Taina Korhonen Turun opiskelijatyöntekijäksi

Taina Korhonen

Nuorisotyönohjaaja Taina Korhonen, 49, on valittu Turun OPKOn opiskelijatyöntekijäksi. 

Tainan työnäkyyn kuuluu saada olla rakentamassa ympäristöä, missä opiskelijat voivat löytää lahjansa ja vahvuutensa. Hänen sydäntään lähellä on nuorten ja nuorten aikuisten kanssa työskentely. 

OPKOn työn aloittamisesta hän kertoo olevansa innoissaan. 

– Hengellisen työn tekeminen on minulle tärkeä asia. Haluan tehdä työtä, jolla on oikeasti merkitystä ja joka vastaa arvojani. 

Opiskelijatyöntekijän toimen lisäksi hän hoitaa osittaista diakoniatyöntekijän viransijaisuutta. Lisäksi Taina on työskennellyt muun muassa nuorisotyönohjaajana sekä kaupan alalla. Tainalla on myös seikkailuohjaajan ja ratkaisukeskeisen valmentajan koulutukset. 

Turun työntekijän toimi on 20 %. Tilaa Tainan ja Turun OPKOn rukouskirje.

Lisää
luettavaa

Suomen Ev.lut. Opiskelija- ja Koululaislähetyksen tiedotus- ja raamatunopetuslehti

Arkki

Raamatullisuus 2.0

Kirkossa ja herätysliikkeissä kilpaillaan urheilulajissa nimeltä raamatullisuus. Kuka vetää pisimmän korren? Kysymys ei ole yksinkertainen, sillä Raamatun tulkinnassa on aina monia näkökulmia. En ole elämäni aikana tavannut kahta kristittyä, jotka

Lue lisää »
Aiempia:
Teema
Kuvan päähenkilö Mika Isosalo seisoo syksyisessä maisemassa katsoen kameraan
Usko, kutsumus ja rakastettu

Mika Isosalo, 23, asuu Helsingissä ja opiskelee ensimmäistä vuotta Diakonia-ammattikorkeakoulussa kirkon nuorisotyötä. Hänen matkansa kohti nykyistä elämäänsä ei ole ollut suoraviivainen, vaan siihen on mahtunut paljon etsintää ja kysymyksiä.

Opetukset

Herätys apostolien malliin

On kiehtovaa ja yllätyksellistä tutustua siihen millainen Jeesus oli. Tarkoitan hänen katsettaan, luonnettaan ja sen sellaista. Ne kertovat meille, millainen Jumala on. Uuden testamentin kertomukset Jeesuksen kohtaamisista ihmisten kanssa tutustuttavat meidät Jeesuksen persoonallisuuteen. ”Joka on nähnyt minut, on nähnyt Isän” (Joh.14:9).

Apologianurkka

Tulkintaa kolmessa koossa

Raamatun lukija kohtaa monenlaisia haasteita. Miten kirjaa ensinnäkin tulisi tulkita ja ymmärtää oikein? Toiseksi joitakin katkelmia korostetaan ja toisia ohitetaan niiden kustannuksella. Miksi? Kolmas pulma liittyy väitteeseen Raamatun arvovallasta. Onko

Kolumnit

Petra Uusimaan kuva.

Perheyhteys toi minut lähemmäksi Jumalaa

Olen aina kokenut kroonista yksinäisyyttä ja ulkopuolisuuden tunnetta, ja muistan itkeneeni yksinäisyyttäni vielä uskoontulonikin jälkeen monina iltoina rukoillessa. En koskaan uskonut, että Jumala voisi ratkaista yksinäisyyttäni.