Isä heiluttaa heipat Aamokselle (5) ja Ellalle (1,5) päiväkodin ovella, hyppää autoon ja ottaa suunnan kohti Pietarsaarta. Benjamin Sandell ja hänen vaimonsa, Eva-Lina Sandell muuttivat hiljattain Helsingistä Vaasaan, koska kokivat Jumalan johdattavan niin. Eva-Lina sai lihatalo Snellmannilta työn laatupäällikkönä ja on viihtynyt hyvin.
– Perhearki pyörii mukavasti ja puitteet ovat tuntuneet annetuilta, Benjamin kertoo.
Hän on innostunut uusista haasteistaan Vaasan ja Pietarsaaren OPKOn opiskelijatyöntekijänä. Helsingin ruotsinkielisen Petrus-seurakunnan pastorin virkaakin hän hoitaa edelleen, tosin vain yhden päivän viikossa.
Nuorten kanssa tulee usein puhetta itsetuntoon, identiteettiin ja kutsumukseen liittyvistä asioista. Benjaminilla on näistä asioista tarina kerrottavanaan. Rukoilemme ensin, etteivät kauriit loiki ojista tielle, ja sitten hän saa puhua. Hands free – tietenkin.
Vakava peilikuva
Sanotaan, että on onnellista saada syntyä ja kasvaa uskovassa kodissa. Niin onkin, mutta jos ollaan oikein uskovaisia, omistautumisella voi lasten kannalta olla myös varjonsa. Vanhemman mieli voi olla täynnä hengellisiä huolenaiheita ja kirkollista kiirettä.
Benjamin on kiitollinen siitä, että hän tiesi jo lapsena olevansa Jumalan luoma ja rakastama.
– Minulla oli aina tietoisuus, että elämällä on suuri merkitys.
Jumalasuhteesta puuttui kuitenkin elävyys ja ilo. Ei hän sitä osannut tällä tavalla sanoittaa, koska ei sellaisista asioista puhuttu. Oikein uskominen ja oikein eläminen olivat niitä asioita, joista hänellä oli sanoja. Peilistä katsoi vastaan totinen poika.
– Minäkuvani ei ollut paras mahdollinen.
Lukupäätä hänellä riitti, mutta sisäinen motivaatio puuttui. Kerran hän purki turhautumistaan vastustamalla oppilaskunnan kokouksessa kahviautomaatin hankintaa lukiolle.
– Toiset oikein suuttuivat minulle, Benjamin muistelee, nyt jo hiukan huvittuneena.
Seistessään ylioppilaskuvassa ruusut käsissään hänellä ei ollut aavistustakaan, mitä hän ryhtyisi lahjoillaan tekemään. Isä ehdotti oikeustieteellistä tiedekuntaa ja osti pojalleen pääsykoekirjatkin.
Benjamin kiitti ja jäi tuijottamaan pinoa.
– Ajattelin, että ei siitäkään tulisi mitään. Minusta tuntui, että olin luisunut sivuun kaikesta, millä oli merkitystä.
Kunnon poika
Ulospäin asiat näyttivät olevan mallillaan. Koti oli opettanut hyvät vuorovaikutustaidot ja kauniit käytöstavat.
– Sarkasmistani joku saattoi silti huomata, että en ollut onnellinen. En osannut elää syvässä suhteessa itseni, toisen ihmisen enkä Jumalan kanssa.
Usko merkitsi Benjaminille oikeaa tietoa ja oikean uskon puolustamista. Koulun väittelyissä hän puolusti terävästi kristillistä kantaa. Se oli helppoa, sillä hän tunsi Raamatun hyvin, mistä hän on vanhemmilleen kiitollinen.
– Minussa oli tuhlaajapojan vanhemman veljen kapinaa, sillä totuus ilman rakkautta synnyttää vihaa. Suhde Jumalan kanssa oli vaikea, vaikka minulla oli valtava kaipuu läheisyyteen hänen kanssaan.
Jumala oli kuin kuuma peruna, jota Benjamin toisaalta yritti lähestyä ja toisaalta pelkäsi: entä jos Jumalan kohtaaminen johtaisi elämään, jota ei voikaan itse hallita?
Juuri niin tapahtui.
Jeesustelija jakkaralla
Armeijassa kerrottiin, että eräässä tuvassa punkkasi uskovainen mies, joka oli noussut jakkaralle seisomaan ja sanonut: ”Jos joku haluaa oppia tuntemaan Jeesuksen, tervetuloa juttelemaan!”
