Elämisen halukin meni, kun meni kaikki, mitä olin suunnitellut.
Kirsin ollessa kotona masentuneena ja itsemurha-ajatusten pyöriessä päässä uskova äiti ohjasi hänet Tuomasmessuun.
– Siellä alttarilla koin Jumalan kosketuksen, hengellisen heräämisen. Se on edelleenkin sellainen kotipesä – alttari Agricolan kirkossa. Aluksi rauha kesti vain messun ajan, kotona taas elämä romahti ja itkin, mutta seuraavana sunnuntaina taas auttoi. Muutamassa kuukaudessa olotila kuitenkin tasaantui.
Ongelmat eivät ratkea “simsalabim”
Voimakkaan uskoontulon jälkeen Kirsin elämän haasteet liittyen särkyneeseen parisuhteeseen, asuntoon ja yritykseen olivat edelleen olemassa.
– En ollut ottanut huomioon, että ihmisen pitää hoitaa myös psyykkinen puoli. Uskoon tullessa eivät kaikki ongelmat ratkea ”simsalabim”, vaan pitää käydä inhimillinenkin tie. Tuolloin kuvittelin pystyväni kaikkeen Pyhän Hengen voimassa ja otin myös perheyrityksen hoitaakseni. Olin päässyt nopeasti mukaan piireihin, joissa tuli korostetusti esille Pyhän Hengen voima, enkä heti ymmärtänyt armoa ja Jeesuksen osuutta tässä jutussa.
Loppuun palamisen kautta Kirsille avautui armo. Hän tajusi, että ei itse pysty kannattelemaan uskoa.
– Nyt kun katsoo taaksepäin, tärkeimpiä asioita olivat uskoon tuleminen, mutta yhtä lailla armon ymmärtäminen. Paloin sitä ennen loppuun, kun kuvittelin pystyväni hoitamaan sitä ja tätä, ilman että olin hoitanut kaikkia haavojani. On ollut hirveän merkittävää elämässäni, että paloin loppuun. Kun masennuksessa makailin kotona, ymmärsin, että olen pelastettu. Masennukseni ei vaikuttanut siihen, miten Jumala näki minut.
Uudella ymmärryksellä eteenpäin
“Minä en riitä, mutta usko Jeesukseen riittää.” Tästä rauhasta käsin hän lähti täysillä seuraamaan Jeesusta ja päätyi opetuslapseuskouluun Uuteen-Seelantiin.
– Siellä opiskeltiin Raamattua ja painotus oli jumalasuhteeseen keskittyvä. Se oli juuri oikea paikka siihen hätään – oikea sydänten sairaala.
Aktiomatkalta palattaessa Kirsi alkoi rukoilla, paastota ja kysellä Jumalalta, mikä voisi olla hänen tehtävänsä, jolloin hänen mieleensä tuli ajatus kristillisestä radiosta Suomessa. Hän ymmärsi tuon ajatuksen tulleen Jumalalta.
– En tiennyt, mikä oma roolini tässä näyn suhteen oli. Ajattelin voivani tulevaisuudessa olla ehkä toimittaja tai toimitusjohtajan oikea käsi, mutta en todellakaan kuvitellut päätyväni päätoimittajaksi.
Kirsi alkoi ottaa askelia ymmärtämäänsä suuntaan.
– Näin lehdessä mainoksen Laajasalon opiston radiolinjasta ja ajattelin sen olevan juuri minulle. Lisäksi aloin tehdä sekalaisia töitä kristillisen median parissa ja verkostoitua.
Vuosien varustautuminen
Kesti kuitenkin kuusi vuotta, ennen kuin idea kristillisestä radiosta toteutui.
– Olen aina halunnut sanoa, että asioihin pitää varustautua. Kun Jumala antaa näyn, se ei tarkoita sitä, että meillä olisi heti tietoa ja taitoa tehdä se. Joskus voi mennä niinkin, että lähetyskutsun nuorena saanut lähtee vasta viisikymppisenä lähetyskentälle.
Prosessiin liittyi monia haasteita. Kristittyjen välinen yhteistyö ei ollutkaan niin helppoa kuin Kirsi olisi voinut kuvitella. Lupaa kristillisen radion aloittamiseen ei ollut helppoa saada, eikä rahoitustakaan löytynyt lukuisista yrityksistä huolimatta.
– Näkyni radiosta oli koetteilla. Lottosinkin ja ajattelin, että tämä on nyt radiota varten. Kun varoja ei tullut mistään, heristin nyrkkiä Jumalalle: Olen tässä nyt tehnyt kaikkeni. Olet antanut minulle tällaisen näyn; olisiko sinun aika tehdä jotakin? Silloin Jumala rakkaudellisesti kohtasi minut ja koin hänen kysyvän: “Ihanko kaikkesi? Oletko antanut ihan kaikkesi?”
