Uuden ylioppilasherätyksen kehtona oli Suomen Raamattuopisto (SRO, silloinen Sisälähetyssäätiö), jonka omistamissa tiloissa opiskelijat aluksi kokoontuivat osana sen työtä. Merkittäviä hengellisiä isähahmoja heille olivat SRO:n julistustyöntekijät Urho Muroma ja Olavi Peltola. SRO:n lisäksi opiskelijoiden hengelliset juuret olivat Kansan Raamattuseurassa (KRS). Lähinnä näiden kahden järjestön vaikutuspiiristä kasvoi uusi herätyskristillisyys.
Mäkelän mukaan ydinasia oli opiskelijoiden palavien sydänten halu voittaa opiskelutovereitaan Jeesukselle.
Heräämisen kokeneita opiskelijoita painoi huoli evankelisluterilaisen kirkon maallistumisesta, ja he kokivat myös Suomen Kristillisen Ylioppilasliiton (SKY) keskittyneen liikaa yhteiskunnallisiin asioihin evankeliumin julistamisen sijasta. Niinpä he päättivät perustaa uuden yhdistyksen.
Herätys järjestäytyy
Suomen Ev.lut. Ylioppilaslähetyksen perustamiskokous pidettiin 7.1.1964. Ensimmäiseksi pääsihteeriksi valittiin Juhani Lindgren ja puheenjohtajaksi Asko Jokiranta.
Raimo Mäkelä
– Ylioppilaslähetys-nimi lainattiin Saksan opiskelijaliikkeeltä (Studentenmission in Deutschland). Nimi kertoi, ettei yhteisön toiminnan tarkoitus ollut siinä itsessään, vaan se oli suuntautunut pois itsestä muualle, opiskelijoiden ja koululaisten luo, luonnehtii alkuaikojen ydinjoukkoon kuulunut, myöhemmin OPKOn pääsihteerinä 1968–1980 toiminut Raimo Mäkelä.
– Nimen toinen osa ”evankelis-luterilainen” oli kotimaista keksintöä. Se oli syvän vakaumuksen asia. Halusimme omistaa kristillisen uskon siinä muodossa kuin se oli evankelis-luterilaisissa tunnustuskirjoissa ilmaistu.
Mäkelän mukaan ydinasia oli opiskelijoiden palavien sydänten halu voittaa opiskelutovereitaan Jeesukselle.
– Avainasemassa eivät olleet palkatut työntekijät, vaan ”ruohonjuuritason” opiskelijat ja pian myös koululaiset. Julistajat ja opettajat olivat kuitenkin kokeneita, kuten Urho Muroma (k. 1966) ja dogmatiikan professori Osmo Tiililä (k. 1972), molemmat OPKOn kunniajäseniä.
– Yliopistotyö ilmeni siten, että mentiin korkeakouluihin sisään. Toimintaa haluttiin järjestää siellä, missä opiskelijat olivat tottuneet liikkumaan.
Tavoittavia toimintamuotoja olivat boksiaktiot eli vierailut opiskelija-asuntojen ovilla sekä viikon pituiset evankelioivat tai apologeettiset luentosarjat yliopistolla. Raamattupiirejä toimi pelkästään Helsingissä parhaimmillaan yli 30. Toiminnan tueksi perustettiin heti vuonna 1964 opiskelijalehti Pro Fide, joka toimi sekä evankelioivana julkaisuna että Ylioppilaslähetyksen tiedotuslehtenä.
Kansainväliset yhteydet syntyvät
Opiskelijoilla oli myös voimakas ulkolähetysnäky. Lahden Joutjärven kirkossa pidetyssä opiskelija- ja koululaiskokouksessa 1964 kymmenet nuoret kokoontuivat alttarin eteen merkkinä siitä, että he kokivat Jumalan kutsuvan heitä lähetystyöhön.
Pohjoismaisiin herätyskristillisiin opiskelijaliikkeisiin oli muodostunut yhteys 1960-luvun alussa, kun Norjan opiskelijaliikkeen työntekijöitä vieraili opettamassa SRO:n järjestämillä ylioppilaskursseilla. Myös yhteys kansainväliseen IFES-opiskelijajärjestöön syntyi 1962 pohjoismaisen opiskelijakokouksen kautta, ja Ylioppilaslähetys liittyi IFESin jäseneksi heti perustamisensa jälkeen.
– On mielenkiintoista, että 1950- ja 1960-lukujen taitteessa neljässä pohjoismaassa puhkesi opiskelijaherätys. Saimme monenlaista apua ja tukea erityisesti Norjasta, Raimo Mäkelä muistelee.
Ylioppilaslähetys toimi alusta asti myös ruotsin kielellä. Helsinkiin perustettiin erillinen ruotsinkielinen paikallisyhdistys 1969. Turun Ylioppilaslähetys toimi kaksikielisenä vuoteen 1977 asti, jolloin Åbo Studentmission eriytyi omaksi yhdistyksekseen.
Lue 1970–2010-lukujen OPKOsta historiasivuilta.
Teksti: Sari Nuutinen
Lähetystyöhön virhevarasta käsin
OPKOn perustajajäsen, lähetystyöntekijä Ritva Olkkola-Pääkkönen iloitsee siitä, että lähetystyö on ollut järjestön sydänääni alusta lähtien.
Yhteys ja liikkeellä oleminen. Muun muassa nämä asiat lähetystyöntekijä ja OPKOn perustajajäsen Ritva Olkkola-Pääkkönen muistaa yhteisön alkuajoista.
– Siihen sai panna koko nuoruutensa voiman ja innon. Meillä oli hirveän suuri vapaus ja sanoin kuvaamaton yhteys keskenämme.
Ritva Olkkola-Pääkkönen
Lähetysseminaarit alkoivat jo samana vuonna 1964 kun OPKO perustettiin. Ritvalle lähetystyö nousi sydämelle kaksi vuotta aikaisemmin pohjoismaisessa ylioppilaskokoontumisessa Gjövikissä Norjassa. Hän näki siellä iltaohjelmassa nuoren, joka itki lakkaamatta. Hän kysyi naiselta, mikä tätä itkettää. Nainen kertoi, että hän oli valmistunut opinnoistaan ja aikeissa lähteä lähetystyöhön, mutta jostain syystä suunnitelma ei toteutuisikaan.
– Se jätti minuun kysymyksen, onko lähetystyö jotain näin arvokasta.
Ritva arvelee, että herätysliikehdinnällä, josta myös OPKO syntyi, on on ollut erittäin suuri vaikutus lähetystyöhön. Se johti kymmenen uuden lähetyskentän avaamiseen eri puolille maailmaa.
– Jumala antoi Suomeen herätyksen, jotta hän voisi lähettää ihmisiä maailmalle.
Ritva haluaa välittää tulevaisuuden opkolaisille ajatuksen kaiken kattavasta virhevarasta.
– Jumalan armo sisältää suuren virhevaran. Jos Jumala on armahtanut minut, hän on armahtanut minut kaikkineni, virheitteni kanssa. Hän on myös kutsunut minut työhönsä virheitteni kanssa. Ja kun hän kutsuu jonkin toisen, minun tulee hyväksyä myös hänen virheensä.
Arkin toimitus
Kirjoitus on julkaistu Arkin numerossa 4/2023. Ensimmäinen osio on julkaistu myös 50-vuotisjuhlalehdessä. Tilaa Arkki ilmaiseksi