– Ajattelin, että tuohon kaveriin haluan ehdottomasti tutustua.
Benjamin hakeutui keskustelemaan varusmiehen kanssa ja huomasi, että tämä ei ollut vain rohkea, vaan myös täynnä iloa. Hänen perustelunsa asioille eivät olleet aina viimeisen päälle teräviä, mutta Benjamin kuuli hänen puhuvan Jumalasta sellaisella lämmöllä, että hänen oli pakko katsoa itseään uusin silmin. Minkälainen ihminen hänestä tulisi, jos hän jatkaisi omaa älyn johdattamaa tietään? Uuden ystävän ilo herätti kateutta, mutta pahaksi leimattua tunnetta oli vaikea hyväksyä itsessään. Niinpä kateus kääntyi ärtymykseksi.
Benjaminin mieleen nousi lukiossa toiminut aktiivinen kristittyjen ryhmä. Niillä ”hihhuleilla” oli ollut jotain samanlaista iloa ja innokkuutta, mutta hän oli ollut liian ylpeä osallistuakseen sellaiseen. Jeesuksen tuhlaajapoikakertomuksesta alkoi nousta esille uusia sävyjä.
Minkälainen ihminen hänestä tulisi, jos hän jatkaisi omaa älyn johdattamaa tietään?
– Vanhemmalla veljellä oli ristiriitainen suhde isään. Toisaalta hän rakasti tätä ja toisaalta vihasi. Me ihmiset olemme taitavia tekemään suhteista vaikeita, vaikka kaipaamme kaikki läheisyyttä.
Pyrstöllään lattialla
Uudenmaan prikaatissa toimi vapaaehtoinen kristillinen ryhmä, joka järjesti vapaa-ajan tilaisuuksia ja vierailuita. Benjamin osallistui niihin ja näki sisintään kovertavan tyhjyyden koko ajan selvemmin. Eräässä rukoustilanteessa esirukoilija näki Benjaminin puolesta rukoillessaan kuvan muurista, jonka hän oli rakentanut itsensä ja Jumalan väliin.
– Esirukoilija sanoi, että Jumala haluaa murtaa sen muurin. Tämä kolahti syvälle.
Uudenvuodenaattona Benjamin uskaltautui mukaan ruotsinkielisten vapaakirkollisten leirille, jossa oli aiheena Pyhällä Hengellä täyttyminen. Saarnaaja kutsui eteen kaikki, jotka halusivat täyttyä Pyhällä Hengellä.
– En ollut koskaan kuullut, mitä se voisi tarkoittaa. Menin kuitenkin eteen.
Benjamin putosi lattialle ja hänen sydämeensä alkoi virrata ihmeellistä, ennen kokematonta rakkautta. Myöhemmin hän on ajatellut tapahtumaa Roomalaiskirjeen valossa. Siellä on luvattu, että Jumalan rakkaus on vuodatettu meidän sydämiimme Pyhän Hengen kautta (Room. 5:5). Hengellisestä totuudesta tuli koettua todellisuutta.
– Tämä kokemus muutti koko elämäni. Nyt en vain tiennyt, että Jumala rakastaa minua ja elämälläni on merkitystä. Minusta myös tuntui siltä!
Monta kuukautta Benjamin hiihteli pilvissä ja oli niin iloinen, että hänen oli vaikea olla purskahtamatta nauramaan. Ympärillä elävät ihmiset huomasivat hymyn lisäksi arkista muutosta.
– Minä jopa tyhjensin vapaaehtoisesti tiskikoneen!
Häpeästä luottamukseen
Benjamin puhuu ihmisestä vuotavana astiana, joka tarvitsee Pyhällä Hengellä täyttymistä aina uudelleen. Onneksi Jumala on koko ajan valmis puhumaan rakkauttaan, täyttämään ilollaan ja vakuuttamaan lujasta kalliosta jalkojemme alla.
Vähitellen rakkaus on juurtunut uudeksi identiteetiksi ja uudenlaiseksi tavaksi kohdata ihmiset sydämeltä sydämelle, ei vain ajatuksesta ajatukseen.
– Jos Jumala todella pitää minusta niin paljon kuin Raamattu vakuuttaa, minäkin saan pitää itsestäni.
Benjamin puhuu ihmisestä vuotavana astiana, joka tarvitsee Pyhällä Hengellä täyttymistä aina uudelleen.
Elävä ja rakkauden täyttämä jumalasuhde on vaikuttanut paljon siihen, mitä Benjamin pitää elämässään mahdollisena. Epäonnistumisen pelko on vähän helpottanut ja itseluottamus alkanut kasvaa.
