Perhe on paras

Olli Lehmosen kuva.
Perhe on turvan, kasvun ja hauskanpidon paikka. Perheiden aikuisten on rakastettava niin, että välillä sattuu. Johtava koululais- ja nuorisotyöntekijä Olli Lehmonen ei olisi ikinä itse keksinyt itselleen tällaista kutsumusta.

Se oli ratkaiseva hetki, OPKOn johtava koululais- ja nuorisotyöntekijä Olli Lehmonen toteaa.

Vuosi oli 2011, ja musiikin maisteri oli hiljattain aloittanut työt OPKOssa. Olo oli kuormittunut ja sielu niin kierteellä, että välillä piti päästä sairaslomalle. Kutsumus hapuili muotoaan ja saman mielen luutarhasta nousi kaikenlaista kummittelemaan.

– Käsittelemättömät asiat nousivat pintaan.

Olli ei ihan ymmärtänyt, mitä oli tekeillä. Joku sanoi hänelle esirukoustilanteessa, että ahdistus liittyi taisteluun kutsumuksesta. Pian sen jälkeen pienten lasten isä vietti kamalan yön. Kotona oli tullut illalla mitättömästä asiasta ahdistava riita. Uni katosi ja seuraavana päivänä olisi pitänyt lähteä Itävaltaan kansainväliseen koululaistyön tapaamiseen Itävaltaan.

Syvyydestä minä huudan

Yhden tunnin unien jälkeen Olli otti aamulla velvollisuudentuntoisena kiinni matkalaukun kahvasta ja lähti raahautumaan lentoasemalle. Konferenssin ohjelmassa oli paljon rukousta. Silloin se tapahtui.

– Sisälläni murtui pato. Ensimmäistä kertaa tunsin näin syvästi, että Jumala rakastaa minua kaiken sen kanssa, mikä minussa on hankalaa. Se oli ansaitsematonta, armosta kumpuavaa rakkautta.

Sanat tulivat psalmista 130. ”Syvyydestä minä huudan sinua, Herra…”

Olli palasi kotiin, mutta rakkaus ei jäänytkään Itävaltaan. Syyslukukausi aloitettiin entistä enemmän ihmetellen, mitä pitäisi ruveta tekemään. Lähijunassa hän katseli ihmisiä kuin vastauskoontullut. Teki mieli ravistella jokaista matkustajaa rinnuksista ja sanoa, että Jumala rakastaa ja etsii sinua. Tuntui mahdottomalta vain istua penkissä. Ja taas ahdisti.

– Tein rukouskävelyjä ja kamppailin Jumalan kanssa: ”Mitä voin tehdä? Mitä voin tehdä?”

Silloin seurasi käänteen toinen osa. Tälläkin kertaa se tapahtui rukouksessa armolahjojen kautta.

Olli Lehmosen kuva.

Musiikin maisteri Olli Lehmonen johtaa OPKOn koululaistyötä suurella sydämellä. – Ilman esirukousta siitä ei tulisi mitään.

Yhteinen jano

Sanomassa oli lempeyttä ja auktoriteettia. ”Älä keskity niihin, joita sinulla ei ole. Keskity niihin, joita minä annan sinulle. Annan sinulle nuoria, joilla on sama jano. Rakasta ja kasvata heitä. Haluan että sinä annat itsesi nuorille, mutta ei kuitenkaan liikaa, koska muuten sinä et kestä.”

Viesti tuntui pyhältä toimeksiannolta, mutta siihen ei voinut tarttua perinteisillä strategiatyökaluilla. Oli odotettava. Käden murtuminen muistutti siitä, että omalla voimalla ei kannattanut enää yrittää. Mutta se ei ollut helppoa. Hän koki Jumalan kutsuvan karsimaan pois monta tekemistä. Kouluvierailuilla hän antoi toisten olla esillä ja tuki heitä takarivistä. Odottamisen ja valmistautumisen aika kasvatti olemassaolon juuria Jumalaan.

– Ymmärsin, että arvoni ei perustu siihen, mitä saan aikaan ja miten hyvin teen työni ja paljonko olen esillä.

Sitten nuoria alkoi tulla, yksi kerrallaan. Toiset olivat kristittyjen kotien lapsia, jotka olivat kulkeneet hengellisissä tilaisuuksissa pienestä pitäen. Toiset eivät olleet saaneet kotoaan mitään hengellistä evästä, ja heille kaikki oli uutta.

Voimakas Isä

Paljonko OPKOn koululais- ja nuorisotyön piirissä on nykyään väkeä? Olli empii.

– Ehkä parisataa. Toisaalta enemmän ja toisaalta vähemmän.

Hänelle on tärkeää, että nuoret pääsevät elämään perheenomaisen yhteisön elämää, jossa on todellista yhteyttä kuin sisarusten ja vanhempien kanssa parhaimmillaan. Sellaiseen kun heittäytyy, nuoret on otettava vastaan kaiken sen kanssa, mitä elämä on ehtinyt heille antaa ja olla antamatta. Moni nuori on menettänyt vanhempansa kuolemalle, alkoholismille ja mielenterveysongelmille.

