Olemme sopineet etätapaamisen uskontotieteen apulaisprofessori ja rakkaustutkija Jason Lepojärven kanssa iltapäiväviideksi Suomen aikaa. Kanadan Ontariossa opettaja-tutkijan aamu on alkanut yllättävillä kiireillä, ja hän pyytää tunnin lykkäystä. Se sopii hyvin, sillä olen uppoutunut lukemaan Lepojärven kirjoituksia Hyvejohtajuus-sivustolta.
Thorneloen yliopistossa työskentelevän Lepojärven ajatuksia rakkaudesta, hyveistä ja niiden suhteesta kristillisyyteen on koottu myös kansien väliin. Viimeisin teos Perjantailahja – esseitä rakkaudesta julkaistiin maaliskuussa. Rakkaudesta väitellyt teologian tohtori kuvaa kotisivuillaan olevansa “paperilla luterilainen, sydämeltään helluntailainen ja älyllisesti katolilainen”. Suurelle yleisölle mies tuli taannoin tutuksi asiantuntijaroolistaan Ensitreffit alttarilla -ohjelmassa.
Olemme sopineet haastattelun aiheeksi nauttimisen. Jotta emme eksyisi filosofisille harhapoluille, Lepojärvi toivoo toimittajan täsmentävän nauttimisen määritelmää. Heitän pallon takaisin Kanadaan.
– Karvalakkimääritelmä voisi olla, että tietoinen nauttiminen on sitä, että ymmärtää saavansa kokea ja vastaanottaa mielihyvää jostakin asiasta. Tiedostamattomassa nauttimisessa sama tapahtuu ilman tietoisuutta eli ilman kiitollisuutta.
Lepojärvi haluaisi avartaa nauttimisen käsitteen tarkoittamaan laajempaa onnellisuutta, ei vain yksittäisiä aistinautintoja. Nautinto on terminä moniulotteinen, ja se on saanut kristillisessä keskustelussa myös negatiivisia kaikuja.
– Nautinto voi olla pahaa jostain muusta syystä, mutta ei siitä syystä, että se on mielihyvää. Itse mielihyvä ja kyky nautintoon ovat Jumalan lahjoja ja hyviä asioita.
Hyvä rakastaja on hyvä ihminen
Lepojärven nauttimisen ohjekirjassa korostuvat rakkaus ja hyveajattelu. Rakkaus ja nautinto kietoutuvat erottamattomasti yhteen – ilman rakkautta on mahdotonta kokea syvää ja pysyvää nautintoa.
Toisaalta rakastajana ja rakkauden vastaanottajana voi kehittyä vain hyveissä kasvamisen kautta.
– Uskonnosta riippumatta elämä on loppujen lopuksi vain tilaisuus rakastaa ja tulla rakastetuksi. Mutta nimenomaan hyveet antavat rakkaudelle voiman. Ilman niitä rakkaus jää epämääräiseksi, täysin abstraktiksi ajatukseksi.
Hyveellä tarkoitetaan ihmisen hyvää taipumusta käyttäytyä ja tuntea tietyllä tavalla tietyssä tilanteessa. Tutuimpia hyveitä ovat niin sanotut klassiset hyveet: käytännöllinen viisaus, rohkeus, oikeamielisyys ja kohtuullisuus. Vaikka ajatus hyveellisyydestä yhdistyy harvalla ensimmäisenä mielihyvään, Lepojärvi painottaa hyveiden merkitystä Jumalan lahjoista nauttimisessa. Ne eivät ole stop-merkki vaan suuntaviitta.
– Ilman hyveitä ihmisen käsitys todellisuudesta vääristyy. Se on kuin pimeässä hapuilemista, jossa tavoitellaan vääriä asioita väärillä tavoilla. Jos ihmiseltä poistaa yhdenkin hyveen, vaikkapa rohkeuden, viisauden tai itsehillinnän, häneltä heikkenee samalla kyky nauttia ja rakastaa täydellä potentiaalillaan.
