Pikaruokaa vai kestävää ravintoa?

cof-web
Kristinusko ei vastusta nauttimista. Raamatun opetusten mukaan elävä nauttii enemmän ja kauemmin.

Yleensä ruoka on sitä parempaa mitä tuoreimmista raaka-aineista se tehdään ja mitä pikemmin se syödään. Ei siis kannata syödä pikaruokaa, vaan valmistaa sapuskat itse. Herkullisen, terveellisen ja ravitsevan ruuan eteen pitää nähdä vaivaa. Ruokailusta tulee myös sosiaalisempi tapahtuma, kun ateria tehdään yhdessä. Pöydän ääressä sitten nautitaan yhteisestä ponnistuksesta ja onnistumisesta.

Samat periaatteet pätevät moneen muuhunkin. Nopeilla ja helpoilla ratkaisuilla harvoin saa kestäviä ja laadukkaita tuloksia. Kyse ei ole ainoastaan liikunnasta tai ravinnosta, vaan myös opiskelusta ja itsensä kehittämisestä. Läksyjä ei kannata kopioida kaverilta, koska silloin ei opi asioita eikä pääse läpi kokeesta.

Kurinalaisuus ei ole nautintojen kieltämistä

Kristinuskoon on aina liittynyt kurinalaisuuden ihanne, jota tarvitaan itsensä kehittämiseen. Riippumatta siitä kuinka hengellisiä olemme tai minkälainen suhde meillä on Jumalaan, jokainen elää jonkinlaisessa suhteessa ruumiiseensa. Emme voi ohittaa sitä ja sen tarpeita. Tai jos teemme niin, seuraukset ovat ennen pitkää vakavia. Jos ruumiimme ei ole kunnossa, mielemme masentuu. Emme jaksa lukea Raamattua tai rukoilla, jos olemme nukkuneet tai syöneet huonosti. Saati opiskella tai käydä töissä.

Toisaalta ympärillämme on paljon terveyteen, ruokaan ja treenaamiseen liittyviä ihanteita, joissa ainoa temppeli on oma keho ja sen kehittäminen on ainoa jumalanpalvelus. Emme kuitenkaan voi käyttää kaikkea aikaamme itsemme ympärillä. Tarvitsemme ihmissuhteita, vuorovaikutusta ja ennen kaikkea Jumalan läsnäoloon keskittymistä, jotta meistä kasvaisi hänen kaltaisiaan.

Tasapainoilua hengen ja ruumiin välillä

Kristityn tulee kamppailla ruumiinsa kanssa. Miten vaalin sitä ja miten kiellän sen pyyntöjä oikealla tavalla? Sopiva määrä liikuntaa, ei liikaa chiliä, suklaata eikä ollenkaan seksiä naapurin vaimon pedissä.

Kautta historian kristinusko on taiteillut lihan ja hengen välillä, maallisen ja taivaallisen kanssa. Antiikin lausahdus “terve sielu terveessä ruumiissa” oli tuttu ja arvossa pidetty myös varhaisen kirkon kristittyjen parissa. Kristityn tulee oppia hallitsemaan ruumistaan, jotta elämää eivät ohjaa satunnaiset oikut. Itsehillinnän kautta voin nauttia enemmän Jumalan hyvistä lahjoista. Opin käyttämään niitä sopivasti ja voin saada vähintään saman tai jopa suuremman nautinnon kuin rajattomalla ja tuhlaavalla käytöllä.

Raamatun ihmiskuva ei siis suhtaudu kielteisesti kehoon, vaikka niin monesti ajatellaan. Jännite nousee siitä, että tämän ajan maailma on avoin asioille, joista nauttiminen ei rakenna ruumistamme kestävällä tavalla. Mielihaluille periksi antaminen, itsemme hemmottelu viihteellä ja herkuilla on naamioitu tavoiteltaviksi asioiksi tai olen ansainnut ne rankan päivän päätteeksi. Sama pätee myös seksuaalisuuden alueella. Jumala haluaa, että nautimme seksistä mahdollisimman paljon. Siksi se tulee säästää turvalliseen aviosuhteeseen.

Luotu todellisuus on pelastukselle välttämätön

Uskomme on osa Jumalan luomaa todellisuutta. Lopulta uskon tasapaino löytyy suhteessa maailmaan ja omaan palvelutehtävään. Suhteessa Jumalaan ja toisiin eläminen auttaa meitä tuntemaan itseämme paremmin. Uskonelämän  tulee kanavoitua arjen keskelle, se ei ole keino miellyttää Jumalaa tai ansaita omaa asemaa Jumalan lapsena.