Samaan hengenvetoon Olli huomauttaa, ettei mikään biologinen perhe ole täydellinen. Jokaisessa perheessä vallitsee synnin aiheuttama rikkinäisyys. Jumalan perheessä rakkauden vajeen synnyttämät kitukasvuisuudet ja kivut voivat parantua, kun terve identiteetti vahvistuu.

– Jumala on täydellinen isä. Vain Jumalan kautta isyys voi ylettyä siihen syvyyteen, johon hän on sen tarkoittanut.

Ollia kauhistuttaa kaikenlainen lahkomeininki, eikä Jumalan perheen ole tarkoitus korvata biologista perhettä. Päinvastoin.

– Seurakuntakin on keskeneräisten yhteisö. Silti siellä koettu eheytyminen voi auttaa biologisen perheen suhteissa. Mutta aina se ei ole mahdollista.

Olli nojatuolissaan perheen Pätkis-kissan kanssa.

Olli nojatuolissaan perheen Pätkis-kissan kanssa.

Terveitä rajoja

Suhteiden eheytymisen ihanteeseen liittyy sudenkuoppa: nuori voi kokea velvollisuudekseen pelastaa perheensä.

– Sellaista tehtävää ei saa antaa, se on nuorille kuulumattoman taakan kantamista.

Olli puhuu alkoholistiperheiden pirullisesta dynamiikasta, joka saa vanhemmat tukeutumaan lapsiinsa. Joskus pitää opetella päästämään irti ja yrittää samalla olla kovettamatta sydäntään. Väärien riippuvuussuhteiden katkaiseminen ei tarkoita välien katkomista. Anteeksiantaminen alkaa rajojen asettamisesta ja vääryyksien tunnistamisesta.

Nuorten kanssa jokainen suhde ja suhteen vaihe on omanlaisensa, eikä valmista kaavaa ole olemassa. Jotkut haluaisivat olla Lehmosilla aamusta iltaan, ja toista saa houkutella luottamaan edes vähän.

Ollia alkaa naurattaa.

– On tämä meidän elämä aika radikaalia! Vai onko se sellaista, jollaista Jeesuksen opetuslasten elämän pitäisikin olla?

Ennen elämän käännettä työ oli paljon enemmän toiminnan järjestämistä, iltoja ja leirejä tavalliseen työehtosopimuksen tunnistamaan tapaan. Nyt kodin ja työpaikan raja liikkuu tarpeen mukaan. Kun nuori kutsuu syntymäpäivilleen laulamaan ja rukoilemaan, ollaanko menossa töihin vai vapaa-ajan viettoon?

Olli on Sanaan kiinni kasvanut mies, joka rakastaa opettaa nuorille Raamattua. Hänelle on tärkeää, että hänen ”perheilmestykselleen” löytyvät perusteet Raamatusta.

Jeesuksen luona kylässä

Hän alkaa selata paksua kirjaa. Matteus on tallettanut kohdan, jossa Jeesus kutsuu taivaallisen Isän tahdon tekeviä ihmisiä veljikseen, sisarikseen ja äideikseen. Johanneksen evankeliumin alussa kerrotaan, kuinka Jeesus kutsui kaksi tulevaa opetuslastaan kotiinsa ja vietti loppupäivän heidän kanssaan.

– Jeesus ei kohtele opetuslapsia toiminnan kohteina, vaan antaa itsensä heille.

Ja toisaalta myös biologinen perhe oli hänelle tärkeä. Ristille naulittunakin Jeesus huolehti äidistään ja pyysi Johanneksen ottamaan tämän asumaan luokseen.

Ensimmäinen tessalonikalaiskirje puolestaan kertoo, miten entinen fariseus, vainoja kokenut naimaton Paavali kasvoi Jumalan koulussa seurakuntien perustajaksi, joka oli lempeä kuin lapsiaan hoivaava äiti. Johannes taas sanoo kirjeessään, ettei mikään tuota hänelle suurempaa iloa kuin se, että hän kuulee lastensa elävän totuudessa.

– Uuden testamentin johtajat eivät olleet toimintaa pyörittäviä kollegoita. He ymmärsivät, että Jumala on Isä, joka haluaa perheen.

Uusia kasvoja

OPKOn nuoret ilmaisevat työntekijöitään kohtaan usein kiitollisuutta. Ollin lisäksi tiimiin kuuluvat Annastiina Toppari ja vapaaehtoisena Julianna Rantanen. Monet nuoret antavat aikaansa ja käyttävät lahjojaan yhteisönsä hyväksi. Mutta rahaakin tarvitaan, ja sitä nuorilla ei kovin paljon ole.

– Kyllä Arkin lukijat sen tietää, että koululaistyöllä on oma tukirengas. Sen varassa teemme työtä. Kun rengas kasvaa, koululaistyö voi paitsi jatkua myös kehittyä.