– Silloin pysähdyin: Olin pyytänyt lottovoittoa ja olin kuitenkin saanut isältäni ennakkoperinnöksi asunnon, mutta ajattelin, että se on minun ja Jumalan pitäisi antaa erikseen raha kristilliseen radioon. Tajusin, että minulla oli vapaus ottaa askel ja antaa. Sanoin Jumalalle: Annan tähän kaikkeni, annan sen asunnon.
Alussa Kirsillä oli näkynä vain lähiradio Helsingissä, josta Dei aloittikin. Myöhemmin kristillistä radiota oli pyydetty eri puolille, ja tällä hetkellä taajuuksia on 22 sekä vielä kaksi, joita ei ole ehditty ottaa käyttöön.
– Jos Jumala oli silloin puhunut, että siitä tulee valtakunnallinen kanava, olisin pelästynyt, Kirsi naurahtaa.
Antamista vapaalla sydämellä
Kirsi satsasi Jumalan antamaan näkyyn ennakkoperintönä saadun asuntonsa. Hän ei kuitenkaan ajattele, että antaminen olisi pakollista kristityille.
– Opetus varojen antamisesta lähtee siitä, että saamme antaa. Ihmisen pitää itse kokea ja saada näky siitä, mikä on se oma paikka tukea. Kristillistä työtä tekevien tehtävänä on pitää esillä vaihtoehtoja.
– Kun ihmisille annetaan mahdollisuus olla mukana lähetystyössä sekä mukana evankeliumin kertomisessa, niin he saavat elämälleen merkityksen.
Toisinaan vaikeina hetkinä Kirsi haaveilee, että olisi mukava olla vaikka eläkkeellä tai asua jossain lämpimässä.
– On tärkeä tehdä lomia vaikka sinne etelään ja huomata, että tällaistakos täällä nyt olikin. Mitä se elämä antaisi minulle, jos ottaisin vain aurinkoa?
Kirsille onkin tärkeää oman motivaation kannalta saada palautteita uskon vahvistumisesta ja uskoon tulemisista.
– On Radio Dein kuuntelijoita, jotka ovat jättäneet tekemättä itsemurhan tai ovat saaneet lohdutusta. Tällaiset viestit antavat merkitystä omaan elämään, että kannattaa tätä tehdä.
Meillä on parantamisen varaa
Viime aikojen tapahtumat liittyen turvapaikanhakijoihin ja hallituksen kehitysavun määrärahaleikkauksiin ovat olleet Kirsin mielessä.
– Hallituksen päätökset harmittivat. Suurin piirtein elokuussa päätettiin, että määrärahaa lasketaan, ja pian sen jälkeen tänne tulee tuhansia turvapaikanhakijoita. Itse koen, että Jumala on lähettänyt heidät Eurooppaan. Jos me ei mennä auttamaan heitä sinne, he tulevat tänne.
– Mitä meidän kristittyjen tässä maailmantilanteessa pitäisi tehdä? Totta kai meidän tehtävämme on edelleen auttaa lähimmäisiä ja kertoa Jeesuksesta, Kirsi alleviivaa.
Kirsi haluaa muistuttaa kaikkia kristittyjä kansainvälisestä vastuusta.
– Kansainvälisen hyväntekeväisyysjärjestön Oxfamin tuore raportti on silmiä avaava: 62 rikkainta maailmassa omistaa yhtä paljon kuin puolet maailman ihmisistä. Yksi prosentti maailman ihmisistä omistaa enemmän kuin loput 99%. Me suomalaiset kuulumme maailman rikkaimpaan 10 prosenttiin. Meillä on kansainvälinen vastuu, jota emme voi välttää. Voisimmeko kansana olla tasaamassa hyvinvointia?
Rukoile, etsi Jumalaa
Kirsi haluaa kehottaa kaikkia kristittyjä pysähtymään, kuuntelemaan Jumalaa ja etsimään omaa paikkaansa.
– Rukoile ja lue Raamattua – etsi Jumalan kasvoja. Jumala puhuu jokaiselle, mutta kuinka herkkiä me olemme kuuntelemaan? Kristittyjen paikka voi olla yhtä lailla yritysmaailmassa, lapsia kasvattamassa tai vaikka rukoilemassa lähetystyön puolesta. Aina on voimassa tehtävä Jeesuksesta kertomisesta ja lähimmäisen rakastamisesta. Tee jotakin, vaihtoehtoja on useita, Kirsi rohkaisee.
Teksti ja kuvat: Ilkka Kontturi
Artikkeli on julkaistu Arkki-lehden numerossa 1/2016. Tilaa Arkki ilmaiseksi kotiin.