Lepojärven mukaan protestanttisuudessa on vierastettu hyveitä korostavaa kieltä, koska hyveet ymmärretään virheellisesti omavanhurskautena ja taivaallisten tikapuiden kiipeämisenä. “Hyveallergiaa” on nähtävissä etenkin, kun hyveiden harjoittaminen tulkitaan keinoksi ansaita Jumalan rakkautta, armoa ja pelastusta. Lepojärvi kuitenkin kannustaa ammentamaan syvyyttä uskonharjoittamiseen hyveajattelusta. Hän muistuttaa, että Jeesuksellakin oli hyveitä.
– Voi kuulostaa lattealta moralismilta, mutta hyvän rakastajan määritelmä on hyvä ihminen ja toisinpäin. Ainoastaan siinä määrin kuin kasvamme hyveissä, voimme elää uskoa todeksi ja olla parempia rakastajia maailmassa, mikä tarkoittaa parempaa todistusta Jumalasta.
Kristinuskon sudenkuopat
Kristinusko ei Lepojärven mukaan kiellä nautinnon, materian tai kehon arvoa, pikemminkin päinvastoin.
– Nautinnot ja kehollisuus kuuluvat Jumalan luomaan maailmaan. Paavali neuvoo kirjeissään puolisoita olemaan paastoamatta seksistä liian pitkään, ja Jeesuskin nautti viinistä.
Rakkaustutkijaa on innoittanut Raamatussa eniten juuri Paavalin ja Jeesuksen esimerkit nauttimisesta ja hyvinvoinnin tavoittelemisesta. Paavali joutui usein kutsumuksensa vuoksi vankilaan ja väkivallan kohteeksi, mutta kirjoitti silti nauttivansa elämästään tilanteesta riippumatta. Jeesus puolestaan antoi nälkäisten opetuslastensa kerätä viljaa pellolta ja paransi sairaita sapattisääntöjen vastaisesti. Tärkeintä oli ihmisten hyvinvointi, mikä Lepojärven mukaan usein unohtuu sääntökeskeisissä maissa.
Dr. Love näkee Raamatun laajentavan nautintokäsitettä kohti kokonaisvaltaista onnellisuutta – jopa ikuisuusnäkökulmaan saakka. Esimerkiksi raamatunkohta, jossa kehotetaan kadottamaan elämä Jeesuksen tähden, on lopunperin kutsu onnellisuuteen.
– Pintapuolisesti sen voisi ymmärtää vain ohjeena uhrautua, kieltää itsensä ja kantaa ristinsä, mutta laajemmin tarkasteltuna siinä kannustetaan päinvastaiseen – tavoittelemaan näiden kautta korkeinta hyvää eli elämää Jumalan valtakunnassa.
Luterilaisuus astuu Lepojärven mukaan harhaan siinä määrin kuin se mieltää onnellisuuden kaipuun maalliseksi ja syntiseksi. Hänen mukaansa se on Jumalan antama lahja ja osa ihmisen syvintä olemusta.
Kristitty saa olla onnellinen ja nauttia elämästä. Toinen kristittyjen yleinen kompastuskivi on nautinnon ja sen väärinkäytön sekoittaminen keskenään.
– Koska esimerkiksi alkoholin ja seksin väärinkäytön seuraukset ovat niin kamalia, on kiusaus ajatella, että alkoholi tai seksuaalisuus on itsessään väärin. Tämän sijaan tulisi kohdata oma kohtuuttomuus ja rakkaudettomuus – siis hyveiden puute – ja alkaa työstää niitä.
Lepojärvi muistuttaa, että Jumala loi kaiken hyväksi. Paheet ja vinoumat ovat luomistyön vääristymää ja puutetta. On virhepäätelmä johtaa tästä ajatuksesta nautinnon demonisoiminen.
– Mikä tahansa Jumalan luomakunnan hyvä asia, vaikkapa ruoka, juoma, seksi tai tieto, on hyvää itsessään. Kaikkia näitä voi kuitenkin nauttia väärällä tavalla tai liikaa.