Jumalan lihaksi tuleminen antaa ruumiillisuudelle hämmästyttävän suuren arvon Raamatussa verrattuna sen aikaiseen kreikkalaiseen ajatteluun. Sielu vain oli merkityksellinen ja ruumis oli vain sielun vankila, josta tuli vapautua. Tätä vasten luodun todellisuuden arvoa alleviivaa kirkkoisien opetus “sitä ei ole lunastettu mitä ei ole omaksuttu”. Tällä he opettivat, että jotta ihmiset pystyttiin pelastamaan, Jumalan piti tulla ihmiseksi ja omaksua ihmisyys täysin. Siksi luotu todellisuus on välttämätön asia pelastumisen kannalta. Luominen on edelleen voimassa, vaikka se on syntiinlankeemuksen alaisuudessa. Jumala haluaa pelastaa ja korjata sen! Jeesus tuli maailmaan elämään todeksi Jumalan pelastussuunnitelmaa. Hän teki sen viettämällä aikaa syntisten kanssa. Jeesusta moitittiin siitä, mutta hän ei silti vetäytynyt pois apua tarvitsevien luota.

Varhaisilla kristityilläkin oli haasteita siinä, miten elää maailmassa. Heille Paavali opetti, että kristityn ruumis on Pyhän Hengen temppeli (1. Kor 6:17-19). Yhtä järisyttävää ajatusta Jumalan ja ihmisen suhteesta saa hakemalla hakea. Se tarkoittaa, että meidän tulee pitää huolta ruumiistamme. Se, mitä teemme ruumiissamme, vaikuttaa hengelliseen todellisuuteen. Jeesuksen elämä on meille malli siitä, kuinka voimme luoda maailmaan hedelmällisen suhteen. Sellaisen, jossa voimme elää Jumalan rakkauden välikappaleina. Luotu todellisuus ei ole kuitenkaan vain pelastuksen väline. Se on lahja, josta on oikeus nauttia sen itsensä tähden.

Teksti: Pekka Ryhänen | Opiskelijatyön koordinaattori, Kuopion opiskelijatyöntekijä
Kirjoitus on julkaistu alunperin Arkki-lehden numerossa 2/2019. Tilaa Arkki ilmaiseksi tästä

tervetuloa mukaan opkon toimintaan

Järjestämme opiskelijailtoja ja nuorteniltoja eri puolilla Suomea. Tervetuloa mukaan!

15.−19.4. Unlocking Life, Helsinki Mission Week

Veritas Forumit: 
Pe 26.4. Tampere: Alister McGrath, Leila Haaparanta
Ke 8.5. Jyväskylä: Vishal Mangalwadi, Laura Stark
Pe 10.5. Helsinki: Vishal Mangalwadi, Eva Biaudet
Lue lisää Veritas Forumeista

17.8. OPKOn 60-vuotisjuhlavuoden pääjuhla Enä-Sepässä klo 12−18

Lisää
luettavaa

Suomen Ev.lut. Opiskelija- ja Koululaislähetyksen tiedotus- ja raamatunopetuslehti

Pääsihteeri Jussi Miettisen kuva.
Pääkirjoitukset

Suuria unelmia pienille ihmisille

Vuoden alussa kuntosalille ilmestyi uusia kasvoja. Monet heistä olivat luvanneet itselleen laittaa kroppansa kuntoon. Vähitellen joukko harveni. Tavoitteiden asettaminen on tärkeää, mutta on eri juttu jaksaa mennä sitkeästi niitä kohti.

Lue lisää »
Aiempia:
Teema

Opetukset

Hengen ja tulen kaste

Olin leikkimässä kotitalomme pihalla Turussa, kun A-rapun kuudennessa kerroksessa asuvan Tepon isä tuli ulos. Hän katsoi meidän poikien auki repsottavia kengännauhoja, kumartui vuorotellen jokaisen kohdalle ja opetti solmimaan nyöreistä rusetin. Kun Johannes Kastajalta kysyttiin, oliko hän se odotettu Messias, hän vastasi, ettei olisi kelvollinen edes avaamaan Messiaan kengännauhoja.

Apologianurkka
Aleksi Markkanen

Vain yksi jumala vähemmän

Uusateistit huomauttavat mielellään, että kristityt ovat pitkälti samaa mieltä heidän kanssaan. He luettelevat pitkän rimpsun muinaisia ja nykyisiä jumalhahmoja, joihin mekään emme usko. Sitten he toteavat myhäilevään sävyyn, että kiistäessään

Kolumnit

Petra Uusimaan kuva.

Perheyhteys toi minut lähemmäksi Jumalaa

Olen aina kokenut kroonista yksinäisyyttä ja ulkopuolisuuden tunnetta, ja muistan itkeneeni yksinäisyyttäni vielä uskoontulonikin jälkeen monina iltoina rukoillessa. En koskaan uskonut, että Jumala voisi ratkaista yksinäisyyttäni.