Ollin tämän syksyn ilonaiheita ovat olleet monet uudet nuoret.

– Toiset ottavat ensimmäisiä itsenäisiä askelia Jeesuksen seuraajina. Jotkut ovat kynnyksellä. Keväällä itsekseen uskoon tullut lukiolainen alkoi rukoilla koulunsa puolesta ja haluaisi perustaa sinne rukousvälkän.

Ilosta ajatus kulkee niiden luokse, jotka ovat olleet mukana, mutta jääneet jostain syystä matkasta pois. Olli pitää tauon ja selvittää kurkkuaan, ennen kuin saa jatkettua puhettaan. Hän kertoo nuoresta, jota hän oli viemässä autolla kotiin yhteisestä illanvietosta. Matkalla tämä kertoi, että haluaakin kulkea elämässä eri suuntaan. Kun hän oli jäänyt kyydistä, Olli pysäytti auton ja alkoi itkeä.

Teksti: Danielle Miettinen, kuvat: Ilkka Kontturi

 

Kouluessee avasi tien OPKOon

Lukiolainen Oskari Alaluusua, 16, sai äidinkielessä tehtäväksi tehdä aineistoesseen. Aihetta etsiessään hän löysi OPKOn nettisivuilta OPKOn puheenjohtajan Mika Tuovisen artikkelin evankeliumista.

Oskarin kuva.– Sitä kautta löysin OPKOn toimintaan ja Enä-Sepän nuorten leirillekin. Leiri vahvisti minua. Olen saanut rohkeutta puhua uskostani.

Oskari on oppinut OPKOn illoissa senkin, että ei tarvitse suorittaa mitään. Jumalalla on aina suunnitelma meille.

– Saadaan levätä Jumalan lupauksissa.

Oskarille on tärkeää, että nuortenilloissa uskon asiat ovat keskiössä. Illoissa saa rukoilla ja ylistää yhdessä.

– Täällä on hyvä fiilis, paljon samanikäisiä nuoria ja hyvä henkilökunta. Tämä on tosi hyvä osa Jumalan perhettä. Olin ollut syrjässä uskostani, mutta täällä olen saanut oppia lisää Jumalasta.

Kirjoitus on julkaistu Arkin numerossa 3/2023. Tilaa Arkki ilmaiseksi

tervetuloa mukaan opkon toimintaan

Järjestämme opiskelijailtoja ja nuorteniltoja eri puolilla Suomea. Tervetuloa mukaan!

15.−19.4. Unlocking Life, Helsinki Mission Week

Veritas Forumit: 
Pe 26.4. Tampere: Alister McGrath, Leila Haaparanta
Ke 8.5. Jyväskylä: Vishal Mangalwadi, Laura Stark
Pe 10.5. Helsinki: Vishal Mangalwadi, Eva Biaudet
Lue lisää Veritas Forumeista

17.8. OPKOn 60-vuotisjuhlavuoden pääjuhla Enä-Sepässä klo 12−18

Lisää
luettavaa

Suomen Ev.lut. Opiskelija- ja Koululaislähetyksen tiedotus- ja raamatunopetuslehti

Pääsihteeri Jussi Miettisen kuva.
Pääkirjoitukset

Suuria unelmia pienille ihmisille

Vuoden alussa kuntosalille ilmestyi uusia kasvoja. Monet heistä olivat luvanneet itselleen laittaa kroppansa kuntoon. Vähitellen joukko harveni. Tavoitteiden asettaminen on tärkeää, mutta on eri juttu jaksaa mennä sitkeästi niitä kohti.

Lue lisää »
Aiempia:
Teema

Opetukset

Hengen ja tulen kaste

Olin leikkimässä kotitalomme pihalla Turussa, kun A-rapun kuudennessa kerroksessa asuvan Tepon isä tuli ulos. Hän katsoi meidän poikien auki repsottavia kengännauhoja, kumartui vuorotellen jokaisen kohdalle ja opetti solmimaan nyöreistä rusetin. Kun Johannes Kastajalta kysyttiin, oliko hän se odotettu Messias, hän vastasi, ettei olisi kelvollinen edes avaamaan Messiaan kengännauhoja.

Apologianurkka
Aleksi Markkanen

Vain yksi jumala vähemmän

Uusateistit huomauttavat mielellään, että kristityt ovat pitkälti samaa mieltä heidän kanssaan. He luettelevat pitkän rimpsun muinaisia ja nykyisiä jumalhahmoja, joihin mekään emme usko. Sitten he toteavat myhäilevään sävyyn, että kiistäessään

Kolumnit

Petra Uusimaan kuva.

Perheyhteys toi minut lähemmäksi Jumalaa

Olen aina kokenut kroonista yksinäisyyttä ja ulkopuolisuuden tunnetta, ja muistan itkeneeni yksinäisyyttäni vielä uskoontulonikin jälkeen monina iltoina rukoillessa. En koskaan uskonut, että Jumala voisi ratkaista yksinäisyyttäni.