Benjamin ei oikein meinaa pysyä nahoissaan kertoessaan, miten koko elämä on saanut uudet värit. Itsestä pitäminen on tehnyt hänestä myös armollisemman toisia kohtaan, eikä hän enää koe olevansa vastuussa koko maailman asioista. Kiusauksiakaan hän ei häpeä niin paljon kuin ennen.
– Kaikki asiat löytävät paikkansa Jumalan suunnitelmassa. Voin olla kiitollinen jokaisesta elämänalueesta, vaikka kamppailua riittää.
Kirkkokin voi kukoistaa
Kokemus radikaalista muutoksesta on saanut Benjaminin katsomaan toiveikkaista muiden ihmisten lisäksi myös kirkkoa. Hän on synnyttänyt suomenruotsalaiseen nuoreen seurakuntaelämään Transform-koulutuksen, joka tähtää opetuslapsena kasvamiseen ja seurakunnan uudistumiseen.
Anglikaanikirkon kuvioissa Sheffieldissä hän näki omin silmin sen, minkä moni muukin on sanonut ääneen. Jumala toimii suhteiden kautta, ja siksi kirkon suuri kysymys on luoda yhteisöjä, joissa ihmiset voivat elää kokonaisvaltaista elämää itsensä, lähimmäistensä ja Jumalan kanssa. Kun tämä toteutuu, ihmisiä alkaa tulla uskoon.
Teksti: Danielle Miettinen
Kuvat: Ilkka Kontturi
Juttu on julkaistu Arkin numerossa 4/2021. Tilaa Arkki ilmaiseksi
* * * *
Näe itsesi Jumalan silmin
Tunnetko arvosi? Lue poimintoja OPKOn julkaisemasta 3T-kirjasta.
Raamatun luomiskertomuksessa kuvataan kauniisti ihmisen arvoa. Sen jälkeen, kun Jumala oli luonut kuun ja tähdet, tultiin luomistyön kliimaksiin – ihmisen luomiseen. Ihminen on Jumalan luomistyön kruununjalokivi. ‒ ‒ Luomisen aamussa saamamme syvin kutsumus elää rakastettuna ihmisenä ja Jumalan ainutlaatuisena kuvana ei ole muuttunut mihinkään. Jumalalla on hyvä tahto jokaista ihmistä kohtaan, ja hän tahtoo käyttää jokaista meitä rakentamaan maailmaa, jossa vallitsee rakkaus, oikeudenmukaisuus ja rauha.
***
Raamattu antaa realistisen kuvan elämästä. Uskova ihminen on samanaikaisesti sekä syntinen että vanhurskas (simul iustus et peccator) (Room. 3:23,26). ‒ ‒ Itsensä rakastaminen syntisenä ja keskeneräisenä on mahdollista sen kautta, että ihminen näkee itsensä sellaisena kuin Jumala hänet näkee: hyväksyttynä, rakastettuna ja ainutlaatuisena kaikesta rikkinäisyydestä huolimatta.
***
Kristityn kasvu on samanaikaisesti oman turmeltuneisuutensa ymmärtämistä ja juurtumista Kristuksen armoon ja rakkauteen. Uusi ja vanha ihminen tahtovat usein eri asioita. Taistelu hyvän ja pahan – vanhan ja uuden ihmisen – välillä jatkuu loppuun asti (Gal. 5:16‒25). Kannamme sisällämme ristiriitaisuuksia koko elämämme ajan. Taisteluista, kompuroinnista ja lankeemuksista huolimatta kristityn syvin identiteetti ei ole syntisyys, vaan se, että hän on armahdettu ja rakastettu syntinen. Takapenkillä on aina matkustaja, vanha ihminen (Room. 7:15‒25), mutta pidä huolta siitä, ettei se pääse ohjauspyörän taakse.
***
Ihmisellä on joka päivä mahdollisuus luoda uusia merkityksiä ja katsoa elämänsä tarinaa Jumalan silmin. Raamattu kertoo meille, miten syntiinlangennut ihminen voi päästä jälleen Luojansa yhteyteen ja löytää itsensä. Identiteettimme perusta on se, että olemme rakastettuja Jumalan lapsia. Koska elämme armoliitossa, jonka merkkeinä ovat armonvälineet, Sana, kaste ja ehtoollinen, meidän ei tule milloinkaan epäillä olemuksemme ydintä. Olet Jumalan rakas lapsi.