Individualismin illuusio
Omien aistinautintojen ja mielihyvän kritiikitön maksimoiminen on Lepojärven mukaan hatara suuntaviitta matkalla kokonaisvaltaiseen elämästä nauttimiseen. Se johtaa kapenevaan halujen maailmaan ja vähenevän tuoton lakiin. Syöppö, juoppo, netti- tai pornoaddikti ei nauti ruoasta, juomasta, tiedosta eikä seksuaalisuudesta samalla lailla kuin kohtuulliset ja kiitolliset ihmiset nauttivat. Pahimmassa tapauksessa pidäkkeetön nautinnoille antautuminen voi johtaa addiktioon.
– Jos rajataan nautinto tarkoittamaan vain sitä, että elämässä maistuu, tuntuu, haisee, näyttää ja kuulostaa hyvältä, ihmisestä tulee – paradoksaalista kyllä – hedonistisestikin köyhä. Sellainen on elämän potentiaalin haaskausta. Tämä on mielestäni paras määritelmä synnillekin: olet tuhlannut armoa.
Lepojärvi painottaa, että kohtuullisuus ja hyveellisyys ovat nautinnon edellytyksiä, eivät niiden esteitä. Ollakseen onnellinen ihminen tarvitsee myös toisia ihmisiä – sekä rakastaakseen että vastaanottaakseen rakkautta. Lepojärvi viittaa paavi Johannes Paavali II:n ajatukseen ”lahjan laista”: antaessaan saa.
– Individualistinen onnellisuus on illuusio. Kun voi osallistua merkityksellä tavalla ihmisten, eläinten ja luonnon hyvinvointiin, saa syvempää, arvokkaampaa ja kestävämpää onnellisuutta. Rakastaminen kannattaa siis jo puhtaasti itsekkäistä syistä.
Nykyaika vierastaa ylhäältä tulevia moraalinormeja. Niiden sijaan korostetaan jokaisen ihmisen kykyä ja tunnekokemusta toiminnan oikeellisuuden arvioinnissa: “nautinto on hyväksyttävää, jos se ei satuta toisia”. Voisiko rakkaustutkija suositella tätä yleiseksi eettiseksi periaatteeksi?
– Vähintä, mitä voi tehdä, on nauttia siinä määrin kuin se nautinto ei satuta toisia. Periaatteena se on siis aika minimalistinen, mutta se voi olla hyvä alku. On hyvä muistaa, että nautinto voi satuttaa myös nauttijaa itseään.
Millainen sitten olisi hyvä ohjenuora kristitylle, joka haluaa elää täyttä elämää ja nauttia Jumalan tarjoamasta hyvästä?
– Pyri säännöistä kohti hyveitä. Sapatti on luotu ihmistä varten eikä ihminen sapattia varten. Rakasta niin paljon kuin voit ja on sopivaa, luultavasti voit enemmän kuin luulet.
Sille, joka miettii, mistä hyveellisyyden voisi aloittaa, Jason Lepojärvi jakaa esimerkin C. S. Lewisin ajattelusta. Lewisin mukaan elämässä tulisi olla nautintoja, joista voi vapaaehtoisesti luopua voidakseen lahjoittaa varat johonkin hyvään tarkoitukseen.
Kuka?
RAKKAUSTUTKIJA JASON LEPOJÄRVI
- 40-vuotias teologian tohtori ja uskontotieteen apulaisprofessori Thorneloen yliopistossa.
- Asuu vaimonsa ja kolmen lapsensa kanssa Kanadassa.
- Väitellyt rakkauden teologiasta: “Jumala on rakkaus, mutta rakkaus ei ole Jumala. – Esseitä C. S. Lewisin rakkauden teologiasta”
- Harrastaa karhun metsästystä.
- Lukee parhaillaan Karl Marlantesin teosta What It Is Like to Go to War.
- Lempikohta Raamatussa: Fil. 2:12–13: “Tehkää peläten ja vavisten työtä pelastuaksenne. Jumala saa teissä aikaan sen, että tahdotte tehdä ja myös teette niin kuin on hänen hyvä tarkoituksensa.”
- Julkaisi tänä vuonna: Perjantailahja – esseitä rakkaudesta (Kustantamo Reuna).
Teksti: Oskari Reinman
Kuva: Ilkka Kontturi
Juttu on julkaistu Arkin numerossa 2/2021. Tilaa Arkki ilmaiseksi
